13.2.2017 Liikenne Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner perui – yhteysalusliikenteen maksuja ei tule Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Saaristomeren ja Suomenlahden saaristoalueiden liikennepalveluja kehittävää kokeilua ei aloiteta. Myös kaavaillusta lauttamaksuista luovutaan. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on päättänyt, että Saaristomeren ja Suomenlahden saaristoalueiden liikennepalveluja kehittävää kokeilua ei aloiteta. Kokeilun yhteyteen kaavailtuja uusia yhteysalusliikenteen maksuja ei myöskään oteta käyttöön. Kokeilun oli tarkoitus alkaa 1.4.2017.Päätöksen taustalla on tuleva maakuntauudistus ja kokeilun valmisteluprosessin aikana saatu palaute. Saariston yhteysalusliikenteen järjestämisvastuu siirtyy Varsinais-Suomen ELY-keskukselta maakunnille vuoden 2019 alusta.– Maakuntauudistuksen tavoitteena on lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa lähipalveluihin. Palveluja myös nykyaikaistetaan ja digitalisoidaan. Saariston liikennepalveluja on välttämätöntä kehittää, ja liikenne- ja viestintäministeriössä jatkammekin työtä liikenteen digitalisaation edistämiseksi. Yhteysalusliikenteen kehittäminen on kuitenkin luontevaa jättää tulevan maakunnan hoidettavaksi, toteaa Berner.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMinisteri kiittää vuoropuhelusta– Olemme valmistelutyön aikana saaneet arvokasta palautetta ja kiitän saariston asukkaita ja yrityksiä aktiivisesta vuoropuhelusta. Saatu palaute on tärkeää ottaa huomioon maakuntien ottaessa vastuun saariston liikennepalveluista, jatkaa Berner.Liikenne- ja viestintäministeriö on yhdessä Liikenneviraston, Trafin ja Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa valmistellut saariston liikennepalveluja kehittävää kokeilua Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Tavoitteena on ollut lisätä markkinaehtoisia palveluja saariston elinvoiman ja kehittymisen varmistamiseksi.Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö Kuvitus: Moottorin arkisto/Antti Hentinen ja Marko Jokela Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”