3.12.2024

Joulu merellä: valkoisilla laivoilla klassikkoja ja vegaanisia vaihtoehtoja

Kuva Marko Jokela

Seisova pöytä on notkollaan joulun ajan ruokaherkkuja kaikilla Tallink Siljan -matkustaja-aluksilla.

Ruoka on aivan pätevä ja riittävä syy matkailla. Ruoka on myös yksi keskisimmistä ja odotetuimmista elämyksistä Itämeren risteilyillä. Moni suuntaa merelle kohti Tukholmaa, Ahvenanmaata tai Tallinnaa nimenomaan matkustaja-aluksilla tarjoiltavien jouluherkkujen vuoksi.

Ja sillä pöydällä on tarjolla ikisuosittuja jouluklassikoita kuten sillejä, silakkaa, haukea, monenlaista lohta, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoita – ja kinkkua! Näiden perinneruokien lisäksi tarjolla on nykyisin runsaasti myös uusia kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Paahdettuja kanankoipia ja soijavartaita

Tallink Silja Linen valikoimassa uutuusmakuina ovat esimerkiksi puolukka ja inkiväärisilli, paahdetut kanankoivet kanelilla ja BBQ-kastikkeella, inkiväärillä glaseerattu possunkylki, karamellisoitu sipulipiirakka sinihomejuustolla sekä puolukkatartaletti.

Varustamo kertoo, että suurin osa sillistä ja silakasta on MSC-sertifioitua, ja tulee pienestä suomalaisesta Röölan saaristokylästä. Se, että meren antimet on MSC-sertifioitu tarkoittaa luonnonvaraisten kalojen ja äyriäisten vastuullista pyytämistä. MSC-sertifioitu kalastusyritys täyttää vastuullisen kalastuksen kansainväliset parhaiden toimintatapojen periaatteet.

– Jouluinen uutuusjälkiruoka on luumuinen Eton mess, joka tunnetaan yleensä kesäjälkiruokana. Joulutwistiä on saatu luumulla, kanelilla, kardemummalla ja vaniljalla, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo.

Julmustia ja verimakkaraa

Tallink Siljan Baltic Queen -matkustaja-alus kyntää merta Tukholman ja Tallinnan välillä.

Baltic Queen -aluksen juhlapöydässä on kahden ruokakulttuurin painotus.

Ruotsalainen joulupöytä tarkoittaa, että tarjolla ovat muun muassa seuraavat joulusuosikit: Janssonin kiusaus, Gubbröra-sillikaviaari, punasuolattu joulukinkku, lihapullat ja juomana alkoholiton julmust. Naapuruskansamme suosikkijuoman maku muistuttaa makeaa kotikaljaa tai omenalimonadia.

Virolaisen joulumielen laivalla matkustaville tuovat verimakkara, joulupossu, vasikanlihahyytelö, hapankaali ja piparkakut.

Baltic Queen -aluksen keittiöpäällikkönä kolmatta vuotta työskentelevä Merike Kald kertoo, että joulupöydässä on mistä valita: 106 eri sorttia. Virolaisista jouluherkuista hän mainitsee verimakkaran sekä omina suosikkeinaan vasikanlihahyytelön ja hapankaalin.

– Valittavissa on myös useita muita vegaanisia vaihtoehtoja.

Valikoimasta löytyy vegaanivaihtoehtoja kuten vegaaninen joulumakkara ja joulukinkku, soijavartaat, paahdettu punajuuri, kylmä punajuurikeitto, kaurafraichella ja vegaaninen juustovalikoima.

Joulubuffet ennakkoon edullisempi

Joulubuffet on tarjolla Baltic Queen, Victoria, MyStar ja Megastar -aluksilla 13.11.–31.12.2024. Silja Serenadella, Silja Symphonyllä ja Baltic Princessillä Joulubuffet on saatavilla 13.11.–26.12.2024.

Joulubuffet aikuiselle maksaa reitistä, aluksesta ja ruokailun ajankohdasta riippuen 35–52 euroa ennakkoon ostettuna ja laivalta ostettuna 39–56 euroa.

Mutta millainen joulupöytä on tarjolla milläkin aluksella?

Kun klikkaa jokaisen matkustaja-aluksen nimeä, saa ennen mahdollista merimatkaa tutustuttavaksi kyseisen laivan Joulubuffetin menun kokonaisuudessaan. Baltic Queen, Silja Serenade & Silja Symphony, Baltic Princess lounas, Baltic Princess illallinen, Victoria lounas, Victoria illallinen, MyStar & Megastar.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat