27.2.2021 Ajoneuvot Hyundai uusii akkuja noin 740 miljoonalla eurolla – yksi paloi Suomessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Korealainen autonvalmistaja Hyundai uusii akkuja autoihinsa peräti 740 miljoonan euron edestä. Konan omistajia on kehotettu lataamaan auto toistaiseksi korkeintaan 90 prosentin varaukseen. Hyundai uusii akkuja peräti 82 000 sähköauton ja 900 miljoonan dollarin, eli noin 740 miljoonan euron, verran. Lukemassa on tosin mukana aiemmin takaisinkutsun noin 39 miljoonan dollarin, eli 32 miljoonan euron, kustannus. Silti tämä kuvastaa ikävällä tavalla kuinka arvokkaasta komponentista sähköautojen akussa on kyse. Syyksi kerrotaan tulipaloriski. Asiasta uutisoi Automotive News Europe. Kyseessä on eräs ensimmäisiä merkittävän autonvalmistajan näin laajoja takaisinkutsuja koko akkupaketin vaihtamiseksi. – Tämä on erittäin merkittävä tapaus sekä Hyundaille että LG:lle, sillä olemme sähköisen liikkumisen alkuvaiheissa. Se kuinka Hyundai hoitaa tilanteen muodostaa ennakotapauksen Etelä-Korean lisäksi myös muita maita varten, sanoi Korean teollisuustaloustieteiden ja kaupan laitoksen vanhempi tutkija Lee Hang-koo Automotive News Europelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyundai uusii akkuja Takaisinkutsu koskettaa pääosin Hyundai Kona sähköautoa, eli valmistajan eniten myynyttä sähköautoa. Konaan liittyy jo yksi ohjelmistopuolen takaisinkutsu muutamien tulipalotapausten seurauksena. Tammikuussa eräs näistä jo takaisinkutsussa käyneistä Kona-sähköautoista kuitenkin syttyi palamaan, jonka seurauksena Korean viranomaiset aloittivat tutkimukset selvittääkseen, olivatko edellisen takaisinkutsun toimenpiteet riittäviä. LG Energy Solution, eli suuren LG Chemin akkuja valmistava osa on jo tyrmännyt kritiikin. Se julkaisi lausunnon, jonka mukaan Hyundai on väärinkäsittänyt LG:n ehdotelmat akustonvalvontajärjestelmän (BMS) pikalatauksen logiikan suhteen. LG korosti myös, että itse akkukennoa ei tulisi nähdä suorana syypäänä ilmenneeseen tulipaloriskiin. Hyundai ei ole suostunut kommentoimaan tätä lausuntoa tai mitä tämä tarkoittaa kustannusten kannalta, sillä he haluavat odottaa liikenneministeriön tutkinnan tuloksia. Etelä-Korean liikenneministeriö on julkaissut tiedotteen, jossa he kertovat joitakin valmistusvirheitä löytyneen muutamista LG:n Kiinan tehtaan valmistamista akkukennoista. Hyundai ei ole kommentoinut tulipalojen syytä. Asiantuntijoien mukaan kustannusten jako Hyundain ja LG:n välillä saattaisi selvitä jo ensi viikolla. Tämä olisi yllättävän aikaisin, sillä molempien maine on vaarassa eikä suoraa yhteisymmärrystä palojen syystä näyttäisi olevan ainakaan ulospäin. Takaisinkutsun kohteena on 76 000 vuosien 2018 ja 2020 valmistettua Kona-mallia, joista noin 25 000 on myyty Etelä-Koreaan. Loppujen autojen joukkoon mahtuu Ioniq-sähköautoja sekä Elec-kaupunkibusseja. Tiedossa on ainakin 15 tulipalotapausta, joissa Hyundai Kona on ollut osallisena. Näistä 11 on tapahtunut Etelä-Koreassa, kaksi Kanadassa ja yksi sekä Suomessa että Itävallassa. Hyundai on Koreassa ohjeistanut Konan omistajia lataamaan auton akku korkeintaan 90 prosentin varaukseen, kunnes akkupaketti on vaihdettu uuteen. Latausrajoituksesta tai -suosituksesta ei ole toistaiseksi tietoa muille alueille. Kuvituskuva: Henri Posa, Lähde: Automotive News Europe Täsmennetty 28.2.2021: täsmennetty, että 90% lataussuositus on annettu Koreaan Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan