Herkuttele kuin paikallinen – merellinen annos todellista Soulia

Perinteisellä kalatorilla turistit ovat harvassa ja kielitaidoton herkkusuu oppaan tai improvisaation varassa. Myynnissä on hehtaareittain merenherkkuja, joista suurin osa vaihtaa omistajaa elossa.

Noryangjin metroasemalla oikeaa suuntaa on haettava hetki. Kalatori on lähellä, mutta missä? Rakennustyömaa pakottaa kiertoreitille ja hotelliin jätettyä sateenvarjoa on pian ikävä. Uudempi torirakennus on helppo löytää, se näyttää ulkoa tavaratalolta, mutta todellista elämystä varten suunnataan perinteisemmälle, vuodesta 1927 palvelleelle torille hieman syvemmälle naapuruston uumeniin.

Vihanneskauppiaat ovat vallanneet alikulkutunnelin reunat. Kovin huolettomasti tarjontaan ei voi tutustua, sillä käytävää käyttävät myös motoristit. Mopon telomaksi joutumisen välttää vain pitämällä silmät auki.

Katkarapuja rohkaisuksi

Ennen torille astumista on haettava hieman rohkaisua. Tulikuumassa grillissä tiristettävät jättikatkaravut ajavat asian hyvin, eikä hintakaan päätä huimaa. Muutaman suupalan jälkeen nälkää on siirretty sen verran, että lounasostosten kanssa ei tule liian kiire.

Kalatori on ennakkotietojen mukaan kokemus kaikille aisteille. Heikkohermoiselle se ei välttämättä ole sopiva vierailukohde.

Hämärässä peltihallissa silmät totuttelevat hetken. Etuosa on tyhjää täynnä, mutta aamuyön tunteina tässä on käyty totista kauppaa. Sen haistaa. Ennen auringonnousua liikkeellä ovat isot ostajat ja myynnissä suurimmat herkut kun ravintoloitsijat ja torikauppiaat hakevat huutokaupasta parasta pöytään ja edelleenmyytäväksi. Aamupäivällä on rauhallisempaa. Tori on auki jokseenkin ympäri vuorokauden, mutta asiakkaista lounaan tienoolla vuorossa ovat paikalliset.

Myyntikojuja alueella on varovaisen arvion mukaan satoja. Useimmat ovat erikoistuneet vain yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Koko merenkirjoa tarjoavat vain muutamat. Opas neuvoo kiertämään ne kojut kaukaa. Yhdessä voi olla huippu, muutamassa erinomainen, mutta koko kirjoa ei voi hallita hyvin kukaan. Tähän lienee luotettava.

Tuttuja ja tuntemattomia

Ensimmäisiä kojuja lähestyttäessä huomion vie kenkävalinta. Sandaalien sijaan jalassa on tänään vedenpitävät tennarit. Valintaan on helppo olla tyytyväinen, kun katselee kalaisessa pesuvedessä ohuilla sandaaleilla tarpovaa kanssamatkailijaa.

Kalatorin konsepti on yksinkertainen. Myyntitavara ui suurissa akvaarioissa, pulputtaa lasimaljoissa tai lepää jääpedillä myyntikojun edessä. Esillä on se, mitä myynnissä on.

Ensimmäiset tiskit tarjoavat lohta. Norjasta. Sen jälkeen eksotiikkaa lisätään askel askeleelta. Hummereita Kanadasta, rapuja Kamtšatkan niemimaalta, ostereita, kaloja, mustekalaa, simpukoita. Mitään ei puutu ja tuoreus on taattu. Suurin osa merenelävistä myydään täällä elävinä, mutta ei kaikkia. Hapatettua rauskua on lähestyttävä suun kautta hengittäen.

Tunnin kierroksen jälkeen on helppo havaita, että mitään ei puutu ja hintataso on maltillinen. Lounaan kannalta se lupaa hyvää.

Valinta, esivalmistelut ja kohti ravintolaa

Kielitaidottoman on luotettava oppaan apuun kalatorielämyksen huipennuksen valmisteluissa. Paikan erikoisuus on nimittäin se, että tuoreet ostokset voi kiikuttaa yhteen toria ympäröivistä lukuisista pikkuravintoloista ja neuvotella sopivan ateriakokonaisuuden ostoksistaan.

Ravintola perii maltillisen korvauksen kokkaamisesta, muutaman euron pöytäpaikasta, kattamisesta ja myy lisukkeet ja juomat aterian viimeistelemiseksi. Omaa ruokalistaa ei ole.

Kapeilla kujilla olevista ravintoloista olisi lähes mahdotonta valita sopivaa arvaamalla, joten oppaan apu on tässäkin arvossaan.

Ruokalistalle valitaan komea kampela, joka päättää hintaneuvottelun jälkeen päivänsä lihakirvestä muistuttavan veitsen alla. Sen jälkeen parhaat palat päätyvät siisteinä viipaleina kasvispedille odottamaan ruokailua. Ruodot pakataan mukaan keittoa varten.

Kalan kanssa kokeillaan paikallisia pieniä ostereita. Ne kauppias on kutitellut ulos kuorestaan hetkeä aiemmin, joten ostokset pakataan irtokarkkien tapaan muovipussiin. Näistä eväistä syntyy kolme ruokalajia tai enemmän. Riippuu kokista ja tilaajasta.

Raakana, paistettuna ja keitettynä

Sopiva ravintola löytyy ja vieläpä tilaa perähuoneesta, jossa istutaan tukevasti tuoleilla ja ruokaillaan pöydän ääressä. Etuosan paraatipaikoilla tarjolla on looseja, matalia pöytiä ja istumapaikka lattialla eli jäykkäpolvisen hikisukan painajainen.

Tarjoilija kiikuttaa ostokset kokin ulottuville, pikaisen keskustelun perusteella yhteisymmärrys valmistettavasta ruoasta syntyy ja vieraat ohjataan takaisin pöytään. Ruokailu aloitetaan heti, sillä osa kampelasta syödään raakana. Chilikastiketta, salaatinlehtiä, kimchiä ja riisiviiniä ilmestyy pöytään hetkessä ja ensimmäiset suupalat napataan puikkoihin. Kokemus on mykistävä.

Parempaa kalaa tuskin on tuskin mahdollista saada. Ei ainakaan tuoreempaa. Varttia aiemmin kala oli vielä uintikunnossa.

Seuraavaksi pöytään kiikutetaan leivitettyjä, paistettuja ostereita. Ja kattilallinen soppaa, jossa ruodot ovat saaneet seurakseen vihanneksia sekä loput osterit. Keitto laitetaan tulille pöydässä, joten asiakaskin saa osallistua valmistukseen.

Lounas venyy perinteisen puolelle eli pöydässä istutaan pari tuntia. Kaikkea ei silti ole mahdollista syödä, sillä maha ei vedä, eivätkä polvet kanna. Nuukaa tilanne saattaisi itkettää, sillä kaikki pöytään katettu on poikkeuksellisen hyvää. Puitteista sitä ei olisi heti arvannut.

Lounaan jälkeen edessä on vielä yksi haaste eli reitin löytäminen ulos kalanhajuisesta sokkelosta.

Teksti ja kuvat Antti Hentinen