21.2.2023 Liikenne Ennätysalhainen tulos: 188 kuolonkolaria viime vuoden tieliikenteessä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhteensä 204 henkeä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan vuonna 2022 tapahtui 188 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Tutkittujen onnettomuuksien määrä jäi ensi kertaa alle kahdensadan 2000-luvulla. Tätä ennen alhaisin onnettomuusmäärä oli 211 onnettomuutta vuonna 2017.Vaikka tulos on mainio ja vie oikeaan suuntaan, ollaan Suomessa yhä jäljessä tiekuolemien ehkäisyssä verrokkimaista Ruotsista ja etenkin Norjasta.− Vaikka kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna tavanomaista vähemmän, olemme vielä kaukana nollavisiosta eli siitä, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vammautua vakavasti liikenteessä, Onnettomuustietoinstituutin (OTI) liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari tähdentää.Hän myös muistuttaa, ettei yksittäisen vuoden tilastojen perusteella ei voida tehdä vielä merkittäviä päätelmiä liikenneturvallisuustilanteen kehityksestä.– Meillä on tuore, yhdessä valmisteltu liikenneturvallisuusstrategia, ja työtä onnettomuuksien vähentämiseksi on jatkettava sen toimenpideohjelman mukaisesti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKuolleita 204Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhteensä 204 henkeä. Moottoriajoneuvoissa olleita henkilöitä menehtyi 167, jalankulkijoita 18 ja polkupyöräilijöitä 19.Kahdessa pyöräilyonnettomuutena käsitellyssä onnettomuudessa kuoli kevyen sähköajoneuvon kuljettaja. Ennakkotiedoilla tarkoitetaan tutkijalautakuntien välittömästi onnettomuuspaikkatutkinnan jälkeen ilmoittamia ennakkotietoja.Vuonna 2022 eniten vähenivät moottoriajoneuvojen yksittäisonnettomuudet. Yksittäisonnettomuudella tarkoitetaan sitä, että onnettomuudessa ei ole ollut kuin yksi osapuoli. Tyypillisimmin moottoriajoneuvon yksittäisonnettomuudessa on kyse tieltä suistumisesta.Suistumisonnettomuuksia tapahtui yhteensä 58, joka on 18 vähemmän kuin edeltävänä vuonna.Suistumisonnettomuuksien määrän vähentyminen nosti poikkeuksellisesti kohtaamisonnettomuudet, eli vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneiden ajoneuvojen törmäykset, viime vuoden yleisimmäksi onnettomuustyypiksi. Kohtaamisonnettomuuksia tapahtui 62.Taustalla sairaskohtauksia− Aiempina vuosina noin joka neljäs suistumisonnettomuus on johtunut kuljettajan sairauskohtauksesta. Onkin mahdollista, että sairauskohtausonnettomuuksien väheneminen selittäisi suistumisonnettomuuksien vähenemisen viime vuonna. Sairauskohtausten mahdolliseen vähenemiseen viittaa iäkkäiden kuljettajien suistumisonnettomuuksien väheneminen, sillä iäkkäät kuljettajat saavat eniten sairauskohtauksia, OTIn erityisasiantuntija Salla Salenius taustoittaa.– Vuoden 2022 kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkinta on kuitenkin yhä kesken, joten onnettomuuksien taustatiedot, kuten mahdolliset sairauskohtaukset, eivät ole vielä tiedossa. Vasta tutkintojen valmistuessa nähdään, ovatko sairauskohtauksesta johtuneet onnettomuudet todella vähentyneet, Salenius toteaa.Yli 64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamat onnettomuudet ovat vähentyneet jo useamman vuoden ajan, vuonna 2022 heidän aiheuttamiaan onnettomuuksia tapahtui 39. Onnettomuusmäärät vähenivät viime vuonna kaikissa ikäryhmissä, paitsi 21–24-vuotiailla kuljettajilla, jotka aiheuttivat 16 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on kuusi enemmän kuin edeltävänä vuonna.Etelä-Savon synkät luvutEdellisvuoteen verrattuna kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet lisääntyivät vuonna 2022 eniten Etelä-Savossa, jossa tapahtui 12 kuolonkolaria, kaikkiaan kahdeksan onnettomuutta enemmän kuin edellisvuonna.Määrällisesti eniten onnettomuuksia tapahtui Uudenmaan ja Helsingin alueella, yhteensä 38, vaikka onnettomuuksia tapahtuikin tällä alueella 11 vähemmän kuin edeltävänä vuonna.– Yhden vuoden aluekohtaiset luvut ovat tilastollisesti pieniä, joten satunnaisvaihtelulla on niissä suuri osuus. Siksi yhden vuoden luvuista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä alueen liikenneturvallisuustilanteesta, Salenius muistuttaa.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto ja Onnettomuustietoinstituutti Lähde: OTI / Ennakkoraportti 2022 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”