12.10.2024 Uutinen Autoliitto muistuttaa tulevasta talvirengaskaudesta – ”mieluummin reilusti etuajassa kuin päivä liian myöhään” Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilijoiden jokasyksyinen pohdinta renkaanvaihdon sopivasta ajankohdasta on taas käsillä. Talvirenkaat kannattaa laittaa alle mieluummin reilusti etuajassa kuin päivä liian myöhään. Pakkasyöt ja sen myötä tulevat jäiset aamut saattavat yllättää, vaikka päivällä ei talvikelejä olisikaan. Lokakuun alku on tuonut tullessaan ajoittaisia pakkasaamuja eteläistä Suomea myöten ja Lapissa on satanut jo lumi maahan. Nyt on jo etelämmässäkin syytä miettiä talvirenkaiden vaihdolle sopivaa ajankohtaa. Päivälämpötilat alkavat olla yleisesti sen verran viileitä, että talvirenkaat toimivat varsin hyvin. Vastaavasti yllättävissä jäisissä kohdissa talvirenkaat ovat ylivertaiset.Lain mukaan talvirenkaita on pakko käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää. Autoliiton barometrin mukaan noin puolet autoilijoista vaihtoi viime vuonna renkaansa lokakuun loppuun mennessä. Oulun ja Lapin läänien alueella lähes 80 prosentilla oli talvirenkaat autossaan marraskuun alkaessa. Marraskuussa talvirenkaisiin vaihtoi 44 % autoilijoista.- Alueelliset erot kertovat siitä, että suomalaiset autoilijat osaavat käyttää omaa harkintaansa ja suurin osa vaihtaa renkaat ajoissa kelien muuttuessa, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.Vaikka erilaisten rengashotellien ja renkaanvaihtopalveluiden suosio on vuosien saatossa kasvanut, niin 75 % autoilijoista säilyttää renkaansa edelleen itse ja 60 % vaihtaa tai vaihdattaa renkaat kotona.- Renkaanvaihto vaikuttaisi olevan miesten vastuulla, sillä 91 % miehistä, joiden autoon vaihdetaan renkaat kotona, tekevät työn itse. Vastaavasti 81 % naisista kertoo perheenjäsenensä vaihtavan renkaat, jos ne vaihdetaan kotona, Tolvanen sanoo.Suomalaisilla tuntuu olevan edelleen selvä mielipide siitä, kummat ovat paremmat talvirenkaat, nastat vai kitkat. Peräti 80 % autoilijoista ilmoitti ajavansa talvella nastarenkailla. Pohjoisessa Suomessa nastarenkaiden osuus on jonkin verran suurempi kuin etelässä – Oulun ja Lapin lääneissä yli 90 %. Sähköautoilijoista vain alle 40 % on valinnut nastarenkaat.- Nastarenkaat ovat tietyissä keleissä, kuten vetisellä jäällä, pidoltaan usein selvästi parhaat, mutta moni valitsee nastarenkaat vain vanhasta tottumuksesta. Laadukkaat nastattomat renkaat ovat erittäin hyvä vaihtoehto ja monissa yleisissä talviolosuhteissa jopa nastarenkaita paremmat. Tärkeintä talviliikenteessä on kuitenkin renkaista riippumatta sovittaa ajotapa ja -nopeus kelin mukaiseksi, Tolvanen painottaa.Lähde: Autoliitto Autoliiton barometrin tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa 28.12.2023-3.1.2024. Kohderyhmänä olivat 16–79-vuotiaat suomalaiset, ja tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000. Tulosten virhemarginaali kaikkien vastaajien tasolla (n=1000) on suurimmillaan +/- 3 %. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 28.1.2025 Moottoripyörät Yamaha uudistaa prätkämallistoaan – kärkenä kokonaan uusi Yamaha R9 28.1.2025 Autoilu Autoliitto: Helsingin polttomoottorikielto ongelmallinen 27.1.2025 Uutinen Dacia Sandero tulee sähköautona vuonna 2027 – Dusterista nelivetohybridi ehkä jo tänä vuonna 24.1.2025 Uutinen Honda haluaisi Renaultin ulos Nissanilta – ja miten käy Mitsubishin? 24.1.2025 Uutinen Uusi vuosi, uudet päästösakot – EU uhkaa yhteensä 15 miljardin sanktioilla, Volkswagen voi joutua maksamaan yksin 1,5 miljardia 24.1.2025 Uutinen Älykäs nopeusavustin kitkee ylinopeuksia – mutta mitä asiantuntija kritisoi? 21.1.2025 Autoilu Käytetyt autot vaihtavat vilkkaasti omistajaa 21.1.2025 Kuluttajat Autoilija kolaroi autonsa matkalla vaihtamaan talvirenkaita – olisi pitänyt olla talvirenkaat, vakuutusyhtiö pienensi korvausta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y "Juniper" on nyt tilattavissa Suomessakin - toimitukset käyntiin maaliskuussa 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 28.1.2025 Autoilu Autoliitto: Helsingin polttomoottorikielto ongelmallinen 27.1.2025 Koeajo Koeajo: Renault Captur – käytännöllisyyttä ja mukavuutta perusteellisesti uudistuneella ilmeellä 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla 21.1.2025 Kuluttajat Autoilija kolaroi autonsa matkalla vaihtamaan talvirenkaita – olisi pitänyt olla talvirenkaat, vakuutusyhtiö pienensi korvausta 22.1.2025 Koeajo Maistiainen: Toyota Land Cruiser – työkone 2025 24.1.2025 Autoilun hinta Näin autoilun kustannukset muuttuvat, kun siirrytään vanhasta käytetystä sähköautoon 3.1.2025 Autoilu Näin paljon bensiinin hinta nousee – koskee liki 1,8 miljoonan auton käyttökuluja 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 6.1.2025 Käytetyt autot Fiatiin oli tehty jakopääremontti juuri ennen kauppoja – auton vesipumppu petti silti, autoliike alkoi syyttää auton ostajaa