26.10.2016 Matkailu Lonely Planet: Suomi maailman kolmanneksi paras matkakohde vuonna 2017 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ensi vuoden kymmenen kiinnostavinta matkailukohdetta on valittu. Trenditietoinen matkailija suuntaa nyt...Suomeen! Maailman todennäköisesti tunnetuimpia matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet on nostanut Suomen kymmenen kiinnostavimman matkakohteen joukkoon vuodelle 2017. Suomen sijoitus listalla on kolmas. Muita eurooppalaisia kohteita ei kärkikymmenikköön mahtunut. Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkusen mukaan Suomi pystyy tarjoamaan matkailijoille varsin ainutlaatuisia elämyksiä − jopa enemmän kuin itse ymmärrämme. − Pystymme tarjoamaan yhä useammille ja erilaisille matkailijatyypeille vaikuttavia elämyksiä ympäri vuoden. Luonto on edelleen keskeinen valttikorttimme. Uutta siinä on luonnon parantava voima ja hyvinvointimatkailu, joka rakentuu luontokokemusten ja -palvelujen ympärille. Lisäksi Suomesta puhutaan nyt kiinnostavana kohteena kokea ainutlaatuista kaupunkikulttuuria. Erityisen kiinnostavana pidetään muun muassa Suomen uutta ruokakulttuuria sekä Helsingin design-keskittymää. Samoin uudet urbaanin elämyskulttuurin edustajat Löyly ja Allas herättävät uteliaisuutta maailmalla, Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen Finprosta kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Odotukset korkealla ensivuoden suhteen − Alkavalle talvikaudelle odotamme merkittävää kasvua ulkomaalaisten matkailijoiden määrässä. Lukuisten uusia lentovuorojen ja -reittien ansiosta Lappiin lennetään Euroopasta enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja Aasiasta yhteydet Helsingin kautta Lappiin paranevat myös kasvaneen kotimaisen paikkatarjonnan myötä, Virkkunen kertoo. − Suomen vetovoima matkakohteena on kouriin tuntuvaa ja pitkään tekemämme työ Suomen matkailun kasvattamiseksi näkyy muun muassa tässä Lonely Planetin tunnustuksessa. Tunnustus lisää Suomen vetovoimaa yksilöllisiä ja ainutlaatuisia elämyksiä hakevassa globaalissa matkailijaryhmässä, Virkkunen sanoo. Kansallispuistoissa vetovoimaa Perusteluina Suomen valinnalle kärkikohteiden joukkoon Lonely Planet nostaa esimerkiksi Hossan uuden kansallispuiston sekä useat tapahtumat, joita on suunniteltu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta varten. − Matkailijoiden odotukset Suomessa liittyvät luontoon ja kokemuksiin luonnossa. Suomen kansallispuistot tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen sekä kesällä että talvella. Luonto on Suomessa aina lähellä – sinne voi piipahtaa helposti jopa Helsingissä pysähtymisen yhteydessä. Matkailun kehittämiseksi on edelleen tärkeää tuotteistaa luontopalveluja yhä helpommin lähestyttäviksi kokemuksiksi, Virkkunen kertoo. Itsenäisyyden juhlavuodelle paljon ohjelmaa Lonely Planetin mukaan matkailijat voivat odottaa itsenäisyyden juhlavuodelta kattavan ohjelmatarjonnan ulkoilmakonserteista ja yhteisöllisistä ruokaelämyksistä saunailtoihin ja matkailujulistenäyttelyihin. − Monipuolinen ohjelma antaa myös matkailijoille mahdollisuuden osallistua juhlavuoteen. Suuret tapahtumat, kuten Lahden MM-hiihdot, taitoluistelun MM-kisat sekä koripallon EM-kisat tulevat myös varmasti näkymään ulkomaisten matkailijoiden määrissä ja herättävät maailmalla uudentyyppistä matkustusintoa Suomeen, Virkkunen sanoo. Lonely Planetin Best in Travel 2017 top 10 maat: 1. Kanada 2. Kolumbia 3. Suomi 4. Dominica 5. Nepali 6. Bermuda 7. Mongolia 8. Oman 9. Myanmar 10. Etiopia www.lonelyplanet.com/best-in-travel Lähde: Visit Finland, Kuvituskuvat: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan