13.9.2016 Ajoneuvot Goodyear: Kitkarengasuutuus kaupunkimaastureille Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Goodyear kertoo satsanneensa UltraGrip Ice SUV -renkaan kehittämiseen parasta osaamistaan. Renkaan luvataan palvelevan sujuvasti talven ääriolosuhteissa. Goodyear esittelee tuoreen rengasvaihtoehdon kaupunkimaasturigenreen. Valmistaja kertoo laittaneensa peliin parasta talviasiantuntemustaan katumaastureille tarkoitetun renkaan kehittämiseen. Urakan myötä esittelykuntoon on saatettu UltraGrip Ice SUV-nimeä kantava kitkarengas. Se tulee myyntiin 14 eri koossa.Goodyearin kertoman mukaan rengasteknologiaa on hiottu edelleen katumaasturien ja sellaisten maiden erityisvaatimuksia vastaaviksi, joissa esiintyy äärimmäisiä talviolosuhteita. Esimerkiksi pintaseoksen tarttuvuus on mukautettu erityisesti erittäin kylmiin lämpötiloihin sopivaksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyParempi jarrutus jäisillä teilläPohjoismaissa tarvitaan erityisiä renkaan ominaisuuksia pidon tuottamiseksi äärimmäisissä talviolosuhteissa. Tähän haasteeseen rengasvalmistaja kertoo kehittäneensä IceGrip-seoksen, joka on pehmeä seos ja sen luvataan pysyvän joustavana myös hyvin alhaisissa lämpötiloissa. Renkaassa tämä tarkoittanee vähäistä jäykkyyttä ja parempaa tarttuvuutta. Ominaisuuksista on iloa kohentuvan ajosuorituskyvyn myötä. Myös pidon luvataan olevan kohdallaan sekä lumella että jäällä.Mukauttaessaan rengasta jäisille alustoille Goodyear kertoo tutkineensa myös katumaastureiden erityisvaatimuksia. Nämä autot ovat painavampia, mikä lisää renkaisiin kohdistuvaa kuormaa. Tämän vuoksi pidon ja käsittelyn takaamiseksi tarvitaan erityisiä ominaisuuksia. ActiveGrip-teknologialla on tässä Goodyearin mukaan merkittävä rooli.Kosketusaluetta on suurennettu suuremman auton suurempia voimia vastaavaksi. Suurempi määrä tien kanssa kosketuksiin tulevaa kumia parantaa vakautta, pitoa ja jarrutussuorituskykyä. Lisäksi pintakuvio on mukautettu katumaastureille niin, että se auttaa optimoimaan jarrutustehon ja vetopidon lumisilla ja jäisillä teillä.Vinot kuviopalat suorien sijaanYksityiskohdista Goodyear kertoo muun muassa sen, että kuviopalat ovat nyt vinot verrattuna aiempaan suoraan muotoon. Tämän luvataan parantavan pitoa.UltraGrip Ice SUV -renkaassa käytetään myös TOP-ilmaisinteknologiaa: renkaassa on lumihiutalemerkki, joka häviää vähitellen renkaan käytön myötä. Kun lumihiutale on hävinnyt kokonaan, rengas on vaihdettava, jotta optimaalinen suorituskyky talvella voidaan taata.Lähde ja kuvat Goodyear Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”