29.3.2018 Liikenne Enemmän autoja kuin hiihtolomalla – viranomaisten vinkit pääsiäisliikenteeseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenteen viranomaisten mukaan pääsiäisliikenteesssä on enemmän autoja kuin hiihtolomalla. Siksi kannattaa kerrata vinkit turvalliseen ja sujuvaan liikenteeseen myös ruuhkassa ajettaessa. Pääsiäisenä kannattaa varautua ruuhkiin etenkin kiirastorstaina 29.3. ja toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina 2.4., kertoo Liikennevirasto. Liikennettä ennustetaan olevan paljon myös pitkäperjantain aamusta iltapäivään saakka.– Autoja on yhtäaikaisesti paljon enemmän liikkeellä pääsiäisenä kuin hiihtolomilla. Tästä syystä liikenne voi jonoutua vilkkaimpien tuntien aikana, Liikenneviraston tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö Sami Luoma muistuttaa.Menoliikenteessä eniten ruuhkia ennustetaan olevan eniten valtateillä 3,4 ja 5 pohjoiseen päin. Paluuliikenteessä suurin autovirta kääntyy Liikenneviraston mukaan kohti eteläistä Suomea. Liikennevirastosta kerrotaan, että talviset olosuhteet säilyttävät myös talven nopeusrajoitukset: ajokeli on yöaikaan reilusti pakkasella ja päivisin on Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan muutama aste lämmintä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMukaan malttia ja lomatunnelmaaLiikenneturva kehottaakin pakkaamaan mukaan lomafiilistä jo liikenteeseen lähtiessä ja hyödyntämään reitti- ja sääpalveluita ennen ajomatkaa.– Ratin takana on paljon mukavampaa ja stressittömämpää, kun loman aloittaa jo kotoa lähtiessä, eikä vasta kohteessa. Pyhät ovat pitkät, joten mitään tarvetta hötkyilylle ei ole. Kiireessä sattuu helpommin vain vahinkoja, etenkin vilkkaassa liikenteessä, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen sanoo.Puhdista tuulilasi myös sisäpuoleltaKeväisen pääsiäisauringon häikäisemistä voi Trafin johtavan asiantuntijan Jussi Pohjosen mukaan estää huolehtimalla tuulilasin puhtaudesta.– Puhdas tuulilasi ja hyvät aurinkolasit toimivat hyvin kevätaurinkoa vastaan. Keväällä aurinko paistaa matalalta ja aiheuttaa tuulilasiin häikäisyä ja heijastuksia. Ennen matkaan lähtöä kannattakin tarkistaa tuulilasin puhtaus, pyyhkimien kunto ja se, että lasinpesunestettä on riittävästi. Tuulilasi on hyvä putsata myös sisäpuolelta, muistuttaa Pohjonen.Muista turvaväli ja vältä ohittamistaPoliisi valvoo pääsiäisliikenteessä esimerkiksi ajonopeuksia, turvalaitteiden käyttöä ja ajotapoja. Hyviin ajotapoihin kuuluu Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan muunmuassa turvavälin säilyttäminen edellä ajavaan autoon.– Riittävät ajoetäisyydet vähentävät onnettomuuksia ja rauhoittavat liikennettä. Kun turvaväli on riittävä, myös omasta ajosta tulee vähemmän stressaavaa, Ihalainen sanoo.Ihalainen myös kehottaa Autoliiton tavoin välttämään ohittamista pääsiäisliikenteen jonossa.– Ohittelu on täysin turhaa ja jopa vaarallista, kun liikennettä on paljon. Perille pääsee turvallisemmin ja mukavammin, kun ajaa liikennevirran mukana, Ihalainen muistuttaa.Autoliiton Operaatio Pajunkissa auttaa jälleen pulaan joutuneita autoilijoita pääsiäisliikenteessä kiirastorstaista aina pääsiäismaanantaihin saakka.Lähteet: Liikennevirasto, Liikenneturva, Trafi ja poliisi Kuva: Antti Hentinen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Pääsiäisliikenne: Tungosta tiedossa – unohda ohittelu Kevät voi yllättää – Operaatio Pajunkissa pelastaa autoilijan pulasta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa