29.11.2022 Ajoneuvot Etanolimuunnokset olleet mahdollisia vain vanhoihin autoihin – nyt siihen on tulossa muutos Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallituksen esityksen mukaan autojen etanolimuunnokset tulisivat mahdollisiksi nyt myös uusiin autoihin. Pian huoltoaseman sinisestä pistoolista polttoaineen tankkaaminen voi olla mahdollista yhä useampaan autoon. Suomen hallitus on esittänyt, että ajoneuvolakiin tehtäisi muutoksia, jonka myötä autojen etanolimuunnoksen tekeminen olisi helpompaa. Tähän mennessä etanolimuunnoksen on voinut tehdä vain ennen 1. syyskuuta 2009 ensirekisteröityyn, eli yli 10 vuotta vanhaan autoon. Tätä uudempaan autoon etanolimuunnoksen on voinut myös tehdä, mutta se vaatima päästötestaustodistus on maksanut yli 10 000 euroa. Hallituksen esityksen mukaan etanolimuunnokset uusiin autoihin olisivat mahdollisia jo ensi vuonna. Uuden ajoneuvolain myötä etanolikonversioiden kohdalla arvioitaisiin jatkossa ajoneuvon kokonaisympäristökuormaa ja sallittaisiin maltilliset poikkeukset lähipäästöarvoissa, mikäli ajoneuvon muut päästöarvot laskevat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Etanolilla pienemmät päästöt Kun bensiiniauto muutetaan etanolilla toimivaksi flexfuel-autoksi, joka voi käyttää joustavasti E85-bioetanolia tai bensiiniä, niin se voi vaikuttaa auton tiettyihin lähipäästöarvoihin. Kokonaisuudessaan E85-bioetanoli kuitenkin vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia ja muun muassa laskee selkeästi sekä suorien että ilmassa muodostuvien hiukkasten päästöjä, Etanoliautoilijat sanovat tiedotteessaan. Hallituksen esittämät helpotukset autojen etanolimuutoksista olisivat astumassa voimaan kesällä 2023. – On mahtavaa, että vihdoin Suomen lainsäädäntö päivitetään vastaamaan muiden EU-maiden säädäntöä. Olemme olleet tästä syystä etanolikonversioissa takamatkalla, josta on kärsinyt sekä etanoliautoilijat että tieliikenteen päästövähennykset, iloitsee Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Vilhartti Hanhilahti. Laaja selvitys etanolikonversioista Lakimuutoksen yhteydessä on myös toteutettu Teknologian tutkimuskeskuksen VTT Oy:n toteuttama selvitys etanolikonversioista. Selvityksen mukaan etanolikonversioiden välillä on hyvin paljon vaihtelua. Tästä syystä jatkossa laitevalmistajilta olisi hyvä vaatia tutkimustuloksia vaikutuksista ajoneuvon lähipäästöihin ja turvallisuuteen. Laatuvaatimukset tulevat myös parantamaan etanolimuunnoslaitteiden luotettavuutta ja hälventävät samalla etanoliautoiluun liittyviä epäluuloja. – Tämä lakimuutos tulee murtamaan käyttövoimamuutosten patoa. Yhä useampi suomalainen autoilija voi siirtyä käyttämään kotimaista uusiutuvaa polttoainetta ja vielä kotimaisella etanolimuunnossarjalla. Teknisesti muunnoskelpoisia autoja on Suomessa yli 1,5 miljoonaa, linjaa eFlexFuelin toimitusjohtaja Tuomo Isokivijärvi. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on ilmoittanut tiedotteessaan, että uuden lain mukaiset ajoneuvomuutosmääräykset olisivat valmiina kesällä 2023. Lähde: Etanoliautoilijat Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Hobby Ontour T 700 FH – ranskalainen parivuode pitää pintansa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?