8.5.2022 Ajoneuvot Polestar ja BMW veikkaavat: suurien näyttöruutujen aika on väistymässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kojelaudat ovat viime vuosina muuttuneet lähes tv-tasoiksi autovalmistajien kilpaillessa kosketusnäyttöjensä koolla. Osa valmistajista arvioi kuitenkin kilpavarustelun päättyvän hiljalleen. Viime vuosina yleistyneet suuret näyttöruudut autojen kojelaudoissa voivat olla pian väistymässä. Näin arvioivat ainakin Polestarin ja BMW:n muotoilijat Car Design Newsin järjestämässä paneelikeskustelussa. Viime vuosien kilpavarustelu alati kasvavien näyttöjen suhteen on muodostunut monelta osin synonyymiksi käyttäjäkokemuksen kanssa, mutta trendi saattaa olla hiipumassa.Tarve näyttöruuduille syntyi navigaattoreiden yleistymisestä ja radioiden integroinnista tiukemmin osaksi autojen elektroniikkaa. Toimintojen myötä myös näyttöjen koko alkoi kasvaa. Viime vuosina useat autovalmistajat ovat siirtäneet esimerkiksi ilmastointilaitteen toiminnot osittain tai kokonaan kosketusnäyttöjen taakse. Lisäksi tietoviihdejärjestelmät ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi esimerkiksi älypuhelinpeilauksen (Apple CarPlay & Android Auto) ja loputtomien asetusten hallinnoinnissa.Sittemmin yli 15-tuumaisista jättiruuduista on tullut jopa kilpavarustelun kohde esimerkiksi Teslan, Mercedes-Benzin ja Fordin kesken. Mercedes-Benz kohautti esittelemällä EQS-sähköautonsa myötä Hyperscreen-näyttökojelaudan, jossa kojelauta on yhtenäistä lasipintaa, jonka takana on kolme erillistä näyttöä kuljettajalle, tietoviihdejärjestelmälle sekä matkustajalle.Toisaalta suuret näyttöpaneelit ovat muodostuneet ongelmallisiksi heijastusten ja hämäränäön häiritsemisen suhteen.BMW: i-osaston sisustasuunnittelija Matthias Junghanns arvioikin Car Design Newsin paneelissa, että isot ruudut ovat väistyvä trendi.– Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että nämä isot mustat lasipinnat autojen sisustoissa jäävät taakse, ennemmin tai myöhemmin, Junghan kiteytti. Hän perusteli näkemystään ajatuksella, jossa esimerkiksi eleohjauksilla ja heijastustekniikoilla tarvittavat toiminnot.Ford Mustang Mach-e:ssä 15,4-tuumainen näyttö on kirjaimellisesti kojelaudan keskipiste.Polestarin sisustasuunnittelusta vastaava Conny Blommé jakaa Junghannsin ajatukset.– Kaikella on huippunsa ja luultavasti näyttöjen oma on [nyt]. Suurimman osan ajasta kun matkustat autossa ja nautit näkymistä enemmän kuin ruuduista, Blommé kommentoi.Myös Jaguarilta hiljattain osa-aikaeläköitynyt muotoiluvelho Ian Callum ja painikkeisiin tykästynyt Honda ovat kritisoineet suurten ruutujen trendiä. Olisiko tulevaisuus sittenkin paremmin upotettujen maltillisten näyttöpintojen aikaa?Lähde: Car Design News via The Drive Kuvat: Mercedes-Benz, Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaHondan huipputekninen innovaatio: ilmastoinnin säätäminen painikkeilla! Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme Jaguarin päämuotoilija Ian Callum Moottorille: ”Suunnittelussa täytyy olla rehellinen itselleen!” Mercedes-Benz EQS -sähköauto saa lähes 1,5 metriä leveän näyttöalueen Lue lisää Kaikki artikkelit 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”