14.5.2023 Ajoneuvot Classic Motorshow: Aston Martin DB6 – traktorimiehen parantelema James Bond -auto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aston Martin sai huikean määrän julkisuutta DB5-mallin esiintyessä James Bond -elokuvan autona. Se onkin hauska vastakohta sille, että mallimerkintä DB tulee traktoritehtailija David Brownin nimestä. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen nimestä Aston Martin? Aristokraattinen brittimenopeli, jonka DB5-malli sai kunnian toimia vuoden 1963 James Bond -elokuva Goldfingerin yhtenä päätähtena Sean Conneryn ohella.Kuvien auto on seuraavaa sukupolvea eli DB6, jossa korjattiin merkittävästi edellismallin suurinta ongelmaa; sen lentokoneen siipeä muistuttava silhuetti aiheutti aerodynaamista kevenemistä suurissa nopeuksissa. Lääkkeeksi Aston Martinilla jatkettiin akseliväliä 95 millimetriä ja muokattiin sivuprofiilia uuteen uskoon. Tuulitunnelitestit aloitettiin helmikuussa 1965 ja jo saman vuoden Lontoon autonäyttelyssä esiteltiin valmis Aston Martin DB6.Kaksiovinen ja nelipaikkainen DB6 sai moottorikseen Aston Martinin tunnusmerkiksi jo muodostuneen ratkaisun, kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselillä varustetun suoran kuutoskoneen. Iskutilavuutta oli 3995 kuutiosenttimetriä ja tehoa 282 hevosvoimaa 5500 kierroksella. Huippunopeutta autolle luvattiin 150 mailia eli noin 240 kilometriä tunnissa. Tarjolla oli ZF:n viisipykäläinen manuaalivaihteisto tai ilman lisähintaa ostaja saattoi valita Borg-Warnerin kolmivaihteisen automaatin. Vantage-versiossa puristussuhdetta oli nostettu ja huipputehoa 325 hevosvoimaa, jolloin huippunopeus oli 245 kilometriä tunnissa.Aston Martin DB6:a valmistettiin syyskuusta 1965 tammikuuhun 1971 yhteensä 1788 kappaletta. Aston Martinin historia alkaa jo vuodesta 1913, mutta laajemmin se tuli tunnetuksi vasta toisen maailmansodan jälkeen, kun traktoritehtailija David Brown otti sen hallintaansa 1947. Sen jälkeen kaikkien uusien mallien koodinimet alkoivat David Brownin nimikirjaimilla DB. Kuvan auto on DB6:n tuotannon alkupuolelta, vuodelta 1966.Teksti ja kuvat: Janne HuhtalaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaClassic Motorshow 2023: BMW 3.0 CSi – haamuraja rikki Classic Motorshow tuo ajoneuvonostalgiaa Lahteen 6. – 7.5.2023 -esillä yli 400 klassikkoajoneuvoa! Classic Motorshow: Borgward Isabella Coupe – media vaihtoi nimen Classic Motorshow: Citroën 15 SIX-H – mallisarjan ylellisin Classic Motorshow: Ferrari 250 GTE – uranuurtaja Classic Motorshow: Opel Manta – ohitti Asconan jo ennen lähtöviivaa Classic Motorshow: Skoda Rapid 130 Coupe – sähäkkä tsekkiferrari Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”