27.1.2017 Liikenne Kinkkutemppu yllätti – 40 000 suomalaista lahjoitti rasvaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiertotalouskokeilu houkutteli kotitaloudet lahjoittamaan hyvätekeväisyyteen 12 000 kiloa jouluherkusta tirissyttä rasvaa. Jouluna 2016 lanseerattu, Kinkkutempun nimellä kulkenut kiertotalouskokeilu onnistui odotuksia paremmin. Kemianteollisuus-etujärjestön mukaan kahvipöytäkeskustelusta alkunsa saanut kampanja kasvoi monen yrityksen ja yhteisön yhteisprojektiksi, jonka myötä haettiin huomiota kiertotalouden mahdollisuuksille.Kinkkutempun tavoitteena oli kerätä ihmisten kinkun paistamisesta ylijääneitä rasvoja ja valmistaa niistä uusiutuvaa dieseliä. Etujärjestön esittämien laskelmien mukaan paistinrasvasta valmistetun uusiutuvan dieselin hiilijalanjälki on fossiilisen dieseliin verrattuna peräti 90 prosenttia pienempi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKiertotalous poiki rahaaKokeilun myötä kinkkurasvoista jalostettu diesel tullaan myymään Neste-huoltamoketjun asemilla. Neste puolestaan lahjoittaa tuotteen myynnistä kertyvät varat vähävaraisia perheitä auttavalle Hope ry:lle ja hyväntekeväisyysurheilujärjestö Iceheartsille.Rahaa kertynee jaettavaksi noin 14 500 euroa, sillä kinkkurasvoja palautettiin yhteensä 12 000 kiloa. Niistä valmistetulla polttoaineella voisi Kemianteollisuuden laskelmien mukaan ajaa noin neljä kertaa maapallon ympäri ajoneuvon keskikulutuksen pysytellessä kuuden litran tuntumassa.Rasvaa palautettiin odotettua enemmän– Olemme oikein tyytyväisiä keräyksen tulokseen. Rasvaa palautettiin jonkin verran enemmän kuin olimme arvioineet, vaikka kampanjaa ei saatu toteutettua niin monella paikkakunnalla kuin olimme toivoneet, kertoo Kemianteollisuuden valmiuspäällikkö Petri Ahola-Luttila.Kinkkutempun keräyspisteet sijaitsivat pääosin K-ruokakauppojen pihoilla tai Rinki-ekopisteillä. Kerätyt rasvat kuljetettiin esikäsittelyä varten Honkajoen tehtaalle. Tämän jälkeen polttoaineen valmistukseen soveltuva materiaali siirrettiin jalostettavaksi Nesteen Porvoon jalostamolle. Kinkkurasvoista valmistettu uusiutuva diesel päätyy lopulta myyntiin Neste huoltoasemille. Sitä tankataan vakituisesti myynnissä olevan uusiutuvan dieselin osana, ei erillisenä tuotteena.Lähde ja kuva: Kemianteollisuus Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”