27.12.2019 Liikenne Liikenne lisääntyy, tiet eivät pysy kunnossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rahapula on vähentänyt merkittävästi teiden päällystämistä ja kunnostamista – huonokuntoisia siltoja yli 500. Liikenteen näkökulmasta kulunut vuosikymmen on ollut maanteiden liikennemäärien kasvun ajanjakso. Valtion kirstusta ei kuitenkaan ole saatu riittävästi euroja teiden kunnossapitoon.Maanteiden liikennemäärät ovat kasvaneet vuosien 2010 ja 2018 välillä noin 6,5 prosenttia, selviää Väyläviraston tiedoista. Kuluneella vuosikymmenellä tieliikenne on kasvanut lähes joka vuosi – poikkeuksena ovat olleet vain vuodet 2012 ja 2013. Näinäkin vuosina liikennemäärät vähenivät hyvin maltillisesti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMoottoritietä ja uusia siltojaLahden eteläinen kehätie on tällä hetkellä Suomen suurin käynnissä oleva tiehanke. Suomen maantieverkostolla on mittaa noin 78 000 kilometriä. Vaikka tieverkoston pituus on pysynyt samanlaisena koko 2000-luvun, ei se tarkoita, ettei tiestöllä olisi tapahtunut muutoksia. Esimerkiksi moottoriteitä oli vuonna 2019 noin 926 kilometriä, kun vuonna 2010 niitä oli 765 kilometriä.Ajo-olosuhteetkin ovat jonkin verran kohentuneet: valaistuja maanteitä on nyt 300 kilometriä enemmän kuin vuosikymmenen alussa.Myös siltojen määrä on kasvanut, niitä on rakennettu tällä vuosikymmenellä noin 300 kappaletta. Joukossa on useita poikkeuksellisen pitkiä siltoja. Hiljattain valmistuneet Vekaransalmen silta, Jännevirran silta ja Laitaatsalmen silta nousevat kaikki Suomen pisimpien siltojen kärkikymmenikköön. Maantieverkolla on nyt noin 15 000 siltaa.Tuhat kilometriä vähemmänTeiden korjausvelka on kasvanut 2010-luvulla. Vuosituhannen alussa 2000–2010 päällystysmäärät olivat noin 3 500 kilometriä vuodessa. Vuosina 2010–2018 päällystetiin vain hieman alle 2 500 kilometriä maanteitä vuodessa. Supistuneet päällystysmäärät ovat johtuneet rahoituksen puutteesta.Korjausvelan kasvu näkyy päällysteiden lisäksi muun muassa myös silloissa. Painorajoitettuja siltoja on tällä hetkellä yli 400 ja huonokuntoiseksi luokiteltuja siltoja yli 500. Painorajoituksiin vaikuttaa myös ajoneuvojen koon kasvu.Tasokorotus avittaa – vain hiemanVaikka 2010-luvulla korjausvelka kasvoi, on toivoa paremmasta, sillä uusi hallitusohjelma toi perusväylänpitoon pysyvän 300 miljoonan euron tasokorotuksen. Väylä kykenee sen turvin hiljalleen vähentämään tie-, raide- ja vesiväylien korjausvelkaa. Yhdessä muiden korotusten kanssa perusväylänpitoon tulee 362 miljoonaa euron lisärahoitus vuonna 2020.– Lisärahoitus on todella tärkeä. Sillä vähennetään liikenteen pullonkauloja sekä toteutetaan päästöjä vähentäviä ja liikenneturvallisuutta parantavia investointeja. Rahoituksen kohdentaminen parantamishankkeisiin johtaa kuitenkin siihen, että korjausvelkaa pystytään vähentämään melko hitaasti, Väylän pääjohtaja Kari Wihlman arvioi.Lähde: Väylä Kuvat: Moottorin arkistoLue lisää:Lahden eteläinen kehätie: koko kansan kehäväylä Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi 15.12.2024 Ajatuksia autoista Ylinopeusholhous ja luistamisen ABC – Ajatuksia autoista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”