13.7.2021 Liikenne Bensiiniauto porskuttaa väkevästi, kiinnostus ladattaviin autoihin kasvaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusia henkilöautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 56 730, joka on 19,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Autokaupan viriämisestä on selkeää näyttöä, sillä tänä vuonna tähän mennessä on ensirekisteröity uusia henkilöautoja 56 730. Se on liki viidenneksen eli 19,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.Kesäkuun aikana rekisteröitiin yhteensä 9 941 uutta henkilöautoa. Rekisteröintien määrä on 23,9 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kesäkuussa, jolloin korona söi autojen kysyntää. Koronan vaikutus näkyy vielä jonkin verran rekisteröinneissä, sillä kesäkuun rekisteröinnit jäivät 4,1 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytettyjen kaupassa hiljaisempaaKäytettyjen autojen kauppa kävi kesäkuussa hieman kevättä verkkaisemmin, kertoo Autoalan Tiedotuskeskus tuoreessa tiedotteessaan.Käytettyjä henkilöautoja myytiin kesäkuussa 54 173. Tämä on 1,2 prosenttia pitkän aikavälin kesäkuun keskiarvoa vähemmän. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana käytettyjen henkilöautojen kauppaa on käyty 3,3 prosenttia vilkkaammin kuin viime vuonna.Ladattavat kulkupelit houkuttavatUusien autojen kaupan muutosten kenties mielenkiintoisin puoli on rekisteröintitilastojen paljastama käyttövoimamurros.Kuluvan vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana on selkeitä merkkejä kiinnostuksen aiempaa vahvemmasta viriämisestä ladattavia uusia autoja kohtaan.Ensirekisteröidyistä uusista autoista 7,3 prosenttia oli täyssähköisiä. Ladattavien hybridiautojen osuus oli 21,1 prosenttia – vielä viime vuonna vastaavat osuudet olivat 4,4, ja 13,7 prosenttia.Vauhti kiihtyi kesäkuussaKesäkuussa hieman yli 30 prosenttia uusista henkilöautoista oli ladattavia. Ladattavien hybridien osuus rekisteröinneistä oli 19,5 prosenttia ja täyssähköautojen 10,6 prosenttia.Kesäkuussa käyttöön otetuista uusista autoista 58 prosenttia oli bensiiniautoja tai bensiinihybridejä. Noin 10 prosenttia autoista oli dieselkäyttöisiä.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”