19.5.2022 Ajoneuvot BMW 3-sarja sai kaksijakoisen elinkaaripäivityksen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Baijerilaisten tärkeimpiin malleihin kuuluva kolmonen on nyt paljon modernimpi sisältä, mutta, pakko sanoa, edelleen aika hillitty ulkoa. "Hillitty" on sanana vähän kuin kaksiteräinen miekka, se voi olla kehu tai haukku. Uudistuneen 3-sarjan kohdalla sana kääntyy kyllä enemmän kehuksi, vaikka makuasioitahan nämä ennen muuta ovat. Keulalta olisi periaatteessa voinut odottaa vaikka minkä kokoisia munuaisia tai kaksiosaisia viiruajovaloja, mutta kolmonen säilyttää 5- ja 8-sarjojen tapaan perinteisemmän BMW-ilmeensä.45 vuoden aikana BMW on myynyt yli 16 miljoonaa 3-sarjalaista. Tämä nostaa mallisarjan jo aika hyville sijoille kaikkien aikojen myydyimpien listoilla.Moni asia on toki myös muuttunut, osa vain vähän kosmeettisemmin. Maski on hieman leveämpi, alempi grilli reilustikin suurempi, kulmienkin aukot uudelleen muotoillut, ajovalojen ilme tuimempi ja ledikuviot L-teemaisia.Myös takavalot ovat soukemmat ja takapuskuri atleettisempi.Saataville tuli uudistuksen yhteydessä myös joitakin uusia tyylivaihtoehtoja. Kuvan esimerkissä on M-paketteihin kuuluva uusi ja samettinen Brooklyn Grey.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKojelauta uusiksi tuumilla ja pikseleilläKuljettajan konttorissa ei oikein kannata puhua hillitystä. BMW Curved Display on tehnyt tulonsa uuden kolmosen kojelaudalle, ja toisistaan erilliset mittaritaulu ja keskinäyttö ovat siis vaihtuneet parivaljakkoon näyttöruutuja. Niistä 12,3-tuumainen toimii digitaalimittaristona ja 14,9-tuumainen puolestaan iDriven tietoviihdenäyttönä, johon on keskitetty aina vain enemmän toimintoja myös puheohjauksen kautta, fyysisten namiskojen vähetessä silmissä.Curved Displayn telakoitumista kolmosen kojelaudalle voisi pitää mallisarjan kannalta jopa harppauksena. Isot näytöt ovat tätä päivää, vaikka BMW ja Polestar veikkaavatkin, että suurten näyttöjen aika on väistymässä. Kojelaudan listat ja puhallinsuuttimet ovat muuttuneet hieman ja yksi tärkeä muutos koskee vaihteenvalitsinta, jonka roolissa BMW:n pitkäaikainen joystick on vaihtunut pylpyrätyyppiseen ratkaisuun.i3:a odotellessa - ei kovasti uutta pellin allaMoottori on useiden muiden lehtien tavoin jo päässyt käsiksi Kiinan patenttiviraston taannoiseen vuotoon, ja paljasti tuolloin kuvia ja tietoja tulevasta täyssähköisestä 3-sarjasta. Tuotannosta aivan vastikään poistunut omaperäinen i3 -kaupunkiauto saa siis valtavirtaiseen polttomoottorimalliin perustuvan täyskaiman, jonka saapumisen yksityiskohdat ovat tosin vielä melko lailla auki.Tässä vaiheessa BMW ole kuitenkaan tehnyt suuria muutoksia 3-sarjalaisen moottoripalettiin. Sen sijaan moottoripaletin sisällä on tehty muutos 330i -malliin, nyt siis kaksilitraiseen nelisylinteriseen. Tämä moottori on saanut parannuksia pakopuolelle jäähdytykseen ja turboahtimeen, ja onkin sitä kautta 330i:n muodossa pirteämpi.Lähde ja kuvat: BMW Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 16.6.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Elroq RS – kun perhe on pahin 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 11.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sähkömoottorin nerokkuus paljastuu viimeistään avattaessa 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster