5.1.2018 Liikenne Kännykän käyttö liikennevaloissa saattaa kohta olla sallittua Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viestintävälineiden käyttöä ajon aikana täsmennetään, jos hallituksen esitys uudeksi tieliikennelaiksi hyväksytään eduskunnassa. Liikennevaloihin pysähtynyt autoilija saa jatkossa pidellä puhelinta kädessään esimerkiksi viestien naputtelua tai puhelujen soittamista varten, jos hallituksen 23. marraskuuta antama esitys uudeksi tieliikennelaiksi menee eduskunnassa läpi. Muutos toisi selvän vapautuksen, sillä tähän asti kännykän käyttö liikennevaloissa on ollut kiellettyä ilman asiaan kuuluvaa hands free -laitetta. Sen sijaan ajon aikana älypuhelimeen ei saisi uudenkaan lain voimaantulon myötä koskea. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ennen myös pysähdyksissä… Nykyisessä laissa ilmaisu ”ajon aikana” on tarkoittanut myös sitä, että ajoneuvo on ”pysäytettynä esimerkiksi liikennevalojen, muun liikenteen tai liikenne-esteen takia, jolloin kuljettajan tulee olla valmiina lähtemään liikkeelle millä hetkellä hyvänsä”. Käyttörajoitus ei ole koskenut tilanteita, joissa ”ajoneuvo on pysäytetty pysähtymiselle sallittuun paikkaan niin, että pysähtyminen ei estä tai häiritse muuta liikennettä”. Matkapuhelimeen on saanut puhua pitämällä sitä kädessä myös silloin, kun liikenne on täysin pysähtynyt esimerkiksi liikenneonnettomuuden takia. …nyt vain liikkeessä Uudessa lakiehdotuksessa tuo ”ajon aikana” tarkoittaisi ”tosiasiallista kuljettamista”, siis tilannetta, jolloin ajoneuvo on liikkeessä. ”Ajoneuvon tai raitiovaunun ollessa pysähdyksissä, esimerkiksi liikennevalojen johdosta tai muun ajoneuvoliikenteen vuoksi viestintävälineen käyttö ei olisi kiellettyä”, ehdotuksen perusteluissa todetaan. Heti perään seuraa kuitenkin tärkeä täsmennys: ”Viestintävälineen käyttö ei kuitenkaan saisi haitata kuljettajan valmistautumista liikennevalojen vaihtumista seuraavaan liikennetilanteeseen”. Täsmennys juontanee juurensa viimekeväiseen lausuntokierrokseen, missä asiantuntijatahot saivat kertoa lakiluonnoksesta painavan sanansa. Muun muassa Liikenneturva ja poliisi vetosivat omissa lausunnoissaan juuri siihen, että liikennetilanne vaatii kuljettajalta tarkkaavaisuutta, vaikka valo olisikin punaisella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kattaa radiopuhelimetkin Lakiehdotuksessa täsmennetään viestintävälineen käsitettä laajemminkin. Aiemmin lakiteksti tunsi vain matkapuhelimen hands free -pakon, mutta uuden lain myötä se laajenisi muun muassa radiopuhelimiin. – Nyt puhutaan viestintävälineestä, mikä kattaisi kaikki pädit, telepäätelaitteet ja radiopuhelimet, lakiehdotuksen valmistelijana toiminut liikenneneuvos Kimmo Kiiski liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo. – Sinänsä kädet vapaana puhumista helpottava tekniikka on jo täällä. Lähes kaikissa uusissa autoissa on sisäänrakennettu hands free -laitteisto ja yhä paremmin toimivat puheohjausjärjestelmät. Kauko-ohjaus mukaan Lakiehdotus kurkistaa mielenkiintoisella tavalla myös uuteen teknologiaan. Taustalla ovat ajoneuvoissa yleistyvät automaattiset ohjausjärjestelmät, jotka parantavat hallituksen esityksen mukaan liikenneturvallisuutta, ja joiden käyttöä tulisi tästä syystä edistää, ei estää. Esityksessä mainitaan ajoneuvon avaimeen yhdistetyt mobiilit pysäköintiavustimet, jotka eivät edellytä kosketusta ohjauspyörään ajoneuvon sisällä. Kokeilimme tällaista järjestelmää jo syksyllä 2016 koeajossamme olleessa BMW 7-sarjassa. https://youtube.com/watch?v=dNlpaGvqHvI Uuden lain voimaantulon myötä ajoneuvoon hyväksyttyä automaattista pysäköintitoimintoa olisi sallittua käyttää, vaikka se edellyttäisi esimerkiksi telepäätelaitteen kuten matkapuhelimen pitämistä kädessä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Muutoksia vielä luvassa Hallituksen esitys uudeksi tieliikennelaiksi on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Laki on tarkoitettu pääosin astumaan voimaan vuoden 2019 aikana. – Pitää muistaa, että kyseessä on vasta hallituksen esitys. Siihen voi tulla vielä monia uudistuksia ja muutoksia, ja eräät esityksen kohdat herättävät varmasti vielä kiivasta keskustelua, liikenneneuvos Kiiski toteaa. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat ja video Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Liikenne Lapsi oppii liikenteessä aikuisen kautta 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat 20.8.2026 Uutinen Moottoripyörien katsastus pakolliseksi EU:ssa? – Autoliitto vaatii Suomen päättäjiltä toimia 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja