20.5.2022

Boeing on rahtilentokoneiden kunkku

Boeing 777-300ERSF
Boeing 777-300ERSF

Boeingilla on laaja mallisto rahtikoneita ja ylivoimainen markkinaosuus rahtilentokoneissa. Haastajat Airbus ja Embraer tulevat kiristämään kilpailua.

Lisääntynyt verkkokauppa on kasvattanut rahtiliikennettä. Pelkästään rahtikäyttöön tarkoitettujen lentokoneiden tarve on kasvussa, vaikka melkoinen osa lentorahdista kulkee matkustajakoneiden lastiruumassa matkustamon alla. Lisäksi pandemian ollessa huipussaan laajarunkoisten matkustajakoneiden matkustamoja modifioitiin tilapäisesti kevyen rahdin kuljettamiseen.

Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n (International Air Transport Association) tilastojen mukaan lentorahtiliikenne oli viime vuonna 2021 seitsemän (7) prosenttia suurempaa kuin vuonna 2019. Sen sijaan aikataulunmukainen matkustajaliikenne vuonna 2021 väheni 58,4 prosenttia verrattuna vuoteen 2019 ennen pandemiaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Konemäärä kasvussa

Rahtikoneiden lisääntynyt kysyntä koskee sekä suihkukoneita että potkuriturbiinikoneita.

Boeing ennustaa lentokonerahdin kasvavan noin neljä prosenttia vuodessa, mikä tarkoittaa rahtikoneiden määrän kasvavan noin 60 prosenttia vajaassa 20 vuodessa. Vuoteen 2039 mennessä Boeing ennustaa toimitettavan 2 430 rahtikonetta, joista puolet korvaa poistettavaa, vanhempaa konekalustoa ja puolet tarpeesta tulee rahtiliikenteen kasvusta.

Reilu kolmasosa on uusia laajarunkoisia rahtikoneita ja noin 1 500 tulee olemaan P2F -konversioita, joista reilu tuhat olisi pääosin kapearunkoisia Boeing 737- ja Airbus A320/A321 -kokoluokan koneita.

Matkustajakoneiden myynnissä ja tilauksissa eurooppalainen Airbus ohitti amerikkalaisen Boeingin jo muutama vuosi sitten, mutta rahtikoneiden markkinoilla tilanne on päinvastoin: Boeing hallitsee suvereenisti.

Laaja mallisto etuna

Boeingin etuna on laaja mallisto. Boeingin useimmat mallit, kuten 777, 767, 757, 747 ja 737 ovat suosittuja myös rahtikoneina. Lisäksi Boeingin tuotannossa oli vuoteen 2000 asti Boeingin omistukseen vuonna 1997 siirtyneen McDonnell Douglasin MD-11 (Boeing MD-11), joka oli Douglas DC-10:n jatkokehitelmä. Nekin olivat suosittuja rahtikoneita.

Laajarunkokoneita tehdään alun perin myös F-(Freight) -rahtiversioina valmiiksi lentokonevalmistajan toimesta, mutta varsin suuri osa rahtikoneista, niin laajarunkoisista kuin kapearunkoisista on muunnoksia eli ne on konvertoitu liikenteessä olleista, käytetyistä matkustajalentokoneista rahtikoneiksi, ammattikielellä P2F (Passenger to Freight). Kapearunkoisissa rahtikoneissa kilpailu kovenee Airbusin A320-sarjan ja Embraerin E-sarjan P2F -koneiden tullessa markkinoille. Leveärunkoisissa uusi Airbus A350F haastaa Boeing 777F:n ja seuraajan 777-8F:n.

McDonnell Douglas MD-11F (OH-NGA) rahtikone Helsinki-Vantaalla kuvattuna 2010-luvun alkupuolella.

Tiukat päästömääräykset uusille rahtikoneille

Vuoden 2027 lopussa voimaan astuvat ICAO:n entistä tiukemmat hiilidioksidipäästömääräykset asettavat tiukat vaatimukset uusille, tehtaalla valmiiksi rakennetuille rahtikoneille.

ICAO on kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (International Civil Aviation Organization). Vuonna 2027 liikenteeseen uusi Boeing 777-8F täyttää nämä määräykset, samoin vuonna 2025 liikenteeseen tuleva Airbus A350F. Kummallekin koneelle luvataan 20–25 prosentin parannus polttoainetehokkuuteen ja muihin päästöihin verrattuna aikaisempaan Boeing 777F -koneeseen.

