2.9.2022 Ajoneuvot Auton päivää vietetään lauantaina – liikkumiskustannusten raju nousu puhuttaa nyt Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valtakunnallista Auton Päivää vietetään lauantaina 4. syyskuuta jo peräti 26. kerran. Liikkumiskustannusten raju nousu sekä tiestön rapistuminen puhuttavat tänä vuonna. Kuluva vuosi 2022 on tuonut tullessaan sellaisia kustannuspaineita kaikille elämän osa-alueille, joita kukaan ei osannut ennakoida. Energiahintojen nousu on ollut keskustelun keskiössä useiden kuukausien ajan. Polttoaineiden hinnat ovat olleet nostamassa kaikkia elinkustannuksia ja ne vaikuttavat jokaisen ihmisen toimeentuloon hyvin voimakkaasti. Suuret hinnankorotukset koskevat kaikkia autoilun käyttövoimia, myös sähköä. Hallituksen päätös jakeluvelvoitteen väliaikaisesta alentamisesta on jo pudottanut hieman erityisesti dieselpolttoaineen hintoja, mutta edelleen sekä bensiinin että dieselin kohdalla Suomi on EU:n kahden kalleimman maan joukossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moni vähentänyt liikkumistaan Autoliiton keväällä tekemässä barometrissä yli 53 prosenttia vastanneista ilmoitti tekevänsä työ- tai opiskelumatkansa autolla, minkä lisäksi autoa ja joukkoliikennettä yhdisti 3,4 prosenttia ja kimppakyydeillä kulki 1,2 prosenttia kyselyyn vastanneista. Tärkeimmät syyt auton käyttöön olivat se, että työmatkoja ei yksinkertaisesti voi korvata muulla kulkutavalla. Toinen tärkeä syy on auton tarjoama joustavuus ja vapaus. – Meillä jopa suurimmilla kaupunkialueilla auto on usein ainoa mahdollinen tapa liikkua kohtuullisessa ajassa ja yhdistellä työ- ja asiointimatkoja haja-asutusalueista puhumattakaan, Autoliiton puheenjohtaja Timo Luoma-aho toteaa. Mutta töissä on käytävä niin kauan kuin töitä on, monet ovat joutuneet tinkimään muusta liikkumisestaan. Autoliiton barometrissä reilut 37 prosenttia vastanneista sanoi vähentäneensä vapaa-ajan liikkumistaan lomilla ja viikonloppuisin. Reilut 28 prosenttia vastanneista oli vähentänyt muun muassa kaupassa käyntejä. – Nyt hallitukselta tarvitaan jämäkkää johtajuutta ja toimenpiteitä kotitalouksen ja elinkeinoelämän pyörien liikkeellä pitämiseksi, Luoma-aho korostaa. Tiestö rapistuu rajusti Iso huoli Suomessa on myös tiestön raju heikkeneminen ja myös siitä aiheutuva kustannusten nousu. Teiden korjausvelka kasvaa joka vuosi, mutta silti valtiovarainministeriön budjettiesityksessä perusväylänpidon rahoista ollaan leikkaamassa 200 miljoonaa euroa. Tiestön korjausvelan pysyminen ennallaan vaatisi 4000 tiekilometrin päällystämistä vuosittain. Nyt on pystytty päällystämään reilut 2000 kilometriä. – Muun muassa öljyn hinnan nousun takia bitumi on nyt todella kallista, joten vaikka rahoitus pysyisi ennallaan, päällystyskilometrit vähenevät. Tämä on kestämätön tilanne tieliikenteestä riippuvaisessa Suomessa, Luoma-aho painottaa. Autoliiton järjestämää Auton Päivää vietetään lauantaina 3.9.2022 jo 26. kerran. Päivän tarkoituksena on herättää keskustelua autoilun merkityksestä Suomessa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät lisäksi koko perheen Auton Päivän tapahtumia eri puolilla Suomea. Auton Päivän tapahtumien paikkakunnat ja kellonajat löytyvät osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva. Lähde: Autoliitto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Markkinassa on tapahtunut ”merkittävä vakautuminen” – matkailuautokaupan pahin näyttää jääneen taakse 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 23.9.2026 Viikon arkistopoiminto Kuinka on mahdollista, etteivät kaikki autot puhu vieläkään suomea, vaikka Renault puhui suomea jo vuonna 1985? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu