13.10.2018 Ajoneuvot Näkyvyys nollassa – lasit puhtaaksi sisäpuolelta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aurinko paistaa tähän vuodenaikaan matalalta monen työmatkan aikana. Nyt on aika laittaa lasit puhtaaksi sisäpuolelta ja varmistaa siten hyvä havainnointikyky. Syksyn matalalla esiintyvä, joskin harvoin pilvistä pilkistävä, aurinko osoittaa kauhealla tavalla tuulilasin kunnon. Mattaantuneen, naarmuisen tai likaisen tuulilasin läpi on lähes mahdotonta nähdä. Ulkopuolen lisäksi on aivan yhtä tärkeää saada lasit puhtaaksi sisäpuolelta ja tähän tartutaan tällä kertaa Moottorin autonhoitojuttusarjassa. Sottaisesta lasista on inhottavaa yrittää tirkistellä läpi. Ongelma korostuu vastavalossa. Lasin sisäpintaan ei lähtökohtaisesti kosketa eikä sen pitäisi likaantua, mutta totuus on valitettavasti toinen. Pienikin hipaisu hiuksilla tai sormilla jättää rasvaisen kalvon pintaan ja lisäksi pölyä kerääntyy ajan myötä myös lasin sisäpuolelle. Nämä heikentävät näkyvyyttä erityisesti vastavaloon ajettaessa. Pölyinen lasi kerää myös kosteutta, joka aiheuttaa huurtumisen. Auton sisäilma on tällöin hieman kostea, jotta vesi voi ylipäätään kondensoitua lasin sisäpinnoille. On hyvä ajatus pitää sekä sisätilat kuivana että lasipinnat puhtaana. Pieni suihkutus lasinpuhdistusainetta puhtaaseen, vain lasien puhdistamiseen käytettävään, liinaan riittää pitkälle. Lasien puhdistaminen on yksinkertainen toimenpide. Onneksi ratkaisu on helppo. Yksi puhdas liina ja lasinpuhdistusaine kulkevat pienessäkin tilassa matkassa mukana. Mikä parasta – tämän toimenpiteen voi suorittaa ihan missä tahansa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lasit puhtaaksi sisäpuolelta Käytännön toteutuksessa ei ole mitään monimutkaista, mutta silti moni meistä sortuu pyyhkimään lasin sisäpintaa lähimmällä tuhruisella rätillä tai nenäliinalla. Lopputulos on parhaassa tapauksessa vain hieman lähtökohtaa parempi rasvan levittyessä koko lasille. Näin ei tule tietenkään toimia, sillä lasi on helppo puhdistaa oikein ja hyvään lopputulokseen on monta tietä. Itse lasinpuhdistusoperaatio välineineen on esitelty jo omassa artikkelissaan: ”lasit kirkkaiksi”. Se kannattaa lukea täydentämään tietoutta. Pyyhkäisemällä lasit puhtaaksi sisäpuolelta oikein välinein välttää monta sudenkuoppaa. Mikrokuituliinaa käytettäessä on suositeltavaa valita lasipinnoille tarkoitettu liina. Se ei nukkaa ja liukuu lasipinnalla paremmin. Lasinpuhdistusaineita on markkinoilla valtavasti ja todellisuudessa näistä suurin osa hoitaa tehtävän kunnialla. Toiset tuppaavat tosin jättämään jälkeensä helpommin rantuja, mutta erot ovat usein pieniä. Ei ole mitään syytä miksi kotitalouden lasinpuhdistusaine ei toimisi myös autossa. Lasinpuhdistusaineen kumppaniksi tarvitaan joku väline lasin pyyhkimiseen. Kertakäyttöiset paperiliinat, sanomalehdet tai ikkunoiden pyyhkimiseen tarkoitetut mikrokuituliinat selviävät kaikki lasin sisäpinnalle suoritettavasta puhdistuksesta. Allekirjoittaneen suosikki on niin sanottu vohveliliina, joka tarjoaa parhaan käyttömukavuuden. Lasien huurtuminen haittaa näkyvyyttä. Takalasin puhdistamisessa tulee varoa mahdollisia lämmitysvastuksia. Eikä lasien puhdistamisella tarkoiteta tietenkään vain tuulilasia, sillä myös sivulasit ja takalasi on hyvä pitää puhtaana ja niiden puhdistaminen sujuu samalla. Takalasin saavuttaminen tosin saattaa vaatia hieman kurkottamista ja sen mahdollisten lämmitysvastusten kanssa on oltava varovainen. Niitä ei parane mennä rapsuttelemaan. Lasien huurtumisongelmasta olemme kirjoittaneet jo aiemmin tarjoamalla ratkaisua Gyeon AntiFog -aineen testaamisen muodossa. Se estää lasien huurtumisen niin tehokkaasti, että lopulta kosteus tiivistyy lasille pisaroiksi. Antifog on hyvä apu, mutta tärkeintä on poistaa auton sisältä kaikki kosteus. Kirkkaan lasin läpi kelpaa katsella maailmaa erityisesti kauniin ruskan aikaan. Näkyvyyden merkitys korostuu syksyn myötä matalalta paistavan auringon ja synkän pimeyden yleistyessä. Itseään kannattaa auttaa kaikin keinoin havainnoimaan liikenteessä mahdollisimman tehokkaasti. Lasipintojen puhdistaminen lienee näistä kaikkein helpoin, halvin ja nopein. Teksti ja kuvat: Henri Posa Lue lisää Kaikki artikkelit 9.4.2026 Testit Vertailimme 6 erilaista autoimuria – Temu-tuotteista premium-merkkeihin asti 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Autonhoito Näissä paikoissa on pian mahdollisuus saada autollesi ilmainen tuulilasin kuntotarkastus 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa 27.3.2026 Ajoneuvot Hyundai-merkki pidensi juuri rikkoutuessaan tielle jättävän osan takuuta peräti 15 vuoteen tai 300 000 kilometriin 26.3.2026 Ajoneuvot Mercedes-Maybach S-sarja sai oman päivityksensä juuri ennen kuin BMW Alpina keksii sille kilpailijan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB – onko tässä joka perheen sähköauto? 9.4.2026 Koeajo Maistiainen: Entistä uhkeampi ja muhkeampi Renault Clio 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 10.4.2026 Liikenneturvallisuus Autojen uusi valotekniikka auttaa ja askarruttaa 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Euro NCAP 130 autoa, eikä yhtään ajokelpoista – Euro NCAP paljastaa turvallisuustyön myös muille 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 13.3.2026 Laivat Yksi kuva näyttää, miksei Tallink usko ihan äkkiä sähkölaivaan - "yksi matka Helsingistä Tallinnaan söisi 350 Teslan edestä sähköä" 13.3.2026 Sähköautot Näin paljon (vai vähän) lataussähkö maksaa vuoden ja 15 000 km:n sähköautoilussa 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026