Boeing 777-8F:n pitemmät taittuvakärkiset siivet parantavat polttoainetaloutta, mutta toisaalta pääosin komposiittirakenteinen A350F on hieman kevyempi kuin Boeing 777-8F. Moni ilmailuasiantuntija arvelee koneuutuuksien kulutuksen, päästöjen ja muiden ominaisuuksien olevan samaa luokkaa. Kilpailu siis kiristyy merkittävästi.

Boeingin pienempi laajarunkokone 767F vaikeuksissa: Uusien päästömääräyksien vuoksi tehdasvalmisteisen 767F:n valmistus täytyy lopettaa, ellei tehdas löydä pian korvaavaa ratkaisua. Boeingin uuden keskikokoisen Boeing NMA (New Midsize Airplane) -koneen esittelyä on lykätty eikä Boeing 787:stä ole suunnitteilla rahtikonetta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Rahtikoneeksi muuntaminen vaativaa

Boeing 737F

Kapearunkoisen Boeing 737 -sarjan koneista on vuosikymmenten saatossa tehty runsaasti konversioita rahtikoneiksi, ensin 737 Classic, sittemmin yhä enemmässä määrin 737 NG (Next Generation) -sarjasta, 737-600,-700,-800. Nykyisin 737-800 on suosituin runko rahtikonversioon.

737-800 BCF: Vuodesta 2016 alkaen Boeing -tehdas alkoi valmistaa Boeing 737-800BCF (Boeing Converted Freighter) -konversioita, johon mahtuu 12 rahtipallettia (-lavaa) tai -konttia. Hyötykuorma lähes 24 tonnia ja kantama 3 700 km. Boeing 737-800BCF -koneista on 227 tilausta tai varausta ja liikenteessä on 71 konetta.

Yli 500 rahtikonetta konvertoitu

737-800SF

Miamissa toimivalla AEI-yhtiöllä (Aeronautical Engineers Inc) on lisätyyppihyväksynnät seuraaville rahtikonemuunnoksille: 737-200,-300,-400 ja -800. Kaikki rahtikonemuunnokset on sertifioitava/tyyppihyväksyttävä lisätyyppihyväksynnällä, Supplemental Type Certificate (STC) ilmailuviranomaisen toimesta. Matkustajakoneen muuntaminen rahtikoneeksi on vaativa projekti.

Ensiksi kaikki matkustamon osat, istuimet, keittiöt, WC:t, tavatalokerot ja muut osat puretaan pois. Eturunkoon asennetaan suuri rahtiovi, joka toimii hydraulisesti. Matkustamon ikkunat peitetään ja suurin osa matkustajaovista poistetaan käytöstä. Valtaosa rungosta ja sen osista puhdistetaan, tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan. Runkoa ja matkustamon lattiaa vahvistetaan.

Lattiaan asennetaan rullat rahtipallettien ja konttien siirtelyyn ja kiinnikkeet lastin kiinnitystä varten. Seinät verhoillaan rahtikäyttöön sopivaksi. Lisäksi asennetaan tehostettu palovaroitin- ja sammutusjärjestelmä ja muutama lisäistuin.

Pidempään 737-800SF -malliin AEI asentaa ohjaamon taakse WC:n, viisi lisäistuinta ja pienen ”keittiön”. Edessä oleva ohjaamo, WC ja miehistötila erotetaan rahtitilasta lujalla, jopa 9 g:n voiman kestävällä ja savun eristävällä väliseinällä, jossa on liukuovi.

AEI on konvertoinut yli 500 rahtikonetta.  Boeing -koneiden lisäksi AEI konvertoi myös MD-80- ja CRJ200 -koneita. Viime vuosina suosituimmaksi malliksi on noussut 737-800SF, joka on saanut lähes 100 tilausta vuonna 2015 tapahtuneen ensiesittelynsä jälkeen.

Boeing 737-400BDSF
Boeing 737-400BDSF ASL Airlines Helsinki-Vantaa

737-800 BDSF

Israelilainen Israel Aerospace Industries, IAI Bedek, on kokenut 40 vuotta toiminut rahtikonversioiden tekijä. Se on konvertoinut yli 250 lentokonetta, tyypit B737-300/-400/-700/-800, B747-100/-200/-400, B757, MD-11, B767-200/-300. IAI:n rahtikonversioilla on lennetty yli 2,5 miljoonaa lentoa.

IAI:n Boeing 737 -rahtikonversiot ovat 737-700 BDSF ja 737-800 BDSF.

