8.5.2022

Polestar ja BMW veikkaavat: suurien näyttöruutujen aika on väistymässä

kojelauta jätti iso suuri näyttö ruutu aika ohi BMW Polestar Mercedes-Benz Hyperscreen tietoviihdejärjestelmä navigaattori

Kojelaudat ovat viime vuosina muuttuneet lähes tv-tasoiksi autovalmistajien kilpaillessa kosketusnäyttöjensä koolla. Osa valmistajista arvioi kuitenkin kilpavarustelun päättyvän hiljalleen.

Viime vuosina yleistyneet suuret näyttöruudut autojen kojelaudoissa voivat olla pian väistymässä. Näin arvioivat ainakin Polestarin ja BMW:n muotoilijat Car Design Newsin järjestämässä paneelikeskustelussa. Viime vuosien kilpavarustelu alati kasvavien näyttöjen suhteen on muodostunut monelta osin synonyymiksi käyttäjäkokemuksen kanssa, mutta trendi saattaa olla hiipumassa.

Tarve näyttöruuduille syntyi navigaattoreiden yleistymisestä ja radioiden integroinnista tiukemmin osaksi autojen elektroniikkaa. Toimintojen myötä myös näyttöjen koko alkoi kasvaa. Viime vuosina useat autovalmistajat ovat siirtäneet esimerkiksi ilmastointilaitteen toiminnot osittain tai kokonaan kosketusnäyttöjen taakse. Lisäksi tietoviihdejärjestelmät ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi esimerkiksi älypuhelinpeilauksen (Apple CarPlay & Android Auto) ja loputtomien asetusten hallinnoinnissa.

Sittemmin yli 15-tuumaisista jättiruuduista on tullut jopa kilpavarustelun kohde esimerkiksi Teslan, Mercedes-Benzin ja Fordin kesken. Mercedes-Benz kohautti esittelemällä EQS-sähköautonsa myötä Hyperscreen-näyttökojelaudan, jossa kojelauta on yhtenäistä lasipintaa, jonka takana on kolme erillistä näyttöä kuljettajalle, tietoviihdejärjestelmälle sekä matkustajalle.

Toisaalta suuret näyttöpaneelit ovat muodostuneet ongelmallisiksi heijastusten ja hämäränäön häiritsemisen suhteen.

BMW: i-osaston sisustasuunnittelija Matthias Junghanns arvioikin Car Design Newsin paneelissa, että isot ruudut ovat väistyvä trendi.

– Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että nämä isot mustat lasipinnat autojen sisustoissa jäävät taakse, ennemmin tai myöhemmin, Junghan kiteytti. Hän perusteli näkemystään ajatuksella, jossa esimerkiksi eleohjauksilla ja heijastustekniikoilla tarvittavat toiminnot.

Ford Mustang Mach-e:ssä 15,4-tuumainen näyttö on kirjaimellisesti kojelaudan keskipiste.

Polestarin sisustasuunnittelusta vastaava Conny Blommé jakaa Junghannsin ajatukset.

– Kaikella on huippunsa ja luultavasti näyttöjen oma on [nyt]. Suurimman osan ajasta kun matkustat autossa ja nautit näkymistä enemmän kuin ruuduista, Blommé kommentoi.

Myös Jaguarilta hiljattain osa-aikaeläköitynyt muotoiluvelho Ian Callum ja painikkeisiin tykästynyt Honda ovat kritisoineet suurten ruutujen trendiä. Olisiko tulevaisuus sittenkin paremmin upotettujen maltillisten näyttöpintojen aikaa?

Lähde: Car Design News via The Drive Kuvat: Mercedes-Benz, Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää aiheesta

Luetuimmat