31.1.2023 Liikenne Etätyöläisten säästyneet työmatkat korvautuivat muilla matkoilla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Etätöitä vähintään kaksi päivää viikossa tehneet kompensoivat säästyneet työmatkat lähes kokonaan muilla vapaa-ajan matkoilla sekä ostos- ja asiointimatkoilla.” Työssäkäyvistä vastaajista 31 prosenttia teki etätyötä tutkimuspäivää edeltäneiden seitsemän vuorokauden aikana vuonna 2021. Vastaava osuus oli 22 prosenttia vuonna 2016.Tiedot selviävät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin valtakunnallisesta henkilöliikennetutkimuksesta, joka selvitti suomalaisten liikkumistottumuksia vuonna 2021. Etätöiden tekeminen siis yleistyi ja tehdyn etätyön määrä kasvoi vuonna 2021 verrattuna vuoteen 2016.Vuoden 2021 aikana suomalaiset tekivät vuorokaudessa keskimäärin 2,3 matkaa henkeä kohti ja liikkuivat näillä matkoillaan 34 kilometriä.Matkaluku laski 0,4 matkalla ja matkasuorite 7 kilometrillä vuodesta 2016, jolloin edellinen tutkimus tehtiin. Sekin selviää, että henkilöauto valitaan mieluiten liikkumiseen, seuraavaksi eniten kuljetaan jalan, kuten Moottorin aiemmassa artikkelissa otsikolla Sinä liikut 34 kilometriä päivässä – henkilöautolla mieluiten.Tuorein tutkimustulos kertoo, että suomalaisten kotimaanmatkojen suoritteesta 84 prosenttia tehtiin henkilöautolla kuljettajana tai matkustajana.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMoni ei silti etäillytKoronapandemia vaikutti suomalaisten arkiliikkumiseen liikkumista vähentävästi. Yli kaksi päivää etätöitä tehneiden osuus kasvoi 5 prosentista 21 prosenttiin.Toisaalta jopa 69 prosenttia työssäkäyvistä ei tutkimuksen mukaan tehnyt lainkaan etätöitä. Etätyön tekeminen jakautui epätasaisesti sekä maantieteellisesti että koulutustaustan mukaan.Työmatkojen matkaluku (0,37 matkaa/hlö/vrk) ja matkasuorite (6,1 km/hlö/vrk) vähenivät vuonna 2021 vain hieman vuoteen 2016 verrattuna, vaikka koronapandemian aikana oli voimassa etätyösuositus.– Ehkä hieman yllättäen etätyön tekemisen vaikutus liikkumisen kokonaismäärään oli pieni. Etätöitä vähintään kaksi päivää viikossa tehneet kompensoivat säästyneet työmatkat lähes kokonaan muilla vapaa-ajan matkoilla sekä ostos- ja asiointimatkoilla, Traficomin erityisasiantuntija Hanna Strömmer taustoittaa. Näin kattava liikkumistutkimus tehtiin Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus on kattavin suomalaisten liikkumistottumuksia kuvaava seurantatutkimus, joka on toteutettu noin kuuden vuoden välein vuodesta 1974 alkaen. Tutkimus kertoo suomalaisten liikkumisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä henkilöliikennematkojen väestöryhmittäisistä, alueellisista ja ajallisista vaihteluista. Tutkimusaineisto sisältää tietoa eri kulkutavoista, matkojen syistä ja väestöryhmien välisistä eroista liikkumisessa. Tutkimuksessa selvitettiin yli 6-vuotiaiden suomalaisten liikkumista ajanjaksolla 1.1.–31.12.2021. Tutkimukseen vastasi yli 24 000 henkilöä. Vastausaste oli 27 prosenttia. Tutkimus perustuu tilastollisesti edustavaan, väestötietojärjestelmästä poimittuun otokseen. Tuloksia käytetään liikennettä koskevassa päätöksenteossa sekä liikenteen ja maankäytön suunnittelussa. Lisäksi tutkimuksella kerätään perusaineistoa erilaisten liikenteeseen ja maankäyttöön liittyvien tutkimusten ja liikenteen mallinnuksen pohjaksi. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto, Grafiikka Traficom Lähde: Traficom: Henkilöliikennetutkimus 2021 a:2:{i:0;s:5:"99846";i:1;s:6:"129038";} Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot - toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa