19.5.2016 Liikenne Liikenneturva muistuttaa: järki mukaan mopoillessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mopokauden piristyessä kannattaa huolehtia ajoneuvon kunnon lisäksi siitä, että myös liikennesäännöt ovat muistissa. Osana kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen kesäkulttuuria ovat tietysti mopot. Liikenneturva pyrkiikin muistuttamaan, että mopoillessa pidettäisiin ajatus mukana. Myös mopoilijaa kannattaa ajatella, sillä usein mopon sarvissa tai mopoauton ratissa on kokematon kuljettaja.– Nuoremmalla mopoilijalla voi olla hankaluuksia hahmottaa liikennetilannetta kokonaisuutena. Väistämissäännöt on paikallaan kerrata, eritoten, jos ajokautta on vasta aloittelemassa. Risteyksissä on kuitenkin aina muistettava katsoa sivuille ja varmistaa reitti, sillä mopon ja auton välisessä kolarissa mopo jää väistämättä alakynteen. Riippumatta siitä, kenessä on syy, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen toteaa.Mopoilijoiden tyypillisiin onnettomuuksiin kuuluvat taajamissa tapahtuvat risteysonnettomuudet. Myös yksittäisonnettomuudet, kuten tieltä suistumiset, ovat yleisiä. Usein tilannenopeudet ovat liian kovia ja turvavälit liian pieniä. Kokemattoman kuljettajan arviointikyky ja talven jäljiltä hiekkainen asvaltti ovat yhdistelmä, jotka lisäävät mopoilijoiden riskiä suistua tieltä kaarteissa.– Suistumisriskiä voi vähentää skarppaamalla tilannenopeuden kanssa, varomalla äkkiliikkeitä ja huolehtimalla siitä, että mopon renkaat ovat hyvässä kunnossa. Tienpinnan epätasaisuudet vaikuttavat mopon lisäksi myös mopoautoon, sillä se on ajoneuvona kevyt, Savolainen kertoo.Rakentelun lisäksi mopojen suoranainen virittäminen on melko suosittua. Liikenneturvan vuonna 2013 tekemässä nuorisotutkimuksessa ilmeni, että noin joka kolmas mopo on viritetty. Suomessa mopoja ei ole suunniteltu liikkumaan yli 45 km/h nopeudella. Viritetyllä mopolla liikkuminen on, paitsi riski itselle, myös laitonta. Seuraukset voivat olla kalliita.– Onnettomuuden seuraukset ovat sitä vakavammat, mitä suurempi nopeus on, sillä mopo ei anna kolarissa suojaa ajajalle. Nopeuden kasvaessa havaintojen teko vaikeutuu eikä äkillisiin tilanteisiin pysty reagoimaan samalla tavalla, Savolainen muistuttaa.Mopo-onnettomuuksissa loukkaantuneiden määrä on kuitenkin laskenut 40 prosenttia huippuvuosista, ja merkittävää laskua on tapahtunut myös onnettomuuksissa menehtyneiden mopoilijoiden määrässä. Viime vuosina mopoilijoita on menehtynyt keskimäärin kolme ja loukkaantunut 650 vuosittain.Liikenneturvan viisi vinkkiä turvalliseen mopoiluunTunne liikennesäännöt ja noudata niitä. Tunne itsesi ja hallitse kulkupelisi. Ota muut tielläliikkujat huomioon. Käytä sopivan kokoista ja ehjää kypärää ja kiinnitä hihna. Myös mopon matkustajan on käytettävä kypärää. Muista ennakoiva ajotapa: nopeus tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta, älä yllätä ja pidä turvaväli.Tutustu myös mopoilijan oppaaseen Liikenneturvan sivuilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKatso myös:Pitäisikö henkilöauto voida mopoautoistaa? Kevyet nelipyörät surmanloukkuja – testatustiLähde: Liikenneturva, kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa