30.8.2020 Ajoneuvot Integroitu Niesmann+Bischoff iSmove tavoittelee linereiden luksusta uusin ideoin – vaatinut 23 000 kehitystuntia NIESMANN+BISCHOFF - iSmove Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alle 3,5-tonnisten matkailuajoneuvojen suosion kerrotaan olevan nousussa Euroopan laajuisesti. Pieni massa tarkoittaa yleensä kompromisseja. Niesmann+Bischoff iSmove on valmistajan mukaan kuitenkin kaikkien odotusten yläpuolella, vaikka sitä saa ajaa b-kortilla. Saksalainen matkailuautovalmistaja Niesmann+Bischoff on jo aiemmin maininnut valmistavansa tuotteita nuorille ja nuorekkaille kohderyhmille. Valmistajan mukaan tällä kohderyhmällä on yhä harvemmin oikeutta kuljettaa yli 3,5 tonnin painoisia ajoneuvoja. Tämä on luonnollisesti nostanut Euroopassa alle 3,5 tonnin painoisten premium-matkailuautojen kysyntää. Kysyntään kuuluu tarjota, ja nyt tarjous kuuluu Niesmann+Bischoff iSmove.Niesmann+Bischoffin mukaan yleinen käsitys on ollut, ettei alle viiden tonnin painoiseen autoon voi saada kaikkia mukavuuksia, kuten mukavia vuoteita, riittävää säilytystilaa ja riittävää kantavuutta viidelle reissaajalle. Tämän uskomuksen valmistaja haluaa murtaa iSmovella.Valmistajan mukaan alle 3,5 tonnin painoisen premium-matkailuauton valmistamiseksi ilman tilankäytön kompromisseja oli koko matkailuauton suunnittelu ajateltava uudella tavalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKovan työn tulosNiesmann+Bischoffin videon mukaan uutuuteen on haettu seitsemän uutta patenttia. Patenteista mainitaan esimerkiksi sähkökäyttöinen keittiön nostohylly, kattoon kokonaan piiloutuvan nostovuode ja liukumekanismi, jolla suihkun ja WC-tilan voi kaksinkertaistaa. Aikaa mallin kehitykseen kerrotaan kuluneen yli 23 000 tuntia. Valmistaja kehuu auton sisäosan tyylikkyyden vetävän vertoja suurille linereille, vaikka auton ulkomitat pysyvät kompakteina. Sisälle tilan tunnetta on valmistajan tiedotteen mukaan luotu selkeillä linjoilla ja tekstiilivuorattujen sisäseinämien tarjoamalla luonnollisella akustiikalla.Lähde ja kuvat: Niesmann+Bischoff Lue lisää: Caravan 2020: älä ohita näitä lähes kahdensadan matkailuajoneuvon joukosta Lahti Caravan 2019: Kaksi uutuusmerkkiä Suomeen! Karavaanarit kylmässä Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?