28.10.2022 Ajoneuvot BYD lähtee Euroopan valloitukseen kolmella mallilla – miten pärjää Kiinan jättiläinen? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kolme mallia, 100 000 autoa Sixtille ja myyjäverkosto Saksassa. Kiinalaisen BYD:n läsnäolo Pariisin autonäyttelyssä vastasi ranskalaismerkkien panostusta. Kiinalainen BYD, Build Your Dreams, kisailee vakavasti maailman suurimman sähköautotuottajan tittelistä. Merkki kastoi varpaitaan Euroopan vesiin jo Norjassa vuosi sitten, mutta nyt vuorossa on todellinen myynninavaus vanhalla mantereella.BYD on aloittanut jo myynnin Ruotsissa, Tanskassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Israelissa. Tälle vuodelle ollaan puristamassa mukaan vielä lisäksi Saksa, Ranska ja Iso-Britannia. Saksassa myynti alkaa seitsemässä suurimmassa kaupungissa, vieden BYD:n heti saksalaisvalmistajien kotiovelle Stuttgartissa, Frankfurtissa ja Münchenissä. Ensi vuonna BYD:n voi hankkia Italiassa ja Espanjassa.Saksassa ja Ruotsissa BYD on tehnyt sopimuksen Hedin Mobility Groupin kanssa, joten Hedin lienee henkilömalliston todennäköinen koti myös Suomen myynnin alkaessa. BYD:n hyötyajoneuvomallistoa on jo saatavilla Suomessa.Lokakuun alussa BYD kertoi, että se on luvannut toimittaa 100 000 autoa autovuokraamo Sixtille sopimuksessa, joka kestää vuoteen 2028 saakka. Tilaus on jatkoa aiemmalle sopimukselle, jossa Sixt kokeili yhteistyötä tuhansien autojen verran.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKolmen auton mallistoEuroopan myyntiponnistelut alkavat heti kättelyssä kolmella täyssähkömallilla.Lähtömallina on kompakti crossover BYD Atto 3, jonka hinta asettuu tässä vaiheessa 38 000 euroon Saksassa. Atto 3:n WLTP-toimintamatka on 420 kilometriä 60,5 kWh akusta. BYD mainitsee, että autossa on vakiona lämpöpumppu. Latausteho on enimmillään 88 kW (CCS). E-Platform 3.0 -perusrakenteelle tehty Atto 3 4,46 metriä pitkä ja tavaratila on 440 litraa hattuhyllyyn saakka. BYD Atto 3 sai myös täydet viisi tähteä Euro NCAP -törmäystesteissä.Norjassa jo hetken myynnissä ollut kookkaampi katumaasturi BYD Tang on hinnoiteltu 72 000 euroon. Auton akku on kapasiteetiltaan 86,4 kilowattituntia ja sillä Tangille kerrotaan 400 kilometrin WLTP-toimintamatka. 4,87 metriä pitkä Tang on on seitsemänpaikkainen. Kolmantena automallina BYD Han, joka on niin ikään hinnoiteltu 72 000 euroon. 85,4 kilowattitunnin akulla sulavalinjainen Han on saanut 521 kilometrin WLTP-toimintamatkan. Myös Han on vakiovarustettu lämpöpumpulla. Huipputeho on 380 kW (512 hv) ja sen turvin lähes viisimetrinen auto kiihtyy 0–100 km/h 3,9 sekunnissa. Ilmanvastuskerroin on 0,23, joten Han kuuluu sähköautojen saippuapalaluokkaan.Sisustan suhteen BYD Han on tyypillistä nykydesignia, eli matkustamo pyritään puristamaan kahteen näyttöön ja pariin mukitelineeseen.Neljänetenä autona BYD suunnittelee pienemmän BYD Sealin esittelyä. Puikulamallinen auto on Hania kompaktimpi tasan 4,7 metrin pituudellaan. Olemuksesta tulee vahvasti mieleen esimerkiksi Tesla Model 3. Auto perustuu Atto 3:n tavoin samaan perusrakenteeseen. Sealin jälkeen suunnitelmissa on vielä 4,1 metriä pitkän pystyperäisen BYD Dolphinin myynti.Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen ja BYD Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: Isuzun osastolla oltiin yksityiskohtia myöten vuodessa 1989 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 7.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet? 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harrasteparkin sadat vaihtuvat klassikot kruunaavat autonäyttelyn Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa