13.2.2020 Ajoneuvot Daimler karsii jopa 15 000 työpaikkaa, S-sarjan kaksioviset ja B-sarja epävarmoja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Synkeää hetkeä poteva Daimler on karsimassa jopa odotettua enemmän työpaikkoja osana säästökuuriaan. Myös leikkuulistalle päätyviä automalleja on spekuloitu. Saksalainen talouslehti Handelsblatt on kertonut, että Daimlerin yt-neuvotteluissa saatetaan karsia jopa 15 000 työpaikkaa. Aiemmin yhtiö kertoi, että ainakin 10 000 työpaikkaa on leikkausuhan alla synkeistä lähivuosista johtuen. Tavoitteena on säästää 1,4 miljardia euroa vuoden 2022 loppuun mennessä, mutta Handelsblatt arvioi, että tavoitetta ollaan ylittämässä.Daimlerin toimitusjohtaja Ola Källenius on lehtitietojen mukaan karsimassa myös sijoituksia tappiollisiin hankkeisiin, jotka eivät ole välitön osa ydintoimintoja. Tuotevalikoimassa leikkuulaudalle sovitellaan pienempien volyymien erikoismalleja. Pudotusuhan alla ovat Mercedes-Benzin S-sarjan avo- ja coupe-versiot. Myös hiljattain uudistuneen B-sarjan kohtalo on epävarmalla tolalla.Aikaisemmin Mercedes-Benz kertoi lopettavansa Nissan Navaraan pohjautuneen X-sarjan avolavan tuotannon toukokuun lopussa.Vuotuisessa yhtiökokouksessa Daimler kertoi, että kuluva vuosi tuo uuden S-sarjan lisäksi myös EQA-sähköcrossoverin syksyn tullen. Yhtiö kertoi maksavansa viime vuodelta osinkoa 90 senttiä osakkeelta, kun 2018 osinkoa kertyi 3,25 euroa osakkeelta. Mercedes-Benzin autotoimitukset olivat ennätysvauhdissa, mutta autovalmistajan tulosta painoivat Saksan dieselpäivitykset, tuotantovaikeudet, malliston rönsyt sekä huono tehokkuus.Yhtiö arvioi välttyvänsä Euroopan unionin hiilidioksidisakoilta, mutta Daimler voi taata sitä. Pääjohtaja Källeniuksen mukaan tulokseen vaikuttavat viime kädessä autojen ostajat.Lähteet: Automotive News, Daimler Kuva: DaimlerMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 24.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – pinnan alla kuplii 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin