16.5.2018 Ajoneuvot Diesel-Volvon lähtölaskenta: tuleva S60 vain bensiinipohjaisena Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volvo S60 on ihan kuten V60? Muodon lisäksi myös moottorivalikoimassa on eroa. Volvon mallistouudistus on etenemässä 60-sarjan sedaniin, mutta pelkän ulkomuodon lisäksi eroja nähdään myös konetilassa. Volvo Cars on ilmoittanut, että se jättää dieselmoottorivaihtoehdot pois S60:n kohdalla.– Tulevaisuutemme on sähköinen ja emme enää kehitä uuden sukupolven dieselmoottoria. Poistamme pelkän polttomoottorivaihtoehdon vaiheittain niin, että lataushybridi bensiinimoottorilla on siirtymävaihe matkalla täyssähköiseen autoiluun. Uusi S60 edustaa seuraavaa vaihetta tässä sitoutumisessa, sanoo Volvo Carsin pääjohtaja Håkan Samuelsson.SPA-alustaan pohjautuva S60 jatkaa V60:n (kuvassa) ja XC60:n vitoittamalla tiellä. Alkuvaiheessa tarjolla on nelisylinterisiä Drive-E-bensiinimoottoreita sekä kaksi lataushybridiä, kevythybridien seuratessa myöhemmin. Malli valmistetaan Yhdysvaltojen Charlestonissa ja Suomeen S60 on odotettavissa ensi vuoden alkupuolella.Pekingin autonäyttelyn yhteydessä Volvo ilmoitti tavoittelevansa sähköautoille 50% markkinaosuutta 2025 mennessä. Volvo on myös ilmoittanut, että vuodesta 2019 esiteltävät uudet mallit ovat tarjolla ainoastaan sähköistetyllä voimalinjalla, eli kevythybridinä, lataushybridinä tai täyssähköautona.Lähde ja kuva: VolvoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa