13.10.2018 Ajoneuvot Näkyvyys nollassa – lasit puhtaaksi sisäpuolelta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aurinko paistaa tähän vuodenaikaan matalalta monen työmatkan aikana. Nyt on aika laittaa lasit puhtaaksi sisäpuolelta ja varmistaa siten hyvä havainnointikyky. Syksyn matalalla esiintyvä, joskin harvoin pilvistä pilkistävä, aurinko osoittaa kauhealla tavalla tuulilasin kunnon. Mattaantuneen, naarmuisen tai likaisen tuulilasin läpi on lähes mahdotonta nähdä. Ulkopuolen lisäksi on aivan yhtä tärkeää saada lasit puhtaaksi sisäpuolelta ja tähän tartutaan tällä kertaa Moottorin autonhoitojuttusarjassa.Sottaisesta lasista on inhottavaa yrittää tirkistellä läpi. Ongelma korostuu vastavalossa.Lasin sisäpintaan ei lähtökohtaisesti kosketa eikä sen pitäisi likaantua, mutta totuus on valitettavasti toinen. Pienikin hipaisu hiuksilla tai sormilla jättää rasvaisen kalvon pintaan ja lisäksi pölyä kerääntyy ajan myötä myös lasin sisäpuolelle. Nämä heikentävät näkyvyyttä erityisesti vastavaloon ajettaessa.Pölyinen lasi kerää myös kosteutta, joka aiheuttaa huurtumisen. Auton sisäilma on tällöin hieman kostea, jotta vesi voi ylipäätään kondensoitua lasin sisäpinnoille. On hyvä ajatus pitää sekä sisätilat kuivana että lasipinnat puhtaana.Pieni suihkutus lasinpuhdistusainetta puhtaaseen, vain lasien puhdistamiseen käytettävään, liinaan riittää pitkälle. Lasien puhdistaminen on yksinkertainen toimenpide.Onneksi ratkaisu on helppo. Yksi puhdas liina ja lasinpuhdistusaine kulkevat pienessäkin tilassa matkassa mukana. Mikä parasta – tämän toimenpiteen voi suorittaa ihan missä tahansa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLasit puhtaaksi sisäpuolelta Käytännön toteutuksessa ei ole mitään monimutkaista, mutta silti moni meistä sortuu pyyhkimään lasin sisäpintaa lähimmällä tuhruisella rätillä tai nenäliinalla. Lopputulos on parhaassa tapauksessa vain hieman lähtökohtaa parempi rasvan levittyessä koko lasille. Näin ei tule tietenkään toimia, sillä lasi on helppo puhdistaa oikein ja hyvään lopputulokseen on monta tietä.Itse lasinpuhdistusoperaatio välineineen on esitelty jo omassa artikkelissaan: ”lasit kirkkaiksi”. Se kannattaa lukea täydentämään tietoutta. Pyyhkäisemällä lasit puhtaaksi sisäpuolelta oikein välinein välttää monta sudenkuoppaa.Mikrokuituliinaa käytettäessä on suositeltavaa valita lasipinnoille tarkoitettu liina. Se ei nukkaa ja liukuu lasipinnalla paremmin.Lasinpuhdistusaineita on markkinoilla valtavasti ja todellisuudessa näistä suurin osa hoitaa tehtävän kunnialla. Toiset tuppaavat tosin jättämään jälkeensä helpommin rantuja, mutta erot ovat usein pieniä. Ei ole mitään syytä miksi kotitalouden lasinpuhdistusaine ei toimisi myös autossa.Lasinpuhdistusaineen kumppaniksi tarvitaan joku väline lasin pyyhkimiseen. Kertakäyttöiset paperiliinat, sanomalehdet tai ikkunoiden pyyhkimiseen tarkoitetut mikrokuituliinat selviävät kaikki lasin sisäpinnalle suoritettavasta puhdistuksesta. Allekirjoittaneen suosikki on niin sanottu vohveliliina, joka tarjoaa parhaan käyttömukavuuden.Lasien huurtuminen haittaa näkyvyyttä. Takalasin puhdistamisessa tulee varoa mahdollisia lämmitysvastuksia.Eikä lasien puhdistamisella tarkoiteta tietenkään vain tuulilasia, sillä myös sivulasit ja takalasi on hyvä pitää puhtaana ja niiden puhdistaminen sujuu samalla. Takalasin saavuttaminen tosin saattaa vaatia hieman kurkottamista ja sen mahdollisten lämmitysvastusten kanssa on oltava varovainen. Niitä ei parane mennä rapsuttelemaan.Lasien huurtumisongelmasta olemme kirjoittaneet jo aiemmin tarjoamalla ratkaisua Gyeon AntiFog -aineen testaamisen muodossa. Se estää lasien huurtumisen niin tehokkaasti, että lopulta kosteus tiivistyy lasille pisaroiksi. Antifog on hyvä apu, mutta tärkeintä on poistaa auton sisältä kaikki kosteus.Kirkkaan lasin läpi kelpaa katsella maailmaa erityisesti kauniin ruskan aikaan.Näkyvyyden merkitys korostuu syksyn myötä matalalta paistavan auringon ja synkän pimeyden yleistyessä. Itseään kannattaa auttaa kaikin keinoin havainnoimaan liikenteessä mahdollisimman tehokkaasti. Lasipintojen puhdistaminen lienee näistä kaikkein helpoin, halvin ja nopein.Teksti ja kuvat: Henri Posa Lue lisää Kaikki artikkelit 25.5.2025 Ajoneuvot Porsche 992.2 saapui Suomeen 911 Carrera S -muodossaan 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 25.5.2025 Koeajo Koeajo: Mitsubishi Outlander – kuin ladattava Nissan X-Trail 24.5.2025 Lentokoneet Mach 0,94: Bombardier Global 8000 on nopein siviililentokone sitten Concorden 24.5.2025 Esittely Koeistuttu: Lexus ES 500e – johtajan mitoille tehty 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa