6.4.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Seat 850 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suloinen pikkuauto onkin Seat 850 eikä suinkaan Fiat. Myyntikuvissa esiintyy söpön auton lisäksi myös koira. Vuonna 1966 markkinoille saatiin Seat 850 valmistajansa Barcelonan tehtailta. Se pohjautui tietenkin kahta vuotta aiemmin lanseerattuun Fiatin samannimiseen malliin, joten sukulaisuutta ei turhaan edes yritetty peitellä. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun merkit jakoivat tekniikkaa ja siitä esimerkkinä toimii Moottorin päivän kuvana esiintynyt, Barcelonassa sijaitsevaa kahvilaa koristanut, Seat 600. Vuonna 1966 ilmestynyt Seat 850 ei sivuprofiilinsa osalta juuri Fiatista eroa. Muutenkin autot ovat hyvin pitkälti yhteneväiset. Itse asiassa Fiatin kasipuolikas on jo esiintynyt Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa, mutta kyseessä oli kaunis Fiat 850 Coupe oranssissa värityksessä. Tällä kertaa keskitymme korimalliltaan tavanomaisempaan versioon Seatin merkein varustettuna. Se tuli alun perin tarjolle kaksiovisena porrasperänä, mutta myöhemmin markkinoille saatiin neliovisia versioita, Coupé ja avokattoinen Spider. Nelioviset versiot nähtiin vuonna 1967 ja ne edustivat kahta kokoa. Pienempi pohjautui suoraan Fiatin 850 "Lucciola" -malliin, jonka oli piirtänyt Francis Lombardi. Pidempi largo oli Seatin omaa suunnittelua 15 senttimetriä jatketulla pohjalevyllään ja osoittautuikin varsin suosituksi. Vuonna 1971 nähtiin vielä tälle pidemmälle pohjalevylle perustunut Seat 850 Especial Lujo. Kuvan kaksiovinen porrasperä oli ensimmäinen esitelty Seat 850 -malliversio, mutta myöhemmin seurasi useita vaihtoehtoja. Kauniit Coupé ja Spider olivat osittain oma tarinansa. Kahta moottoriversiota tarjottiin Coupén konehuoneeseen, mutta avokattoinen oli aina suuremmalla (903 cc) moottorilla varustettu Spider Sport. Vastaavasti sulavalinjainen kovakattoinen oli suuremmalla ja tehokkaammalla moottorilla mallinimeltään Coupé Sport ja muista koriversioista tutulla pienemmällä (843 cc) moottorilla lyhyemmin vain Coupé. Käytetty erikoisuus on museorekisteröity Seat 850 ja vuosimalliksi on merkitty 1975. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Seat 850 Viikon Käytetty erikoisuus on siis kaksiovinen porrasperäinen Seat 850 ja vuosimalliksi on merkitty myynti-ilmoitukseen 1975. Useiden lähteiden mukaan auto oli tuotannossa 1966-1974, joten ehkä kyseessä on vuoden 1975 puolella käyttöönotettu auto. Kyseessä on joka tapauksessa museorekisteröity yksilö, joten jonkinlaista tarkistusta tiedoille on oletettavasti tehty. Valkoinen mittaristo pomppaa esiin muuten mustanpuhuvasta kojelaudasta, joka näyttää hyväkuntoiselta. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 85 000 kilometriä ja kuvien perusteella siistiltä vaikuttavasta kunnosta päätellen se voisi pitää jopa paikkansa. Sisätiloista on vain yksi kuva, joten esimerkiksi istuimien kuntoa on hankala arvioida. Valkoinen mittaristo erottuu hyvin tummasta kojelaudasta ja ratista. Ulkopintaa koristaa pieneen autoon sopiva pirteä punainen, jossa on kirkkaan sävyn seassa häivähdys viininpunaista. Myös kromiosat näyttävät varsin siistiltä ja vanteet istuvat kokonaisuuteen kromikapseleineen. Myyjä lupailee auton mukaan ”nippeleitä”, mutta koira ei kuulune kauppaan. Koira tuskin kuuluu kauppaan, mutta jotakin pientä nippeliä on saatavilla matkaan. Autossa on taka-akselin takana tilavuudeltaan suunnilleen nimeä vastaava 843 kuutiosenttimetrin nelisylinterinen rivimoottori, joka tuottaa noin 36 hevosvoimaa. Hurjaa kulkupuolta ei siis saavuteta, vaikka voimalla liikutetaan vain 650 kilogramman massaa. Voimansiirrosta vastaa nelipykäläinen käsivaihteisto. Tämä Seat 850 sijaitsee myynti-ilmoituksen mukaan kuvista poiketen kirjoitushetkellä talvisäilössä, joka lienee hyvä asia. Se on ehkä jo tarvittavat talvet nähnyt ja voi nyt keskittyä kauniiden kesäpäivien nautintoon. Välitetään vielä loppuun myyjän toive: ”Jos harrastuksiisi kuuluu Jokkis, älä soita…” Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi, Valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Käytetyt autot Projekti: Kun Kuplan osia ei saa valmiina, ne tehdään itse 3D-tulostimella 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin