20.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Kaksivärinen muotipikkuauto Lancia Ypsilon Teksti Antti Kautonen Kuva Nettiauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lancia Ypsilon on yksi Italian myydyimpiä automalleja, mutta Suomessa se on jäänyt harvinaisuudeksi. Sellainen löytyy kuitenkin vaikkapa Porista. Lancia Ypsilon on sellainen auto, jonka varassa italialaismerkin viime vuodet ovat pitkälti pyörineet. Kaupasta saa nykyisinkin uuden Ypsilonin, mutta silloin asiakas pääsee nauttimaan hienostuneemmin muotoilusta ja verhoillusta Peugeot 208:sta tai e-208:sta, riippuen siitä onko voimalinjana polttomoottorinen tai täyssähköinen ratkaisu. Ypsilonin mallisukupolvet ovat myös perinteisesti olleet erittäin pitkäikäisiä, sillä tätä nyt myytävää korimallia edelsi vuonna 2011 esitelty auto, jota myytiin aina vuoteen 2024 saakka. Sen edeltäjä puolestaan tuli markkinoille 2003, ja 1995 esitelty ensimmäinen Ypsilon taas seurasi Lancia Y10:ta, jota myytiin kahden faceliftin voimin vuodet 1985-1996. Muoti ei koskaan mene pois tyylistä, ja Ypsilon näyttää pysyvän pitkään muodissa. Lanciaa ei tällä hetkellä myydä Suomessa lainkaan uutena. Asia ei kuitenkaan ole aina ollut näin, sillä italialaisautoja on saanut Suomesta aina silloin tällöin, maahantuojasta riippuen. 1980- ja 1990-luvuilla tarjottiin muun muassa edellämainittua, alun perin Autobianchinakin myytyä Lancia Y10:ta, isompaa Deltaa ja sen sedanmalli Prismaa, sekä isompaa Themaa, joka jakoi joitakin suunnittelun osiaan Saab 9000:n kanssa. Themaa seurasi iso Kappa, jota myöskin myytiin Suomessa, mutta pienemmistä malleista 1990-luvun tuontiohjelmaan kuului vain Dedra, ei sen hatchback-sisarmalli Delta. Viimeisin Lancian tuontipuristus alkoi vuonna 2007, jolloin Suomeen ryhdyttiin tuomaan Ypsilonia ja seuraavana vuonna uutta Deltaa sekä pikku-tila-auto Musaa, joka pohjautui Fiat Ideaan. Aikanaan tuonti loppui, ja vuodesta 2014 eteenpäin Lancia jäi vain kotimarkkinoiden iloksi. Nyt Nettiautossa myydään pariakin Lancia Ypsilonia, joista tarkastelun kohteena on tämä isompitehoisella, 95-hevosvoimaisella 1.4 litran moottorilla liikkuva 16-venttiilimalli, joka on varustettu myös automaattivaihteistolla. Vähemmän myytyjen automallien hyvinvarustellut yksilöt herättävät aina pienen epäilyksen, johon Googlen kuvahaku toi varmistuksen: kyllä, kyseessä on entinen lehdistöauto, jota suomalaiset autotoimittajat ovat aikoinaan syksyllä 2007 testanneet. Alkuperäinen kaksivärinen Bicolor-maalaus jää myös mieleen. On myös hauska (tai ”hauska”) huomioida inflaation merkitys: Ilta-Sanomien marraskuun 2007 koeajossa auton hinnaksi mainitaan 20400 euroa, joka on ”pikkuautolle kova”. Edullisemman, 77-hevosvoimaisen ja 8-venttiilisen Ypsilonin kerrottiin maksaneen 18900 euroa, mitä pidettiin myös kovana. Nykyisin alle parillakympillä ei saa juuri minkäänlaista autoa, sillä halvimmasta, turbottomasta Mitsubishi Coltista pyydettiin alkuvuodesta 2026 17990 euroa ja samalla rahalla saa nyt myös riisutuimman Dacia Sanderon. Rahanarvonmuunnin kertoo, että kahdessakymmenessä vuodessa inflaatio on paisuttanut 20000 euron 28000 euroon. Sillä taas saa nyt sellaisen pienen sähköauton, missä luokassa Ypsilon nykyisin painii. Kuluneet parikymmentä vuotta ovat kohdelleet tätä entistä pressi-Lanciaa aivan hyvin. Ilmoituksen mukaan Ypsilon on ollut vain yhdellä omistajalla, eikä sillä ole ajettu kuin kesäisin: talvirenkaat taitavat olla alkuperäiset. Aurinko on tosin paahtanut tummaa kattoa sen verran, että sen lakka on mennyt tärviölle, ja pari pientä parkkipaikkaosumaakin taitaa olla korissa koristeena. Ilmastoinnin kerrotaan toimivan, mikä on kesäautossa ehdoton plussa. Mittariin on kertynyt vain 116 tuhatta kilometriä, eli kullekin kesälle ajoa on tullut juuri sopivasti. Sisusta on tummanruskeaa, kenties alcantaraa, raitakankaisilla keskiosilla. Kolmella tonnilla myytävä Ypsilon on tyylikäs vaihtoehto tavanomaisille kulkineille. On oma asiansa, pitääkö vaikkapa Fiat 500:n muotoilusta enemmän, mutta jos suunnitelmissa on hankkia italialainen, automaattivaihteinen pikkuauto joka erottuu joukosta, Ypsilon on aivan kelvollinen idea. Kuten ilmoituksessa sanotaan, osat on jaettu Fiat Punton kanssa, mikä pitänee huolen osasaatavuudesta. (Lähde: Nettiauto.com) Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 3.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Lancia Thema 8.32 – italialainen loistoauto Ferrarin sydämellä 23.9.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: nautitaan intiaanikesästä Lancia Flavialla 26.8.2026 Viikon arkistopoiminto Lancia Prisma Integrale, Deltan tuntemattomampi sedan-vastine, auttoi tekemään Lanciasta Euroopan länsiblokin viidenneksi suosituimman nelivetomerkin 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 26.3.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Lancian uusi tuleminen Milanon viimeisintä muotia edustavana Opel Corsana lähti käyntiin katastrofaalisesti 31.5.2024 Ajoneuvot Lancia Ypsilonista tulee ensimmäinen HF- ja ralli-Lancia vuosikausiin – tai siis siltä asia on saatu näyttämään 22.2.2024 Ajoneuvot Tässä on upouusi Lancia Ypsilon – eli tarina siitä kun Peugeot 208 puki ylleen Pradan puvun 7.2.2024 Ajoneuvot Nimi muutettu: Lancia on nyt kuollut, ja tässä on sen balsamoitu ruumis 28.4.2023 Ajoneuvot Lancia esitteli Stratoksen hengessä Pu+Ra -konseptin – joko vihdoin alkaa tapahtua? 22.10.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Henri Toivosen voitokas Lancia Delta S4 10.9.2022 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – kertaalleen puuhun päätynyt Lancia Stratos HF Stradale Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa