5.1.2018 Liikenne Kännykän käyttö liikennevaloissa saattaa kohta olla sallittua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viestintävälineiden käyttöä ajon aikana täsmennetään, jos hallituksen esitys uudeksi tieliikennelaiksi hyväksytään eduskunnassa. Liikennevaloihin pysähtynyt autoilija saa jatkossa pidellä puhelinta kädessään esimerkiksi viestien naputtelua tai puhelujen soittamista varten, jos hallituksen 23. marraskuuta antama esitys uudeksi tieliikennelaiksi menee eduskunnassa läpi.Muutos toisi selvän vapautuksen, sillä tähän asti kännykän käyttö liikennevaloissa on ollut kiellettyä ilman asiaan kuuluvaa hands free -laitetta. Sen sijaan ajon aikana älypuhelimeen ei saisi uudenkaan lain voimaantulon myötä koskea.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnnen myös pysähdyksissä…Nykyisessä laissa ilmaisu ”ajon aikana” on tarkoittanut myös sitä, että ajoneuvo on ”pysäytettynä esimerkiksi liikennevalojen, muun liikenteen tai liikenne-esteen takia, jolloin kuljettajan tulee olla valmiina lähtemään liikkeelle millä hetkellä hyvänsä”.Käyttörajoitus ei ole koskenut tilanteita, joissa ”ajoneuvo on pysäytetty pysähtymiselle sallittuun paikkaan niin, että pysähtyminen ei estä tai häiritse muuta liikennettä”.Matkapuhelimeen on saanut puhua pitämällä sitä kädessä myös silloin, kun liikenne on täysin pysähtynyt esimerkiksi liikenneonnettomuuden takia.…nyt vain liikkeessäUudessa lakiehdotuksessa tuo ”ajon aikana” tarkoittaisi ”tosiasiallista kuljettamista”, siis tilannetta, jolloin ajoneuvo on liikkeessä.”Ajoneuvon tai raitiovaunun ollessa pysähdyksissä, esimerkiksi liikennevalojen johdosta tai muun ajoneuvoliikenteen vuoksi viestintävälineen käyttö ei olisi kiellettyä”, ehdotuksen perusteluissa todetaan.Heti perään seuraa kuitenkin tärkeä täsmennys: ”Viestintävälineen käyttö ei kuitenkaan saisi haitata kuljettajan valmistautumista liikennevalojen vaihtumista seuraavaan liikennetilanteeseen”.Täsmennys juontanee juurensa viimekeväiseen lausuntokierrokseen, missä asiantuntijatahot saivat kertoa lakiluonnoksesta painavan sanansa. Muun muassa Liikenneturva ja poliisi vetosivat omissa lausunnoissaan juuri siihen, että liikennetilanne vaatii kuljettajalta tarkkaavaisuutta, vaikka valo olisikin punaisella.Kattaa radiopuhelimetkinLakiehdotuksessa täsmennetään viestintävälineen käsitettä laajemminkin. Aiemmin lakiteksti tunsi vain matkapuhelimen hands free -pakon, mutta uuden lain myötä se laajenisi muun muassa radiopuhelimiin.– Nyt puhutaan viestintävälineestä, mikä kattaisi kaikki pädit, telepäätelaitteet ja radiopuhelimet, lakiehdotuksen valmistelijana toiminut liikenneneuvos Kimmo Kiiski liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo.– Sinänsä kädet vapaana puhumista helpottava tekniikka on jo täällä. Lähes kaikissa uusissa autoissa on sisäänrakennettu hands free -laitteisto ja yhä paremmin toimivat puheohjausjärjestelmät.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKauko-ohjaus mukaanLakiehdotus kurkistaa mielenkiintoisella tavalla myös uuteen teknologiaan. Taustalla ovat ajoneuvoissa yleistyvät automaattiset ohjausjärjestelmät, jotka parantavat hallituksen esityksen mukaan liikenneturvallisuutta, ja joiden käyttöä tulisi tästä syystä edistää, ei estää.Esityksessä mainitaan ajoneuvon avaimeen yhdistetyt mobiilit pysäköintiavustimet, jotka eivät edellytä kosketusta ohjauspyörään ajoneuvon sisällä. Kokeilimme tällaista järjestelmää jo syksyllä 2016 koeajossamme olleessa BMW 7-sarjassa. https://youtube.com/watch?v=dNlpaGvqHvI Uuden lain voimaantulon myötä ajoneuvoon hyväksyttyä automaattista pysäköintitoimintoa olisi sallittua käyttää, vaikka se edellyttäisi esimerkiksi telepäätelaitteen kuten matkapuhelimen pitämistä kädessä.Muutoksia vielä luvassaHallituksen esitys uudeksi tieliikennelaiksi on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Laki on tarkoitettu pääosin astumaan voimaan vuoden 2019 aikana.– Pitää muistaa, että kyseessä on vasta hallituksen esitys. Siihen voi tulla vielä monia uudistuksia ja muutoksia, ja eräät esityksen kohdat herättävät varmasti vielä kiivasta keskustelua, liikenneneuvos Kiiski toteaa.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat ja video Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”