21.9.2026 Liikennepolitiikka Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojensa ympäristökriteerit – jatkossa lähes kaiken on liikuttava sähköllä Teksti Eerik Rusava Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Helsingin kaupunki kertoo hankkivansa jatkossa vain täyssähköisiä henkilö-, paketti- ja pienoislinja-autoja. Myös raskaalta kalustolta vaaditaan vähäpäästöisiä ratkaisuja. Helsingin kaupunki on päättänyt luopua asteittain polttomoottorikäyttöisistä ajoneuvoista. Kaupunki linjaa, että ajoneuvot hankitaan ensisijaisesti täyssähköisinä. Nykyiselläänkin uudet henkilöautot on hankittu täyssähköisinä, mutta jatkossa myös kaikkien uusien paketti- ja pienoislinja-autojen on kuljettava vain sähköllä. Helsingissä liikenne sähköistyy muuta maata nopeammin ja se näkyy erityisesti henkilö- ja pakettiautoissa. Jo viime vuoden lopussa Helsingin kaupungille rekisteröidyistä henkilöautoista 30 prosenttia ja pakettiautoista 13 prosenttia olivat täyssähköisiä. Raskas kalustokin sähköistyy, mutta merkittävästi hitaammin. Siirtymävaiheessa Helsingin kaupunki suosii muita vähäpäästöisiä ratkaisuja. Saatavuuden mukaan raskaan ajoneuvot hankitaan ensisijaisesti sähkö-, vety- tai biokaasukäyttöisinä. Tänä syksynä Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara saa käyttöönsä kolme biokaasulla kulkevaa kuorma-autoa. Myös muutamia sähkökuorma-autoja on jo hankittu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vaatimukset kovenevat kuljetuspalveluillekin Helsingin kaupungin tilaamissa henkilöautokuljetuksissa, kuten taksipalveluissa, edellytetään jatkossa täyssähköistä kalustoa. Pakettiautokuljetuksissa siimaa annetaan vähän, mutta puolet palvelutuotannon kalustosta täytyy olla sähköisiä. Raskaalta kalustolta, kuten kuorma- ja linja-autokuljetuksilta vaaditaan vähintään uusiutuvan dieselin käyttöä. Helsingin kaupunki kuvaa uusiutuvaa dieseliä siirtymäratkaisuksi ja kertoo luopuvansa sen käytöstä heti, kun päästöttömiä vaihtoehtoja on riittävästi saatavilla. Sähkö-, vety- tai biokaasukalustoa voidaan edellyttää markkinatilanteen mukaan. Kiristyneitä kriteerejä suositellaan käytettävän myös hankinnoissa, joissa kuljetus on osa hankintaa. Tällaisia hankintoja ovat muun muassa vaihtomattojen ja kalustojen hankinnat. Kriteerit velvoittavat kaupunginkansliaa, kaupungin kaikkia toimialoja sekä liikelaitoksista Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staraa ja Palvelukeskus Helsinkiä. Myös kaupunkikonsernin yhteisöjen toivotaan edistävän tavoitteita. Mistä on kyse? Helsingin kaupungin mukaan liikenteen päästöjen vähentämisellä on merkittävä rooli Helsingin ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Liikenteen päästöjen vähentäminen vaatii liikenteen sähköistymisen edistämistä. Siksi Helsinki on päivittänyt ajoneuvo- ja kuljetushankintojaan koskevat ympäristökriteerit vuosille 2026–2030. Uudet Helsingin kaupungin asettamat ympäristökriteerit ovat lain asettamia vaatimuksia tiukemmat ja tukevat ympäristöministeriön päästöttömät työmaat green deal -sopimuksen tavoitteiden toteuttamista. Kaupunki kertoo, että ympäristökriteerejä päivitettäessä kuultiin markkinaa ja alan asiantuntijoita. Linjaukset ohjaavat kohti liikenteen käyttövoimamurrosta ja astuvat voimaan heti. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?