24.5.2022 Ajoneuvot Auton merkillä ei ole kovastikaan väliä – silti mielikuva on usein tärkein hankintaperuste Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automerkeistä on kaikilla foorumeilla aina ja ikuisesti väännetty, ja niin tullaan myös tämän artikkelin jälkeen tekemään. Merkkejä ei silti oikein voi laittaa paremmuusjärjestykseen. On automerkeillä toki perustavanlaatuisia eroja, se on selvä asia. Mutta ovatko jokin niistä parempia kuin toiset, on monimutkainen kysymys, johon ei tulla saamaan vastausta. Käyttötarkoitus ratkaisee, mitä enenevissä määrin.Monet autoilijat ovat merkkiuskollisia, eli valitsevat aina samanmerkkisen auton joko periaatteesta tai tottumuksesta. Merkkiuskollisia asiakkaita on hyvin erilaisilla automerkeillä. Suomessa Dacialla ja Toyotalla on tutkimusten mukaan korkea merkkiuskollisuusaste, mikä kertoo varmasti niiden valmistamien autojen tarkoituksenmukaisuudesta sekä yleisestä asiakastyytyväisyydestä. Toisaalta esimerkiksi Alfa Romeolla tai Porschella on paljon merkkiuskollisia asiakkaita, jotka ovat päätyneet valintaansa todennäköisimmin tunteella, ja pitävät valitsemansa brändin tuotteista ja sen imagovaikutuksesta. Merkkiuskollisuus on usein myös periytyvää, ja saattaapa olla kokonaisia sukuja, joissa on perinteenä ostaa tietynmerkkinen auto.Moni Dacian ostaja päätyy Daciaan myös uudelleen. Syitä on varmasti monia hintaluokan harvinaislaatuisuudesta alkaen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEi tärkein kriteeri autokaupoillaAutoalan myytit -videosarjassa Autolle.comin toimitusjohtaja Niklas Nukari ja vaikuttaja Matti Perkkiö murtavat uskomuksia ja paljastavat totuuksia niiden takaa. Nyt ollaankin syvällä sitkeiden uskomusten maailmassa.- Olemme saattaneet kuulla hyviä tai huonoja kokemuksia jostakin merkistä ja teemme päätelmiä helposti yksittäisten esimerkkien kautta. Tuttujen kokemuksiin luotetaan ja perheen autovalinnat monesti periytyvät – millä merkillä vanhemmat ajavat, sillä ajavat tulevaisuudessa lapsetkin. Joskus merkkiuskovaisuuteen voi kuitenkin takertua liikaa”, pohtii Nukari.Muji Car oli japanilaisen tavarataloketjun täysin bränditön ja nimetön automalli (omaa sukua Nissan Micra), jota myytin parikymmentä vuotta sitten tuhannen kappaleen verran verkkokaupassa Japanissa. Kuinkahan se pärjäisi nykyajan erittäin brändikeskeisillä automarkkinoilla?Vertailussa on tärkeää huomioida autojen ikä ja hintaluokka; aika hulppean luksusauton voi saada ikävuosia ja kilometrejä saaneena pienen mutta uuden kaupunkiauton hinnalla. Oikeastaan jokaiselta merkiltä löytyy halvempia ja kalliimpia automalleja. Samalla hankintabudjetilla voi saada erilaatuisen auton merkistä riippuen. Halpa BMW voi hinnaltaan vastata kalliimman luokan Kiaa, eivätkä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. On myös totta, että automerkitkin muuttuvat ajan saatossa, tulee esimerkiksi omistajanvaihdoksia ja filosofian muutoksia.- Suosittelen enemmänkin pohtimaan auton todellista käyttötarkoitusta. Autolta edellytetään aivan erilaisia ominaisuuksia riippuen siitä, millaiseen arkeen sitä tarvitaan. Ajetaanko kaupungissa lyhyitä matkoja, reissataanko ison perheen kanssa vai vaaditaanko autolta selviytymistä vaihtelevissa olosuhteissa, Nukari kuvailee.Autolle.com Oy on Suomen johtava autokaupan digitalisoija. Suurin osa autokaupan tekemisestä alkaa verkosta, ja osa ostajista vie auton ostamisen loppuun asti verkon kautta. Yrityksen liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 102 miljoonaa euroa.Lähde: Autolle.com Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”