28.9.2019 Ajoneuvot Kari O. Sohlberg: Suomen F1-kisa KymiRingillä ei mahdoton, mutta vie vielä aikaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä KymiRing Oy:n hallituksen puheenjohtajan mukaan ensin kannattaa viedä MotoGP-hanke kunnialla läpi. Siinä ohessa rata kouluttaa myös nuoria kuskeja kansainvälisille urille. Kari O. Sohlbergia on ansaitusti tituleerattu suomalaisen moottoriurheilun grand old maniksi. Nyt noihin kokemuksiin on saatu yksi merkittävä lisäys, kun KymiRing-ratahanke, missä Sohlberg on ollut vahvana taustavoimana, eteni monien vaiheiden jälkeen moottoripyörien kuninkuusluokan MotoGP:n testeihin. Rata alkaa muutenkin olla viimeistelyä vaille valmis, kuten totesimme jo elokuussa, kun pääsimme ensimmäisenä mediana ajamaan kierrokset upouudella areenalla. Kari O. Sohlberg Millainen huippukohta KymiRingin valmistuminen kaiken kaikkiaan on? – Tietenkin on hieno olo, sillä tällaisia hetkiä tulee vastaan vain kerran elämässä. Kyllä tämä yhden samppanjalasin paikka on. Kun kiersimme turva-autolla pari kierrosta valmista rataa ympäri ja nousimme autosta, siinä oli pieni tunnekuohu päällä, Sohlberg tunnustaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Haasteita ja palkitsemista KymiRing-projekti on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Sohlberg on nähnyt sen kaikki vaiheet, sillä hän on ollut mukana hankkeessa aivan alusta eli vuodesta 2007 lähtien. KymiRingin 1,2-kilometrinen takasuora on ainoa laatuaan Suomessa. Motivaatiota on ammennettu muun muassa hankkeen ainutlaatuisuudesta. – Takana on pitkä rupeama, ja koko mukana olleelta porukalta on vaadittu fokuksen ylläpitämistä ja hirveää määrää sitkeyttä. Matkan varrella on ollut pakko ottaa vastaan erityyppisiä hankalia asioita ja vain koettaa olla niiden yläpuolella, sillä mehän olemme tehneet ensimmäistä ja ainoaa kansainväliset mitat täyttävää rataa. Suomessa on hienoja ratoja, mutta niillä ei voi järjestää suurkilpailuja, koska radat eivät täytä vaatimuksia. Timo Pohjola KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjolan roolia radan syntymisessä ei voi kyllin korostaa, kuten totesimme jo kaksi vuotta sitten radan syntyvaiheita kartoittaessamme. – Kaikki mikä liittyy rataan, on Timon käsialaa. Minun vahvuuteni taas liittyivät rahanhankintaan esimerkiksi valtiovallan suhteen, Sohlberg kertaa. F1 vaatii vielä enemmän KymiRing täyttää kaikki kansainväliset vaatimukset aina Formula ykkösiä myöten. Miten realistista F1-kisan järjestäminen Suomessa on? – Sanoisin, että se ei ole mahdotonta, mutta se tulee vaatimaan esimerkiksi MotoGP-kisoihin verrattuna aivan toisenlaisia fasiliteetteja, kuten isommat mediatilat, leikkauksiin pystyvän sairaalan ja kiinteät katsomotilat. Radan sijainti tapahtumaa ajatellen on kyllä optimaalinen. – Jos lasketaan kaikki ympärillä olevat maat, eli Pietarin alue, Baltia ja Pohjoismaat, ollaan jo 30 miljoonassa ihmisessä. Se on jo yleisömäärä, mihin Liberty Media kiinnittää huomiota, Sohlberg valaisee asiaa F1-sarjan kaupallisen omistajan näkökulmasta. F1-hanke on kuitenkin niin valtava, että se edellyttäisi Sohlbergin mukaan valtiovallankin entistä mittavampaa osallistumista. – Onhan hallitusohjelmiin kirjoitettu, että Suomeen pitää saada enemmän kansainvälisiä kisoja ja tapahtumia, jotka kasvattavat tietoisuutta ja tuovat rahaa. Tämä olisi yksi iso sellainen – tosi iso. Asia pitäisi kokea niin, että se luo vielä enemmän näkyvyyttä uudenaikaisesta teknisestä maasta kuin MotoGP, joka jo sinänsä on suuri harppaus. Menee kuitenkin vielä aikaa ennen kuin sellainen olotila pystytään synnyttämään, Sohlberg toppuuttelee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Muutakin kuin moottoreita Katse onkin hyvä pitää toistaiseksi tässä päivässä. – Mielestäni meidän on nyt keskityttävä MotoGP:hen ja vietävä se kunniallisesti läpi. Samalla tulee paitsi kokemusta, myös luottamusta omaan osaamiseen ja uskoa tulevaan. Kuvassa näkyvää varikkorakennusta laajennetaan ja varikon ulosmenotie levennetään ensi kaudeksi. Sohlberg painottaa, että radalla on merkityksensä myös kotimaisia kuskeja ajatellen. – Ajatuksena on se, että suomalaisten nuorten urheilijoiden ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan, vaan he pystyvät treenaamaan täällä vaativissa kansainvälisissä oloissa. KymiRingin vaatimustaso on samaa luokkaa minkä he kohtaavat sitten, kun he menevät ulkomaille kilpailemaan. MotoGP-testien jälkeen Suomen osakilpailu on jo naulittu ensi vuoden kalenteriin: kisa ajetaan 12. heinäkuuta. Toisena ensi vuoden isona tapahtumana ovat 29.–30.8. ajettavat, yhteensä viiden motocross-luokan MM- tai EM-osakilpailut. Motocross-rata sijoittuu radan tapahtumakentälle pääsuoran välittömään läheisyyteen. Eikä KymiRing ole aivan pelkkää bensankatkua. – Tänne on suunniteltu alkuun neljä moottoriurheilutapahtumaa vuodessa, ja tavoitteena on saada saman verran isoja yleisötapahtumia moottoriurheilun ulkopuolelta. Sen mahdollistaa muun muassa suuri tapahtumakenttä sekä yhteistyö Lahti Eventsin kanssa, Sohlberg luettelee. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus ja Kari Heikkilä / KymiRing Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel