14.10.2020 Liikenne Romutuspalkkio tulee jälleen: romuta autosi – saat rahaa uuteen autoon, sähköpolkupyörään tai joukkoliikennelippuun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Romutuspalkkio on jälleen pian hyödynnettävissä. Kyseessä on Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan mukaan fossiilisen liikenteen tiekartan mukainen päästönvähennystoimi. Romutetusta autosta saatavan korvauksen voi hyödyntää vähäpäästöiseen autoon, sähköpolkupyörään tai joukkoliikennelippuun. Suomessa kaksi kertaa toteutettu romutuspalkkiokampanja saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella. Yksityiskohtia tarkastellaan vielä, sillä laki on lausuntokierroksella 19.10.2020 saakka.Tämän hetkisen lakiesityksen mukaan romutuspalkkioon tullaan varaamaan kahdeksan miljoonaa euroa. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 lopussa ja olla voimassa vuoden 2021 loppuun saakka.Romutuspalkkion saamiseksi esitetään, että romutetun auton tilalle hankitaan uusi henkilöauto, sähköavusteinen polkupyörä tai joukkoliikennelippu. Romutettavan auton tulee olla vähintään kymmenen vuoden ikäinen ja romutuksesta on saatava romutustodistus.Tilalle hankittavan auton tulisi olla kaasuauto, täyssähköauto, ladattava hybridi, tai jokin muu auto, jonka hiilidioksidipäästöt ovat korkeintaan 95 grammaa kilometriltä. Päästörajoitus tulee koskemaan myös ladattavia hybridiautoja. Valtioneuvoston tiedotteessa ei mainita, koskeeko päästöraja myös kaasuautoja.Hankittavan auton käyttövoimasta riippuen romutuspalkkiota myönnettäisiin 1 000–2 000 euroa. Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen myönnettäisiin korkeintaan 1 000 euroa. Tukea voisi saada kerran tukikauden aikana, ja sitä myönnettäisiin ainoastaan yksityishenkilöille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySähköpolkupyörä pidentää pyörämatkojaLiikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan mukaan kyseessä on ensimmäinen fossiilittoman liikenteen tiekartan mukainen toimenpide.– Palkkio auttaa osaltaan päästövähennystavoitteissa, kun se tukee vähäpäästöisen ajoneuvon hankintaa tai siirtymistä sähköpyörään tai joukkoliikenteeseen, Harakka kertoo tiedotteessa.Tuen kohdentamista polkupyörissä nimenomaan sähköavusteisiin perustellaan sillä, että tutkimusten mukaan sähköavusteinen polkupyörä pidentää keskimääräisiä pyöräilymatkoja ja jopa korvaa automatkoja.Autoala: päästöraja liian tiukkaEsityksen tavoitteena on myös parantaa uusien autojen myyntiä ja lisätä vaihtoehtoisten käyttövoimien osuutta. Autoala puoltaa romutuspalkkiolakia.– Hallituksen esittämä romutuspalkkio on erinomainen elvytystoimenpide, joka nopeuttaa vanhojen elinkaarensa päässä olevien autojen korvautumista uusilla vähäpäästöisillä autoilla. Uusien autojen kysyntä on jäämässä koronakriisin vaikutuksesta 1990-luvun alun laman aikaisiin lukemiin ja autokannan uusiutuminen on hidastumassa taloudellisen taantuman seurauksena. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio toteaa.Lisäksi Kallio huomauttaa, että uudistunut autokanta lisää autojen turvallisuutta, sillä aika on tuonut autoihin jatkuvasti lisää turvallisuusvarusteita.Päästöraja sen sijaan on Autotuojien mielestä liian tiukka.– Autoala esittää, että päästörajaa nostettaisiin lain jatkovalmistelussa, sillä tällä hetkellä bensiini- ja dieselautojen päästöt eivät muutamia yksittäisiä malleja lukuun ottamatta alita esitettyä päästörajaa, joten tuki kohdentuisi käytännössä vain ladattaville autoille ja kaasuautoille. Monella romutusikäisellä autolla ajavalla ei ole varaa hankkia tällaista autoa, Kallio toteaa.Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Autoalan Tiedotuskeskus Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: Autokaupan toiveet: romutuspalkkion paluu ja suuremmat hankintatuet 6 723 kiinnostui romutuspalkkiosta – rahapotista osa jäi käyttämättä Niin mikä oli: tämän takia automaailma puhuu 95 g/km hiilidioksidirajasta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”