22.6.2017 Liikenne Liikennevirasto: varaudu juhannusruuhkiin torstaina ja sunnuntaina Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Juhannusliikenteen vilkkaimmat päivät ovat torstai 22.6. ja sunnuntai 25.6. Molempina päivinä ruuhkat voivat hidastaa liikennettä, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa, muistuttaa Liikennevirasto. Liikenneviraston arvion mukaan juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan torstaina 22.6. kello 11–20 välillä. Tällöin liikennettä on normaalia kesäperjantaita enemmän varsinkin pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä.Ruuhkatuntien aikana liikenteen nopeus saattaa laskea jopa 20–40 km/h tien nopeusrajoitusta alemmaksi esimerkiksi valtatiellä 4 pohjoiseen päin. Myös perjantaina 23.6. menoliikennettä on runsaasti, mutta silti selvästi vähemmän kuin torstaina.– Juhannusliikenteeseen kannattaa lähteä mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella. Lisäksi ajoreitti on hyvä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi sellaiset reitit, joilla on tietöitä, voivat ruuhkautua suuremmalla todennäköisyydellä, muistuttaa liikennekeskuspäällikkö Juha Alikoivisto Liikennevirastosta.Vaikka työskentely tietyömailla keskeytetään juhannuksen ajaksi, voi tietyöalueilla olla alemmat nopeusrajoitukset esimerkiksi kavennettujen kaistojen takia. Juhannusliikennettä hidastavia tietöitä on muun muassa Helsingin seudun kehäteillä ja monilla valtateillä.Tiedot käynnissä olevista tietöistä löydät Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta.Saaristoliikenteen arvioidaan kulkevan tänä juhannuksena edellisiä vuosia sujuvammin, sillä lauttojen määrää on lisätty.Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina 25.6. kello 11–22 välillä. Myös paluuliikenteessä ajonopeudet voivat tippua huomattavasti ruuhkien takia. Liikennettä on runsaasti koko päivän varsinkin valtateillä 4 ja 5 Helsinkiin päin.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPoliisi valvoo juhannuksenakinPoliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa, että poliisi valvoo juhannusliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä.– Juhannusaattona ja -päivänä teemme lisäksi tehostettua rattijuopumusvalvontaa juhlapaikkojen ja ravintoloiden läheisyydessä, Ajaste huomauttaa.Jo pienikin määrä alkoholia lisää riskejä liikenteessä, ja liki puolet kohtalokkaista rattijuopumusonnettomuuksista ajetaan touko-elokuussa. Liikenneturva kehottaa keskikesän juhlijoita pitämään yhdessä huolta siitä, ettei kukaan tartu rattiin päihtyneenä.– Juhannusreissuja ja -juhlia suunniteltaessa on hyvä miettiä ennakkoon kulkemiset ja suosia julkisia tai sopia porukan selvä kuski. Myös seuraavan päivän ajokuntoa kannattaa miettiä, jos yö meni valvoessa ja illan keittoon tuli muutakin kuin raparperia. Jos ajokunto yhtään epäilyttää, on ajoa siirrettävä, painottaa Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta.Oikealla asenteella juhannusliikenteeseenLeppoisa asenne ja kiireetön aikataulu luovat hyvät lähtökohdat juhannusreissulle.– Juhannustaiat voisikin tänä vuonna tehdä jo etukäteen ja kerätä kukkien sijaan kolme A:ta mukaan juhannusliikenteeseen eli huolehtia siitä, että ajoneuvo, aikataulu ja asenne ovat kunnossa, summaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, joka raportoi juhannusliikenteen sujumista tien päältä. Juhannuksesta ennustetaan viileää, mutta poutaistaIlmatieteen laitoksen alustavien ennusteiden mukaan juhannuksesta on tulossa verrattain viileä ja poutainen. Ennusteet täsmentyvät keskikesän juhlan lähestyessä. Säätietoja tarjoaa myös Foreca.Voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa etenkin ennen vesille lähtemistä, jotta sää ei pääse yllättämään. Varoitukset löytyvät osoitteesta www.ilmatieteenlaitos.fi/varoituksetLisäksi uudesta merisää-palvelusta https://ilmatieteenlaitos.fi/merisaa voi tarkistaa sekä tuoreimmat havainnot että ennusteet Itämerelle.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyÄlä huku juhannuksena – käytä pelastusliivejä!Tänäkin juhannuksena poliisi valvoo ja turvaa myös vesiliikennettä.– Valvomme etenkin kuljettajan kuntoa ja veneen turvavarusteita. Pelastusliivit kannattaa pitää päällä aina veneessä oltaessa, poliisitarkastaja Ajaste sanoo.– Kannattaa myös kiinnittää moottorin hätäkatkaisijan remmi pelastusliivien lenkkiin. Tällä voidaan varmistaa moottorin sammuminen, jos jostain syystä putoaa veneestä. Jos veneestä löytyy hätäkatkaisija, kannattaa sitä ehdottomasti käyttää, sillä se on helppokäyttöinen turvallisuusvaruste ja hyvä henkivakuutus, muistuttaa yksikönpäällikkö Ville Räisänen Trafista.Lisätietoa netissä ja somessaTiedot tietöistä, liikennehäiriöistä ja ajokelistä: https://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/.Twitterissä @liikennetilanne ja pääkaupunkiseudulla @LiikennePKS.Lähde: Liikennevirasto Kuvat: Moottorin arkisto/Antti Hentinen ja Santeri Petrell Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”