10.8.2023 Ajoneuvot Käytettyjen matkailuautojen kaupassa selvää piristymistä – myös uusissa ajoneuvoissa reippaampi heinäkuu Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailuajoneuvojen, sekä uusien että käytettyjen kauppa on käynyt kesällä selkeästi pirteämmin kuin pitkiin aikoihin. Matkailuajoneuvojen kauppa on ollut jonkun aikaa alamaissa. Koronavuodet toivat siihen runsaasti kasvua, mutta vuonna 2022 kauppa kääntyi inflaation kasvun ja korkojen nousun vuoksi laskuun. Esimerkiksi vuonna 2022 käytettyjen matkailuajoneuvojen rekisteröintimäärän laski 9,1 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Tänä vuonna käytettyjen matkailuajoneuvojen rekisteröintimäärät ovat kääntyneet uudestaan kasvuun, tammi-kesäkuussa käytettyjen matkailuajvoneuvonen rekisteröinnit ovat olleet 0,9 prosenttia suuremmat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jopa 20 prosentin kasvua Joillakin matkailuajoneuvojen myyjillä kasvulukemat ovat olleet hyvin runsaita. Esimerkiksi Caravanlandia Oy, joka on yksi Suomen suurimpia matkailuajoneuvojen myyjiä, on nostanut myyntiään tammi-kesäkuun aikana 20,6 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan nähden. – Meillä oli loistava kevät-kesä kaupallisesti ja rikoimme myyntiennätyksemme kolmena kuukautena peräkkäin, Caravanlandian toimitusjohtaja Mikko Sinisalo sanoo. Caravanlandia Oy on vuonna 2005 perustettu matkailuajoneuvojen myyntiin ja huoltoon keskittynyt yritys. Caravanlandian toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa ja Lempäälässä. – Käytettyjen matkailuajoneuvojen markkina on ollut pienessä kasvussa viime vuoteen verrattuna, mutta uusien matkailuajoneuvojen rekisteröinnit ovat laahanneet reilusti miinuksella vuoteen 2022 verrattuna, Sinisalo sanoo. Heinäkuu viime vuotta parempi Uusien matkailuajoneuvojen kauppa on kärsinyt nimenomaan korkeasta inflaatiosta sekä kohonneista koroista. Monet matkailuajoneuvoa halajavat siirtävät uuden matkailuajoneuvon hankintapäätöstä myöhempään ajankohtaan odottaen parempaa tulevaisuutta. Matkailuajoneuvojen myyjiä ja maahantuojia edustava Matkailuajoneuvotuojat ry näkee kuitenkin lähitulevaisuudessa positiivisia signaaleja. Juuri hyvä käytettyjen matkailuajoneuvojen kauppa tasapainottaa tilannetta. Heinäkuu oli pitkästä aikaa myös pirteämpi myös uusien ajoneuvojen kaupassa. Suomessa ensirekisteröitiin heinäkuussa 2023 uusia matkailuajoneuvoja 214 kappaletta. Matkailuautoja rekisteröitiin lähes saman verran kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan, mutta matkailuvaunuja sen sijaan rekisteröitiin selvästi enemmän kuin vuosi sitten. Luvut osoittavat heinäkuulta selvää kasvua ja piristymistä viime vuoteen nähden. Kaikkiaan uusia matkailuajoneuvoja on tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä rekisteröity 1 182 kappaletta, joka on noin 250 ajoneuvoa vähemmän kuin viime vuonna. Lähde: Caravanlandia, Matkailuajoneuvotuojat ry Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja