16.5.2023 Autoilu Kävikö hirvikolari? – tee aina nämä neljä asiaa! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hirvieläinonnettomuudesta pitää aina ilmoittaa hätäkeskukseen. Riistaonnettomuuksissa on mukana hirvien lisäksi valkohäntäpeuroja, metsäkauriita, metsäpeuroja, villisikoja ja kuusipeuroja. Autojen eteen säntäilevät etenkin valkohäntäpeurat.Touko–kesäkuussa liikenneonnettomuuksia aiheuttavat emojensa vieroittamat nuoret hirvieläimet. Ne etsivät omia elinalueitaan ja saattavat eksyvät taajamiin ja vilkkaasti liikennöidyille alueille.– Peurakolareita tapahtuu keskimäärin noin tuhat kuukaudessa. Jotkut kuukaudet ovat pahempia kuin toiset. Toukokuu on juuri sellainen – viime vuonna oli yli 1200 tapausta, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara kertoo.Mutta miten autoilijan tulisi toimia, jos omalla kohdalla kolahtaa – tai saapuu tuoreeltaan riistakolaripaikalle?Suomen Riistakeskus tähdentää, että varoittamalla muuta liikennettä ehkäistään lisäonnettomuudet, jotka voivat olla seurauksiltaan jopa vakavampia kuin alkuperäinen riistaonnettomuus.Peura- tai kaurisonnettomuudet eivät useimmiten johda henkilövahinkoihin autoilijoiden kohdalla, mutta moottoripyöräilijöille tai mopoilijoille niillä on helposti todella ikävät seuraukset.– Kaikkien kuljettajien, mutta varsinkin kaksipyöräisillä kulkevien, on nyt syytä huomioida, että peuroja tai kauriita voi tietyillä alueilla tulla yhtäkkiä eteen lähes missä tahansa, Elovaara muistuttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySoita aina 112Riistakeskus teroittaa mieliin, että autoilijan on aina syytä soittaa yleiseen hätänumeroon 112, jos kolaroi hirvieläimen kanssa.Helpoiten ilmoitus hätäkeskukseen onnistuu puhelimeen ladattavalla 112 Suomi -mobiilisovelluksella. Soitto hätäkeskukseen käynnistää tapahtumaketjun, jonka päätteeksi poliisin virka-apuna toimiva riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) käy noutamassa kuolleen eläimen tai käynnistää loukkaantuneen eläimen jäljestyksen.Neljä vinkkiäHirvieläinkolarin sattuessa Riistakeskuksella on neljä toimintavinkkiä:Huolehdi loukkaantuneista Estä lisäonnettomuudet ja varoita muuta liikennettä varoituskolmiolla Soita 112 Merkitse onnettomuuspaikkaTarkkaa tietoa tarvitaanTarkka tieto onnettomuuspaikasta on eläimen kohtalon selvittämisen kannalta tärkeää. Kolaripaikan voi merkitä riista.fi -sivuilta ladattavalla riistaonnettomuusmerkillä.– Onnettomuuspaikan merkinnässä luovuus on sallittua. Autosta löytyvä muovipussi tai muun vastaavan esineen kiinnittäminen tienlaitaan näkyvälle paikalle eläimen poistumissuunnan puolelle riittää, riistasuunnittelija Reima Laaja Suomen riistakeskuksesta kertoo.Toisinaan kolarista pienen hirvieläimen kanssa ei ilmoiteta. Syynä voi olla ajoneuvolle aiheutuneet vähäiset vahingot. Ehjä auto ei kuitenkaan aina tarkoita eläimen selviytymistä vähillä vaurioilla. Ilman ilmoitusta eläintä ei osata etsiä ja pahimmillaan sen kohtalona on hidas kuolema.– SRVA-toimijat pyrkivät tarkastamaan onnettomuuksissa osallisena olleen eläimen kunnon. Käytännössä he jäljestävät hirvieläintä koirien avulla ja yrittävät saada havaintoja eläimen liikkeistä ja loukkaantumisasteesta. Pahoin loukkaantuneet eläimet joudutaan lopettamaan eläinsuojelullisista syistä.Teksti: Marko Jokela Kuvituskuvat: Shutterstock Lähde: Suomen Riistakeskus, Liikenneturvaa:2:{i:0;s:6:"101062";i:1;s:5:"31583";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”