2.11.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: MG Metro 6R4 Teksti Antti Kautonen Kuva Collecting Cars Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä MG Metro 6R4 on erikoisen näköinen B-ryhmän legenda. Metro 6R4 lienee yksi hieman vähemmän tunnetuista, silti näyttävistä B-ryhmän ralliautoista kultaiselta 80-luvulta. Yhtä aikaa villisti pullistettu ja särmikäs 6R4 oli pienemmänsorttinen ralliase suoraan brittiläisen insinööritaidon huipulta. Vuoden 1986 Jyväskylän Suurajoissa maaliin päässeiden 'kympin sakissa' oli kolme Metroa.6R4:ssä on jotakin samaa kuin Lancia Delta S4:ssä ja erityisesti Peugeot 205 T16:ssa, mutta toisin kuin näissä kahdessa, sen keskelle sijoitettu moottori oli veekuutonen. Williams-kilpatallin vuonna 1982 vain kuudessa kuukaudessa suunnitteleman 6R4:n motti tuli Cosworthilta, joka perusti sen formulamallin DFW-V8:iin – jokunen historian kuutosmoottori on saanut alkunsa tiputtamalla sylintereitä pois kasista. Ensimmäisissä 6R4-prototyypeissä oli samalla tavalla lyhennetty Roverin V8:iin pohjautunut V6. Näiden moottorien nimeämislogiikassa jäljempi numero merkitsee venttiileitä per sylinteri, siispä kyseessä ovat V62V ja V64V.Austin Rover V64V-moottori, kuva: valmistajaV64V:tä pidetään eräänä maailman ainoista moottoreista, jotka on kehitetty alusta asti vain ja ainoastaan rallikäyttöön. Siltikin, B-ryhmän tultua tiensä päähän vuonna 1986, Austin Rover oli puun ja kuoren välissä: sen lisäksi, että auton kehitykseen oli palanut suuria summia, myymättömiä, miljoonan punnan hintaisia 6R4:iä lojui säilössä yli satakunta. V64V-moottoriarkkitehtuurille löytyi niinkin eksoottinen käyttökohde kuin Jaguar XJ220-superauto 1990-luvun alusta, sillä XJ220:ta kehittänyt Tom Walkinshaw Racing osti moottorit ja niiden oikeudet itselleen vuonna 1989. Sukkula-Jaggeihin tarkoitetut, edelleenkehitetyt veekuutoset varustettiin kaksilla ahtimilla, ja 3.5-litraisiksi kasvaneet moottorit kantoivat nimeä Jaguar JRV-6. Kun 6R4:ää katsoo oikein tarkkaan, kaikkien kevlaristen korilevitysten ja COMPUTERVISION-tarroitusten alla voi nähdä Austin Mini-Metron perusrakenteen, mutta siitä on tultu pitkälle. Laite on varustettu jatkuvalla nelivedolla, jonka toimitti Ferguson.6R4:ää ohjasti 80-luvun rallitaipaleilla Harri Toivosen ja Malcolm Wilsonin lisäksi kuulu sompamies Tony Pond, joka oli myös osallistunut auton kehitykseen. Myös tässä nyt huutokaupattavassa yksilössä on Tony Pondin nimi, mutta kyseinen auto on ollut enemmänkin nuotitus- ja testikäytössä ensimmäisinä vuosinaan, ja se on yksi yhdeksästä kansainvälisiin ralleihin varustetusta tehdasautosta ja yksi kuudesta marraskuussa 1985 rekisteröidystä 'EUD'-kilpisarjan autosta. Tällä autolla on myös voitettu Skotlannin rallimestaruus vuonna 1991, Donald Milnen käsissä. Cosworth-kuutonenkin on siitä aikoinaan hukattu Nissanin 2.5-litraisen voimanlähteen tieltä, mutta 2000-luvulla oikeanlainen V64V-moottori löysi tiensä takaisin akseleiden väliin. Kone on ahtamaton ja nelinokkainen, 24-venttiilinen, ja sitä monesti huoltanut Goodmans Engineering -paja on virittänyt sen 450 hevosvoiman tehoihin alkuperäisestä 410 hevosesta. Auton nykyinen kunto on mittavan, kymmenvuotisen restaurointiurakan tulosta.Tämä sinivalkoinen 6R4 huutokaupataan tulevaan torstaihin mennessä Collecting Cars -sivustolla. Tätä kirjoittaessa auton hinta on jo noussut yli 150 tuhannen punnan eli yli 180 000 euron. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 27.11.2024 Koeajo Maistiainen: kiinalainen lataushybridi-katumaasturi MG HS on nyt Suomessa 25.9.2024 Koeajo Koeajo: MG 4 Trophy Extended Range – kiinalaissähköauton kasvaneet toimintamatka ja hinta 8.8.2024 Koeajo Koeajo: MG 3 Hybrid+ – uusi yrittäjä pikkuautoluokkaan 7.3.2024 Ajoneuvot Koeajo: MG 4 XPower – Teho ei kompensoi tylsyyttä 28.2.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: MG 3 Hybrid+ on kiinalaisten käsitys kauppakassista 4.1.2024 Ajoneuvot Hedin MG-autojen maahantuojaksi Suomessa – tarkoittaa ehkä bensiini-autojakin 3.1.2024 Ajoneuvot Koeajo: MG ZS – edukas sähkösämpylä ei herätä naapurikateutta 25.11.2023 Ajoneuvot MG4 XPower myös Suomeen: 435 hevosen taskuraketti alle 44000 euroa 23.10.2023 Ajoneuvot Kiinalaisuus ei ole kuluttajille este – 500 myytyä MG-sähköautoa muutamassa kuukaudessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 2.12.2024 Ajoneuvot Uusi Audi Q5 Sportback on todennäköisesti omassa genressään harvinaisen monen mieleen 3.12.2024 Koeajo Koeajo: Audi A6 e-tron – entinen dieselsuosikki kulkee nyt sähköllä jopa 750 kilometriä kerrallaan 2.12.2024 Koeajo Koeajo: BMW i4 M50 xDrive – suosiolle on syynsä 1.12.2024 Koeajo Koeajo: Ford Capri – ei nimi autoa pahenna tai paranna 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 25.11.2024 Koeajo Koeajo: Volvo V90 – kyllä suomalainen farkkukansa tietää 29.11.2024 Uutinen Nissan kriisin kourissa: "meillä on 12-14 kuukautta aikaa" 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee jouluseosongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 21.11.2024 Liikenneturvallisuus Päivän kuva: talvi tuli liikenteeseen rytinällä 7.11.2024 Autoilu Teslan haamujarrutuksia on raportoitu ympäri maailmaa – suomalainen Teslan omistaja aloitti taistelun autojättiä vastaan