737-700F: Floridan Tampassa Yhdysvalloissa toimiva PEMCO tekee 737- rahtikonversioita, muun muassa matkustajakoneesta rahtiversioksi muuntuvan ”quick change” -version kevyen rahdin kuljettamiseen ja 707-700 Flex Combin, jossa rahtitilan lisäksi 12 tai 24 matkustajapaikkaa. PEMCO on valmistanut yli 150 kappaletta 737-300- ja 737-400-rahtikonversiota.

Boeing 757F: Kapearunkokoneesta on sekä Boeing -tehtaan valmistama rahtiversio (757-200 PF) ja kahden eri valmistajan tekemät konversiot: 757-200 SF on Boeingin valmistama rahtimuunnos, joka on valmistettu yhteistyössä IAI Israel Aerospace Industries- and ST Aerospace Services-yhtiöiden kanssa. 757-200PCF - on amerikkalaisen Precision Conversions-yhtiön valmistama. Boeing 757 -kalusto on ikääntymässä.

757-koneita valmistettiin vuosina 1982-2004 eikä seuraajaa ole näkyvissä.

Uuden keskikokoisen Boeing NMA (New Midsize Airplane) -koneen esittelyä on lykätty 737 MAX -koneiden ongelmien korjaamisen vaatiman työmäärän vuoksi. Ei siis ihme, että Airbusin uusi A321 P2F -rahtikonversio kiinnostaa rahtilentoyhtiöitä. A321 P2F on korvaava vaihtoehto ikääntyville 757-200 P2F -koneille.

Boeing 767F suosittu konemalli

Boeing 767-300F

Boeingin ensimmäinen kaksimoottorinen laajarunkokone, B767, tuli lentoyhtiöiden käyttöön vuonna 1982 ja edelleen tuotannossa rahti- ja tankkeriversioina. Boeing 767-300F on Boeing -tehtaan valmistama rahtikone, joka tuli UPS -rahtiyhtiön käyttöön vuodesta 1995 alkaen.

767F on suosittu rahtikone, rahtiyhtiöt ovat tilanneet sitä 271 kappaletta, viime vuonnakin 38 konetta.

Boeing 767-300BCF (Boeing Converted Freighter) tuli markkinoille vuonna 2008 All Nippon Airways -yhtiön ollessa ensimmäinen käyttäjä. 767-300BCF -rahtikonversio valmistetaan yhteistyönä ST Aerospace -yhtiön toimesta. 767-300BCF -koneita on tilattu jo yli 100 kappaletta. Boeingin lisäksi IAI Israel Aerospace Industries ja Wagner Aeronautical valmistavat 767-rahtikonemuunnoksia.

Boeing 747F -”Jumbojet” oli ja on edelleen suosittu rahtikoneena. Nelimoottorinen Boeing 747 suunniteltiin alun pitäen rahtikoneen pohjalta, joten sen ohjaamo suunniteltiin sijoitettavaksi ylös, jotta koneen nokkaan voitaisiin sijoittaa ylöspäin avautuva rahtiovi, mistä on merkittävää etua suurikokoista rahtia kuljetettaessa.

747-100

Ensimmäisestä, vuonna 1970 liikenteeseen tulleesta mallista ei valmistettu rahtiversiota, mutta käytetyistä konvertoitiin rahtikoneita. 747-200F: Tehdasvalmis rahtikone vuodesta 1972 alkaen ja lisäksi 747-200C (Convertible) Combi -versio, jossa matkustamon takana rahtitilaa.

747-300M

Vuonna 1983 liikenteeseen tulleessa 747-300:ssa oli 7,11 metrillä pidennetty yläkansi. Muilta osin 747-300 ei juurikaan poikennut 747-200:sta. Mallista tuli myös kombiversio 747-300M, jossa oli rahtitilaa alamatkustamon takana. Varsinaista tehdasvalmista rahtikonetta ei valmistettu, mutta vuonna 2000 Boeing aloitti käytettyjen 747-300-koneiden rahtikonemuunnosten valmistuksen.

747-400M ja 400F

Combi-versio 747-400M liikenteeseen vuonna 1989, rahtiversio 747-400F vuonna 1993 Cargolux-yhtiölle. 747-400ERF Air Francelle vuonna 2002. Boeing 747-400BCF rahtikonemuunnos käytettyihin koneiseein tuli liikenteeseen vuonna 2015.

Boeing 747-400 LCF Dreamlifter esiteltiin vuonna 2007. Se on tarkoitettu Boeing -tehtaan sisäisiin kookkaiden lentokoneenosien kuljetukseen. Rahtitilaa löytyy peräti 1 840 m³ ja kone kantaa 113,4 tonnin kuorman. Dreamlifter -koneita valmistettiin neljä kappaletta ja ne ovat edelleen käytössä.

