15.10.2018 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Mitsubishi Lancer Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vain noin 68 000 kilometriä ajettu toisen sukupolven Mitsubishi Lancer on tänä päivänä todellinen harvinaisuus. Kysyntääkin vaikuttaisi riittävän. Autot muuttuivat hitaasti 60-luvun pyöreydestä 80-luvun kulmikkuuteen. Vuonna 1979 esitelty toisen sukupolven Mitsubishi Lancer on jo selvästi 80-luvun muodin mukainen. Tämänkertainen käytetty erikoisuus on juuri sellainen, mutta poikkeuksellisen vähän ajettuna.Suorat linjat hallitsevat toisen sukupolven Lancerin ohjaamoa. Kello on koettu kierroslukumittaria tärkeämmäksi varusteeksi.Ensimmäinen Mitsubishi Lancer esiteltiin suurelle yleisölle vuonna 1973, vaikka se tulikin tarjolle Euroopassa vasta hieman myöhemmin. Automallin myynti loppui Euroopassa viime vuonna, hieman maasta riippuen, noin 40 vuoden jälkeen. Lancer tunnettiin lähes koko historiansa ajan myös menestyksekkäänä ralliautona.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMitsubishi LancerLancerin ensimmäisen sukupolven julkaisu onkin jo esitelty yläpuolella. Se oli tarjolla sekä kaksiovisena että neliovisena porrasperänä ja hieman myöhemmin esiteltiin farmarikori. Vuonna 1975 vaihtoehtoihin lisättiin coupe, joka sai nimen Lancer Celeste – tosin Euroopassa riitti pelkkä Celeste.Toisen sukupolven Mitsubishi Lancer esitteli selvästi edeltäjää kulmikkaammat muodot. Se oli saatavilla myös kaksivärimaalauksella.Ensimmäisen ja toisen sukupolven välistä harppausta ei voi liioitella. Muutos ulkonäössä oli nykymittapuulla valtava, sillä yhteneviä piirteitä ei juurikaan löydy. Toinen sukupolvi on tällä kertaa mielenkiintomme kohteena, joten siihen palataan myöhemmin.Kolmas sukupolvi tuli myyntiin vuonna 1983 ja neljäs 1987. Suomessa neljäs sukupolvi tosin esiteltiin vasta vuoden 1988 puolella. Neljäs sukupolvi pärjäsi aikanaan varsin hyvin vertailussa Eurooppalaisia autoja vastaan.Viidennen sukupolven Lancer lisäsi soppaan rallin maailmanmestaruussarjan. Mitsubishi totesi Galantin hieman suureksi kapeille rallipoluille ja siirsi tekniikan pienempään Lanceriin. Ensimmäinen Mitsubishi Lancer Evolution pohjautuu vuonna 1991 esiteltyyn viidenteen sukupolveen.Ensimmäinen Mitsubishi Lancer Evolution esiteltiin vuonna 1992. Siitä eteenpäin Evolution merkitsi rallikansalle valtavasti sekä ralli- että siviiliautona.Rallimaailma ei enää palannut entiselleen ja suomalaiskatsojat muistavat tietenkin Tommi Mäkisen neljä perättäistä maailmanmestaruutta vuosina 1996-1999. Tämän kokeneelle ikäpolvelle Lancer vie mielikuvat rallin maailmanmestaruussarjaan. Tilanne on hieman samankaltainen kuin edellisellä viikolla käytettynä erikoisuutena esiintyneen Audi Quattron tapaus, mutta hieman eri sukupolvelle.Tästä eteenpäin Evolution –mallisto leimasi vahvasti Lancerin kaikkia sukupolvia. Ehkä Lancer ei koskaan toipunut Evolutionin lopettamispäätöksestä ja samalla hävisi kiinnostus tavallisempaa Lanceria kohtaan. Kahdeksas sukupolvi jäi lopulta Lancerin viimeiseksi Euroopassa.Käytetty erikoisuusTämänkertainen käytetty Mitsubishi Lancer on erikoisuus eritoten sen alhaisen mittarilukeman ansiosta. Myös kunto vaikuttaa kuvien perusteella lupaavalta. Näitä vähän ajettuja yli 30 vuotta vanhoja autoja ei tapaa turhan usein.Erittäin ruskea käytetty erikoisuus on vähän ajettu Mitsubishi Lancer. Moottorina on pienin saatavilla ollut vaihtoehto.Mittarilukema on vaivaiset 68 tuhatta kilometriä. Vuotuinen kertymä tällä vuonna 1982 käyttöönotetulla Lancerilla on siis vähintäänkin maltillinen. Auto on katsastettu viimeksi maaliskuussa 2018.Käytetty erikoisuus tulee toimeen ilman isolohkoa. Moottorina on pienin Euroopan markkinoille tarjoiltu moottori eli 1,2-litrainen nelisylinterinen. Tehoa se tuottaa hieman yli 50 hevosvoimaa ja kuljettaja käskyttää sitä nelipykäläisen manuaalivaihteiston avulla.Kuivalla kestopäällysteellä tämän takavetoisen Lancerin takarenkaiden pitoa ei voimalla rikota, mutta talven liukkailla tilanne voi olla toinen. Kulkupuolta helpottaa siedettävä omamassa, joka on 940 kilogrammaa. Se ei toki ole mitenkään poikkeuksellinen tämän kokoluokan ja aikakauden autolle.Myös sisätiloissa jatkuu tämän auton ruskea teema. Pieni siistiminen nostaisi varmasti viihtyvyyden uudelle tasolle.Ruskea ulkokuori paritettuna vaaleahkoon sisustaan henkii auton iästä. Kyseessä on ollut aikanaan muodikas yhdistelmä ja onpahan ruskeaa maalipintaa nähty jälleen viime aikoina uusissa autoissa. Sisätilat voisivat hyötyä pienestä putsaamisesta ja pölyjen pyyhkimisestä.Toisen sukupolven Lancer on yksi niistä autoista, joita tapaa nykyään todella harvoin. Valitettavasti kysyntä on kovaa, sillä jutun kirjoittamisen ja julkaisun välissä tämä yksilö ehti hävitä myynnistä. Pahoittelemme tilannetta kiinnostuneiden puolesta, mutta onnittelemme kaupat tehneitä osapuolia.Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, Mitsubishi Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”