24.5.2022 Ajoneuvot Auton merkillä ei ole kovastikaan väliä – silti mielikuva on usein tärkein hankintaperuste Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Automerkeistä on kaikilla foorumeilla aina ja ikuisesti väännetty, ja niin tullaan myös tämän artikkelin jälkeen tekemään. Merkkejä ei silti oikein voi laittaa paremmuusjärjestykseen. On automerkeillä toki perustavanlaatuisia eroja, se on selvä asia. Mutta ovatko jokin niistä parempia kuin toiset, on monimutkainen kysymys, johon ei tulla saamaan vastausta. Käyttötarkoitus ratkaisee, mitä enenevissä määrin. Monet autoilijat ovat merkkiuskollisia, eli valitsevat aina samanmerkkisen auton joko periaatteesta tai tottumuksesta. Merkkiuskollisia asiakkaita on hyvin erilaisilla automerkeillä. Suomessa Dacialla ja Toyotalla on tutkimusten mukaan korkea merkkiuskollisuusaste, mikä kertoo varmasti niiden valmistamien autojen tarkoituksenmukaisuudesta sekä yleisestä asiakastyytyväisyydestä. Toisaalta esimerkiksi Alfa Romeolla tai Porschella on paljon merkkiuskollisia asiakkaita, jotka ovat päätyneet valintaansa todennäköisimmin tunteella, ja pitävät valitsemansa brändin tuotteista ja sen imagovaikutuksesta. Merkkiuskollisuus on usein myös periytyvää, ja saattaapa olla kokonaisia sukuja, joissa on perinteenä ostaa tietynmerkkinen auto. Moni Dacian ostaja päätyy Daciaan myös uudelleen. Syitä on varmasti monia hintaluokan harvinaislaatuisuudesta alkaen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei tärkein kriteeri autokaupoilla Autoalan myytit -videosarjassa Autolle.comin toimitusjohtaja Niklas Nukari ja vaikuttaja Matti Perkkiö murtavat uskomuksia ja paljastavat totuuksia niiden takaa. Nyt ollaankin syvällä sitkeiden uskomusten maailmassa. - Olemme saattaneet kuulla hyviä tai huonoja kokemuksia jostakin merkistä ja teemme päätelmiä helposti yksittäisten esimerkkien kautta. Tuttujen kokemuksiin luotetaan ja perheen autovalinnat monesti periytyvät – millä merkillä vanhemmat ajavat, sillä ajavat tulevaisuudessa lapsetkin. Joskus merkkiuskovaisuuteen voi kuitenkin takertua liikaa”, pohtii Nukari. Muji Car oli japanilaisen tavarataloketjun täysin bränditön ja nimetön automalli (omaa sukua Nissan Micra), jota myytin parikymmentä vuotta sitten tuhannen kappaleen verran verkkokaupassa Japanissa. Kuinkahan se pärjäisi nykyajan erittäin brändikeskeisillä automarkkinoilla? Vertailussa on tärkeää huomioida autojen ikä ja hintaluokka; aika hulppean luksusauton voi saada ikävuosia ja kilometrejä saaneena pienen mutta uuden kaupunkiauton hinnalla. Oikeastaan jokaiselta merkiltä löytyy halvempia ja kalliimpia automalleja. Samalla hankintabudjetilla voi saada erilaatuisen auton merkistä riippuen. Halpa BMW voi hinnaltaan vastata kalliimman luokan Kiaa, eivätkä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. On myös totta, että automerkitkin muuttuvat ajan saatossa, tulee esimerkiksi omistajanvaihdoksia ja filosofian muutoksia. - Suosittelen enemmänkin pohtimaan auton todellista käyttötarkoitusta. Autolta edellytetään aivan erilaisia ominaisuuksia riippuen siitä, millaiseen arkeen sitä tarvitaan. Ajetaanko kaupungissa lyhyitä matkoja, reissataanko ison perheen kanssa vai vaaditaanko autolta selviytymistä vaihtelevissa olosuhteissa, Nukari kuvailee. Autolle.com Oy on Suomen johtava autokaupan digitalisoija. Suurin osa autokaupan tekemisestä alkaa verkosta, ja osa ostajista vie auton ostamisen loppuun asti verkon kautta. Yrityksen liikevaihto oli päättyneellä tilikaudella 102 miljoonaa euroa. Lähde: Autolle.com Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2026 Kuluttajat Käytetyn Opelin mittaristo sekoili ja lakkasi välillä toimimasta – myyjäliike kieltäytyi korvaamasta 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 10.2.2026 Käyttötesti käytetyllä Paljastaako Carvertical-raportti Moottorin käytetystä tuonti-Saabista ikäviä yllätyksiä? 10.2.2026 Koeajo Maistiainen: Škoda Epiq – koeajoimme suomalaisten seuraavan suosikin prototyypin 11.2.2026 Päivän kuva Ei tehnyt lumi enkeliä eteiseen, vaan tippukiviä Alfa Romeon helmaan 10.2.2026 Ajokortit Nuori autoilija, luvassa yöajokieltoja ja tunnuslätkä – jos lakimuutokset toteutuvat 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi S6 e-tron – ihan kiva, mutta polttomoottoria jää ikävä 10.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota bZ4x – onnistuiko Toyota vihdoin tekemään toimivan sähköauton? 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?