747-8 on jumbojetin viimeisin versio, jonka rahtiversion 747-8F:n liikennöinti alkoi vuonna 2011 ja matkustajaversion 747-8I:n vuonna 2012. Mallin valmistus ja koko 747-ohjelma päättyy tänä vuonna. 747-8F on kehitetty 747-400ERF -mallista. 747-8F:n rahtitila on 873 m³, suurin rahtikuorma 132,6 tonnia ja kantama täydellä kuormalla 8 000 km.

Boeing B777-300ER
Boeing B777-300ER

Boeing 777F

Boeingin suuresta, kaksimoottorisesta 777:stä valmistetaan tehdasvalmista rahtikonetta, joka 777-sarjan lyhyempään 200-sarjan runkoon. Nykyisten rahtikoneiden arvostettu suosikki 777F tuli liikenteeseen vuonna 2009. 777F:n rahtitila on 653 m³, suurin rahtikuorma 103,7 tonnia ja kantama 9 200 km. 777F-rahtikonetta on tilattu 307 kappaletta, vuonna 2021 tilattiin 42 konetta. Lisäksi Boeing tutki 777

BCF (Boeing Converted Freighter) -konversiota 777-200 tai 777-200ER-sarjasta, mutta ei käynnistänyt projektia. Sen sijaan israelilainen IAI Bedek yhteistyössä AerCap -yhtiön kanssa on aloittanut Boeing 777-300ER -laajarunkokoneiden 777-300 ERSF -rahtikonversiot. Pitempään 300ER -runkoon tehdyn 777-300ERSF-konversion rahtitila on 819 m³, 25 % suurempi kuin tehdasvalmiin 777F:n, mutta hyötykuorma on hiukan pienempi, 100,7 tonnia. Kantama on 8 600 km. IAI on aloittanut myös Airbus A330-300 -koneiden rahtimuunnosten tekemisen.

IAI:n lisäksi kaksi muuta yritystä on aloittanut 777-300ER -koneiden rahtimuunnokset, amerikkalaiset NIAR WERX ja Mammoth Freighters, jälkimmäinen tekee lisäksi 777-200LRMF-rahtikonversioita.

Boeing 777-8F

Alkuvuodesta 2022 Boeing esitteli uuteen Boeing 777X-mallistoon tulevan rahtikoneen nimeltään 777-8F. Ensimmäisenä asiakkaana on Qatar Airways, joka tilasi 34 konetta ja lisäksi 16 optiota.

Lisäksi Lufthansa tilasi seitsemän konetta ja Ethiopian Airlines -yhtiöllä on optio viidestä koneesta.

777-8F:n rahtitila on 766 m³, suurin hyötykuorma 112,3 tonnia ja kantama täydellä kuormalla 8 167 km. 777-8F on hiukan pitempi kuin uusi 777-8 -matkustajakone, mutta merkittävästi lyhyempi kuin pitkä 777-9 -matkustajakone. Uusi Boeing 777-8F tulee liikennekäyttöön vuonna 2027. Uuden 777-8F:n edeltäjä Boeing 777F on saanut porskuttaa suurimpien kaksimoottoristen rahtikoneiden markkinoilla toistakymmentä vuotta ilman suoranaista kilpailijaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kilpailija tulossa

Kohta tähän tulee suuri muutos. Airbus tuo markkinoille täysin uuden A350F -rahtikoneen, joka tulee markkinoille vuonna 2025, kaksi vuotta ennen uutta Boeing 777-8F -rahtikonetta.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että kooltaan ja ominaisuuksiltaan A350F osuu Boeing 777F:n ja 777-8F:n väliin: A350:n rahtitila on 717 m³ - suurempi kuin 777F, mutta pienempi kuin 777-8F. A350:n hyötykuorma on 109 tonnia, mikä myös osuu 777F:n ja 777-8F:n väliin.

A350:n kantama on 8 700 km, 777F 9 200 km ja 777-8F 8 167 km. Myös rahtipallettien ja -konttien määrät ovat lähes samat. A350F -koneella on 22 tilausta ja 7 optiota viideltä eri asiakkaalta.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Boeing, IAI Bedek ja Timo Turkula Lähteet: Boeing 737, Boeing’s Baby, Key Publishing Ltd & Airliner World 2021, www.key.aero, Airliner World 5/2022Flight International 5/2022, Boeing, Airbus, Israel Aerospace Industries IAI Bedek 

a:2:{i:0;s:6:"112345";i:1;s:6:"112271";}

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat