13.2.2020 Ajoneuvot Daimler karsii jopa 15 000 työpaikkaa, S-sarjan kaksioviset ja B-sarja epävarmoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Synkeää hetkeä poteva Daimler on karsimassa jopa odotettua enemmän työpaikkoja osana säästökuuriaan. Myös leikkuulistalle päätyviä automalleja on spekuloitu. Saksalainen talouslehti Handelsblatt on kertonut, että Daimlerin yt-neuvotteluissa saatetaan karsia jopa 15 000 työpaikkaa. Aiemmin yhtiö kertoi, että ainakin 10 000 työpaikkaa on leikkausuhan alla synkeistä lähivuosista johtuen. Tavoitteena on säästää 1,4 miljardia euroa vuoden 2022 loppuun mennessä, mutta Handelsblatt arvioi, että tavoitetta ollaan ylittämässä.Daimlerin toimitusjohtaja Ola Källenius on lehtitietojen mukaan karsimassa myös sijoituksia tappiollisiin hankkeisiin, jotka eivät ole välitön osa ydintoimintoja. Tuotevalikoimassa leikkuulaudalle sovitellaan pienempien volyymien erikoismalleja. Pudotusuhan alla ovat Mercedes-Benzin S-sarjan avo- ja coupe-versiot. Myös hiljattain uudistuneen B-sarjan kohtalo on epävarmalla tolalla.Aikaisemmin Mercedes-Benz kertoi lopettavansa Nissan Navaraan pohjautuneen X-sarjan avolavan tuotannon toukokuun lopussa.Vuotuisessa yhtiökokouksessa Daimler kertoi, että kuluva vuosi tuo uuden S-sarjan lisäksi myös EQA-sähköcrossoverin syksyn tullen. Yhtiö kertoi maksavansa viime vuodelta osinkoa 90 senttiä osakkeelta, kun 2018 osinkoa kertyi 3,25 euroa osakkeelta. Mercedes-Benzin autotoimitukset olivat ennätysvauhdissa, mutta autovalmistajan tulosta painoivat Saksan dieselpäivitykset, tuotantovaikeudet, malliston rönsyt sekä huono tehokkuus.Yhtiö arvioi välttyvänsä Euroopan unionin hiilidioksidisakoilta, mutta Daimler voi taata sitä. Pääjohtaja Källeniuksen mukaan tulokseen vaikuttavat viime kädessä autojen ostajat.Lähteet: Automotive News, Daimler Kuva: DaimlerMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa