23.9.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: nautitaan intiaanikesästä Lancia Flavialla Teksti Benjamin Helander Kuva Tori.fi, Lancia, Chrysler Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Maailman vähiten italialainen italialainen avoauto on leppoisa tapa nauttia kesäkeleistä. Kulunut kesä on venähtänyt ennätyspitkälle. Terminen syksy on osassa maata jo peräti kuukauden päivät myöhässä keskimääräisestä, syyskuun hellepäivien 1960-luvulta peräisin oleva ennätys on rikottu, ja ilmeisesti on mahdollista, että 20 asteen tuntumaan päästään vielä tulevien päivien aikana. Tämähän tarkoittaa sitä, että myös avoautokelit saavat ainakin eteläosassa maata jatkua. Siihen tarkoitukseen olisi nyt tarjolla Käytetty erikoisuus. Vuoden 2011 Geneven autonäyttelyssä nähtiin sekä tämän kuvan sedan-mallinen että avokattoinen Flavia-konsepti, mutta niistä tuotantoon asti pääsi vain avomalli. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKolmen kansakunnan panosLancia Flaviassa näkyy todellakin kolmen kansakunnan kädenjälki, joista tosin ylivoimaisesti vähiten Italian. Auto on avokattoinen esimerkki Lancian sysimustasta aikakaudesta, jolloin suurin osa italialaisvalmistajan mallistosta koostui Lancian logot saaneista Chryslereista. Näistä Moottori on jo aiemmin käsitellyt Lancia Voyageria (o. s. Chrysler Voyager) ja Lancia Themaa (o. s. Chrysler 300C). Chrysler 200 sedan-korimallisenaLancia esitteli Flavian vuonna 2012 Euroopan vasemmanpuoleisen ohjauksen markkinoille. Auto oli täysin sama tuote, kuin Pohjois-Amerikan markkinoiden Chrysler 200. Se itsessään oli oikeastaan vain jatkokehitetty versio eurooppalaisittainkin vähän tutummasta Chrysler Sebringistä, ja 200:n pohjaltahan löytyi japanilaisen Mitsubishin kanssa DaimlerChryslerin aikana kehitetty GS-alusta, jonka kautta auto on sukua muiden muassa Mitsubishi ASX:lle ja Lancerille sekä esimerkiksi Dodge Journeylle, jota valmistettiin myös Fiat Freemontina. Italialaisvalmistajan panos autoon oli siis yksinkertaisesti laittaa siihen omat logot sekä keksiä sille oma nimi. Mallinimi Flavia kumpusi kauempaa Lancian historiasta, tavasta nimetä autot antiikin roomalaisten teiden mukaan. Via Flavia kulki Triestestä Dalmatiaan. Auton täyskaima oli muuten tuotannossa vuodesta 1961 alkaen noin kymmenen vuoden ajan. Lancia esitti ajatuksen Flaviasta aluksi niin, että Chryslerilta lainattaisiin sekä 200 Sedan että -Convertible. Lopulta Lancia päätyi kuitenkin lainaamaan pelkän Convertiblen eli vuosina 2012 - 2014 valmistettu Flavia oli pelkästään avoauto. Auto valmistettiin tunnetusti Chryslerina Yhdysvaltain Michiganissa. Lancia Flavia vm. 2013Nettiauton valikoimista löytyy tämän artikkelin julkaisuhetkellä tasan yksi, Tuusulassa myynnissä oleva Lancia Flavia. Autoa liikuttaa 2,4-litrainen 170 hevosvoiman bensiinimoottori automaattivaihteistoon yhdistettynä. Tämän vuosimallia 2013 edustavan Flavian varustelu on peruskattava ja autolla on ajettu vain noin 50 000 kilometriä. Nelipaikkainen Flaviahan ei ole missään nimessä mikään urheilullinen avoauto, vaan sen kyydissä kesästä nautitaan rauhallisempaan tahtiin. Lähteet: Nettiauto, Autoevolution Lue lisää Kaikki artikkelit 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 26.3.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Lancian uusi tuleminen Milanon viimeisintä muotia edustavana Opel Corsana lähti käyntiin katastrofaalisesti 31.5.2024 Ajoneuvot Lancia Ypsilonista tulee ensimmäinen HF- ja ralli-Lancia vuosikausiin – tai siis siltä asia on saatu näyttämään 22.2.2024 Ajoneuvot Tässä on upouusi Lancia Ypsilon – eli tarina siitä kun Peugeot 208 puki ylleen Pradan puvun 7.2.2024 Ajoneuvot Nimi muutettu: Lancia on nyt kuollut, ja tässä on sen balsamoitu ruumis 28.4.2023 Ajoneuvot Lancia esitteli Stratoksen hengessä Pu+Ra -konseptin – joko vihdoin alkaa tapahtua? 22.10.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Henri Toivosen voitokas Lancia Delta S4 10.9.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – kertaalleen puuhun päätynyt Lancia Stratos HF Stradale 17.8.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: pienten parhaimmistoa Autobianchista pikku-Lanciaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?