23.11.2021 Matkailu Joulun ajan merimatkailu viriää – mutta matkat varataan viime tingassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Joulukuun viikonloput houkuttelevat jo Tukholman kävijöitä, mutta varsinkin viikolla laivoilla on vielä väljää. Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että joulun ajan merimatkailu Itämerellä on viriämässä, mutta vielä verkkaisen varausvauhdin perusteella näyttää siltä, että laivoilla tulee joulusesonginkin aikaan olemaan väljempää kuin ennen matkailuun iskenyttä koronakurimusta.Matkoille mielivät tietty seuraavat tarkoin Viron ja Ruotsin koronatilanteen muutoksia omia meri- ja kaupunkimatkoja suunnitellessaan.– Joulukuun viikonloput houkuttelevat jo mukavasti, mutta varsinkin viikolla laivoilla on vähemmän matkustajia kuin oli ennen koronaa, eivätkä viikonloputkaan vielä yllä varausten perusteella aikaan ennen koronaa, Nöjd kuvaa.Viking Line -varustamon tiedotuspäällikkö Christa Grönlund kertoo tilannekuvan olevan pitkälti samankaltainen punaisillakin aluksilla. Hän on kuitenkin odottavaisilla mielin, sillä risteilymatkustus näyttää yhtä kaikki viriävän, ja myös ryhmämatkustajat suuntaavat jälleen merille.– Meillä on selkeästi parempi varaustilanne kuin viime vuonna, mutta toki vieläkin tilanne on huonompi kuin normaalivuosina eli aikaa ennen koronaa, Grönlund kertoo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVaraa jouluristeily ajoissa!Risteilyt ja reittimatkat Tukholmaan ja Tallinnaan ovat olleet joulun alla perinteisesti suosittuja.Tänä vuonna koronapandemian aiheuttama varovaisuus kuitenkin näkyy esimerkiksi siten, että merimatkat varataan yhä myöhemmin, vasta vähän aikaa ennen matkan ajankohtaa. Tämä tuottaa varustamoille jonkin verran haasteita, jotta joka reitille ja vuorolle saadaan järjestymään riittävästi henkilökuntaa esimerkiksi ravintoloiden tarpeisiin.Tämä tapa voi olla varovaisille matkailijoille luontevaa ja takaa matkatoiveiden onnistumisen. Mutta sitten kun risteilymatkustus elpyy entiselleen, eivät viime hetken varaajat välttämättä enää saa haluamaansa hyttiä ja matkan ajankohtaa. Terveystoimista huolehtienLaivayhtiöt ovat tehneet kattavasti eri toimia, jotta ihmisille voidaan taata mahdollisimman terveysturvallinen merimatka. Esimerkiksi käsidesipisteitä on laajalti eri puolilla laivoja.Terveystoimista lisää: Silja Line, Viking Line. Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöivän laivayhtiö Eckerö Linen terveystoimista lisää täällä.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: www.vikingline.fi, www.tallinksilja.fi, www.eckeroline.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Matkailu High Chaparral – tämän lähemmäs seikkailua villissä lännessä et enää pääse 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 25.5.2025 Matkailu Kauheata – ja ihanaa: tässäkö on Euroopan tulevaisuus? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”