6.4.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Seat 850 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suloinen pikkuauto onkin Seat 850 eikä suinkaan Fiat. Myyntikuvissa esiintyy söpön auton lisäksi myös koira. Vuonna 1966 markkinoille saatiin Seat 850 valmistajansa Barcelonan tehtailta. Se pohjautui tietenkin kahta vuotta aiemmin lanseerattuun Fiatin samannimiseen malliin, joten sukulaisuutta ei turhaan edes yritetty peitellä. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun merkit jakoivat tekniikkaa ja siitä esimerkkinä toimii Moottorin päivän kuvana esiintynyt, Barcelonassa sijaitsevaa kahvilaa koristanut, Seat 600.Vuonna 1966 ilmestynyt Seat 850 ei sivuprofiilinsa osalta juuri Fiatista eroa. Muutenkin autot ovat hyvin pitkälti yhteneväiset.Itse asiassa Fiatin kasipuolikas on jo esiintynyt Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa, mutta kyseessä oli kaunis Fiat 850 Coupe oranssissa värityksessä. Tällä kertaa keskitymme korimalliltaan tavanomaisempaan versioon Seatin merkein varustettuna. Se tuli alun perin tarjolle kaksiovisena porrasperänä, mutta myöhemmin markkinoille saatiin neliovisia versioita, Coupé ja avokattoinen Spider.Nelioviset versiot nähtiin vuonna 1967 ja ne edustivat kahta kokoa. Pienempi pohjautui suoraan Fiatin 850 "Lucciola" -malliin, jonka oli piirtänyt Francis Lombardi. Pidempi largo oli Seatin omaa suunnittelua 15 senttimetriä jatketulla pohjalevyllään ja osoittautuikin varsin suosituksi. Vuonna 1971 nähtiin vielä tälle pidemmälle pohjalevylle perustunut Seat 850 Especial Lujo.Kuvan kaksiovinen porrasperä oli ensimmäinen esitelty Seat 850 -malliversio, mutta myöhemmin seurasi useita vaihtoehtoja.Kauniit Coupé ja Spider olivat osittain oma tarinansa. Kahta moottoriversiota tarjottiin Coupén konehuoneeseen, mutta avokattoinen oli aina suuremmalla (903 cc) moottorilla varustettu Spider Sport. Vastaavasti sulavalinjainen kovakattoinen oli suuremmalla ja tehokkaammalla moottorilla mallinimeltään Coupé Sport ja muista koriversioista tutulla pienemmällä (843 cc) moottorilla lyhyemmin vain Coupé.Käytetty erikoisuus on museorekisteröity Seat 850 ja vuosimalliksi on merkitty 1975.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – Seat 850Viikon Käytetty erikoisuus on siis kaksiovinen porrasperäinen Seat 850 ja vuosimalliksi on merkitty myynti-ilmoitukseen 1975. Useiden lähteiden mukaan auto oli tuotannossa 1966-1974, joten ehkä kyseessä on vuoden 1975 puolella käyttöönotettu auto. Kyseessä on joka tapauksessa museorekisteröity yksilö, joten jonkinlaista tarkistusta tiedoille on oletettavasti tehty.Valkoinen mittaristo pomppaa esiin muuten mustanpuhuvasta kojelaudasta, joka näyttää hyväkuntoiselta.Mittarilukemaksi on ilmoitettu 85 000 kilometriä ja kuvien perusteella siistiltä vaikuttavasta kunnosta päätellen se voisi pitää jopa paikkansa. Sisätiloista on vain yksi kuva, joten esimerkiksi istuimien kuntoa on hankala arvioida. Valkoinen mittaristo erottuu hyvin tummasta kojelaudasta ja ratista.Ulkopintaa koristaa pieneen autoon sopiva pirteä punainen, jossa on kirkkaan sävyn seassa häivähdys viininpunaista. Myös kromiosat näyttävät varsin siistiltä ja vanteet istuvat kokonaisuuteen kromikapseleineen. Myyjä lupailee auton mukaan ”nippeleitä”, mutta koira ei kuulune kauppaan.Koira tuskin kuuluu kauppaan, mutta jotakin pientä nippeliä on saatavilla matkaan.Autossa on taka-akselin takana tilavuudeltaan suunnilleen nimeä vastaava 843 kuutiosenttimetrin nelisylinterinen rivimoottori, joka tuottaa noin 36 hevosvoimaa. Hurjaa kulkupuolta ei siis saavuteta, vaikka voimalla liikutetaan vain 650 kilogramman massaa. Voimansiirrosta vastaa nelipykäläinen käsivaihteisto.Tämä Seat 850 sijaitsee myynti-ilmoituksen mukaan kuvista poiketen kirjoitushetkellä talvisäilössä, joka lienee hyvä asia. Se on ehkä jo tarvittavat talvet nähnyt ja voi nyt keskittyä kauniiden kesäpäivien nautintoon. Välitetään vielä loppuun myyjän toive: ”Jos harrastuksiisi kuuluu Jokkis, älä soita…”Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 7.5.2025 Klassikko Classic Motorshow 2025: saksalainen edustusauto, jonka merkki ei olekaan aivan helppo 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa