4.10.2022 Ajoneuvot Hyviä uutisia uusien autojen rekisteröinneistä! – Pitkästä aikaa kasvua! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Syyskuu oli uusien autojen ensirekisteröinneissä pitkästä aikaa positiivinen kuukausi, syyskuussa rekisteröitiin autoja enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Autojen ensirekisteröinnit ovat pidemmän aikaan olleet lohdutonta luettavaa. Ensirekisteröinnit ovat olleet reilusti jäljessä viime vuodesta, tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 62 919, mikä on 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tammi-syyskuun aikana.Ensirekisteröinteihin on vaikuttanut kovasti pandemia sekä sen jälkeen Ukrainan sota ja uusien autojen tuotanto koko maailmassa on kärsinyt komponenttipulasta. Myös pandemian aikaiset tuotantokatkokset ovat vaikuttaneet uusien autojen tuotantoon ja sitä kautta rekisteröinteihin.Syyskuu oli kuitenkin pitkästä aikaa positiivinen. Syyskuun aikana rekisteröitiin 6 798 uutta henkilöautoa, mikä on 4,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.Käytettyjen henkilöautojen kauppaa laahaa myös viime vuodesta, syyskuun aikana myytiin 13 prosenttia vähemmän käytettyjä autoja kuin viime vuoden syyskuussa. Käytettyjen henkilöautojen kauppaa on tammi-syyskuussa käyty noin 11,7 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPaketti- ja kuorma-autoissa kasvuaPakettiautojen kaupassa oli syyskuussa myös hieman piristymistä, sillä uusia pakettiautoja rekisteröitiin syyskuussa 1 066, joka on 0,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Koko vuoden osalta pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 8 252, joka on 18,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.Komponenttipula näyttäisi olevan tällä hetkellä hieman hellittävän myös raskaan kaluston puolella. Syyskuussa ensirekisteröitiin 302 uutta kuorma-autoa, mikä on 14,0 prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tammi-syyskuun aikana jääneet 9,2 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan lukemista. Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 1 812, joka on 1,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”