19.5.2022 Ajoneuvot Kylmät tyypit: Volkswagen ID.Buzz ensivierailulla Suomessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Retrokarkkia vain vilautettiin, hyvää joutuu vieläkin odottamaan Monet ovat odottaneet vesi kielellä Volkkarin uutta sähköversiota maineikkaasta Typ 2 Kleinbussista. Erilaisia konseptimalleja, mm. Microbus ja Bulli, on nähty vuosien varrella, mutta vasta nyt ”junakeula” pilkottaa tunnelin päässä. Suomessa on pikavisiitillä kaksi esisarjan autoa, tila-auto ID.Buzz ja pakettiauto ID.Buzz Cargo, yleisö pääsee tutustumaan niihin lyhyellä kiertueella. Lopullisten hintojen julkistus ja myynnin aloitus ovat luvassa perjantaina 20.5.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPitkä toimitusaikaVarsinainen lanseeraus koeajomahdollisuuksineen on kuitenkin vasta syksyllä. Ensimmäisten joukossa tilauksen sisään jättävillä on mahdollisuus saada autonsa vuonna 2023. Komponenttipula ei VW:n mukaan ole helpottamassa lähiaikoina.Se näkyy myös hinnoissa, niistä saatiin jo povaukset. Pakettiauto kolmen istuttavalla ohjaamolla 53 000 ja viisipaikkainen henkilöauto 66 000 euroa, molemmat valmiiksi isolla akulla ja kattavasti varusteltuina. Siinä hinnasto lyhykäisyydessään onkin, vasta vuoden päästä on luvassa kuusi- ja seitsenpaikkainen pidempiakselivälinen versio sekä neliveto.Värin pääsee sentään valitsemaan, Typ 2-tyylisiä retrohenkisiä kaksivärisiä vaihtoehtoja on neljä, tavallisia seitsemän. Takatuuppari kuten esikuvansakinID.Buzzin perusrakenne ja voimalinja ovat identtisiä muun ID-sarjan kanssa. Akusto on akselien välissä matkustamon alla. Vetävät pyörät ovat takana ja 150 kW (204 hv) sähkömoottori niiden välissä. Nokalla on vain jäähdytin, ohjauselektroniikkaa ja pissapoika, etupyörillä on hyvin tilaa kääntyä ja kääntösäde on saatu pidettyä kohtuullisena, vaikka akseliväli on hulppeat liki kolme metriä.Akusto on aluksi aina 77 kWh, sen voisi uskoa optimiolosuhteissa riittävän ennustettuun 400 kilometriin ja talvellakin 300 kilometriin. Pikalatausta on luvassa jopa 170 kW:n teholla, joten puolen tunnin latausstopit ovat mahdollisia.Oikea kosketus ratkaiseeID.Buzzin ohjaamokin on helppo aiempia ID-malleja ajaneelle. Pieni digimittaristo säätyy ohjauspylvään mukana. Kosketusnäytön ja ratin nappuloiden toimintoihin pitää opetella erilaisia hipaisu- ja napautustapoja. Ankarasta palautteesta huolimatta Volkswagen on ollut niihin tyytyväinen. Ohjelmistojen luvataan toimivan nopeammin ja virheettömämmin.Uutta on vaihdevalitsimen siirto mittariston kyljestä oikean puoleisen viiksen päähän. Pyyhkijöitä pitää opetella käyttämään nyt vasemmalta puolen vilkkuviiksestä. Kaukana edessä olevan tuulilasin A-pilarit kaventavat etunäkymää, aikanaan koeajolla selviää kuinka paljon se häiritsee kuljettajaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHulppeat tilat viidelleID.Buzz osuu kooltaan yllättävän lähelle niin pitkää Caddyä, lyhyttä Transporteria kuin uusinta Multivaniakin. ID.Buzz on näitä kaikkia nokan pituuden verran lyhyempi, mutta puolestaan kaikkia muutaman sentin leveämpi. Korkeudeltaan alle kaksimetrisenä ID sopii kaikkiin autotalleihin ja parkkihalleihin tuskailematta.Tummat ikkunankehykset tekevät vaikutelman isoista ikkunapinnoista, mutta ikkunat ovat tavallisen kokoisia. Alkuun ID on aina viisipaikkainen, tällöin tilat ovat ruhtinaalliset ja lattiapinta on kauttaaltaan tasainen.Ohjaamo on läpikuljettava ja istuinten välistä pääsee taaksekin ilman irrotettavaa lokerikkoa. Takana leveys riittää kolmelle aikuiselle, käynti leveistä sähkökäyttöisistä liukuovista molemmin puolin.Takaistuinta voi liu’uttaa pituussuunnassa ja selkänoja on kallistettava. Jalkatilat ovat edustustasoa, vaikkeivät varpaat sovikaan etuistuinten alle. Takaistuin takimmaisessa asennossa tavaratilaa jää vielä yli kuutiometri. Jollei näistä vielä hoksaa seitsenpaikkaisen version olevan tulossa, valmiit kyynärnojat tavaratilassa kolmannen rivin kohdalla vahvistavat epäilyksen.TyökäyttöönID.Buzz Cargo on saman auton pakettiautoversio. Tavaratilaa on liki neljä kuutiota. Takana on pariovet, oikeassa kyljessä liukuovi. Suomen versiossa on väliseinässä ja takaovissa ikkunat. Lastauskorkeudesta ei arvaisi, että lattian alla on akusto ja moottori. Esikuvan kaltaista moottorimöykkyä ei ole takaovella. Voimalinja akustoineen ja ohjaamon hallintalaitteet ovat samat kuin henkilöversiossa. Lopputulos on kuitenkin karumpi kojelaudan ja istuinten materiaaleiltaan.Teksti ja kuvat Petri Munukka Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”