14.1.2026 Uutinen Maailma saapuu viikonlopuksi Pasilaan – matkamessuilla mukana liki 70 maata Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma avautuu suurelle yleisölle perjantaina. Matkamessut jatkuvat sunnuntaihin asti. Moni aloittaa lomamatkoista unelmoinnin tammikuun puolivälistä, jolloin maailma saapuu näytille ja tarjolle Helsinkiin. Pakkaset siivittävät ajatukset tulevista seikkailuista etenkin etelän ja valon ja lämmön suuntaan. Matkamessut järjestetään jo 38. kertaa. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, joka avautuu suurelle yleisölle perjantaina ja tapahtuma kestää sunnuntaihin asti. Messuilla on yli 900 näytteilleasettajaa kotimaasta ja ulkomailta – tänä vuonna mukana on liki 70 eri maata. Pasilan messukeskuksen uumenissa on luvassa yli 160 ohjelmanumeroa tapahtuman ohjelmapisteillä näytteilleasettajien osasto-ohjelmien lisäksi. Matkailutunnelmaan pääsee messuilla myös itse osallistumalla ja käsin tekemällä esimerkiksi Japan airlinesin osastolla origamipaperilennokkien tekoa tai pastan tekoa bolognalaisittain tai Slovenian osastolla mehiläistalon pienoismallin rakentamista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tekoäly avuksi messukäynnillä Uutena tänä vuonna on messuhulinassa pyörivää kävijää avittava tekoälyavusteinen messuopas. Se vastaa kävijöiden kysymyksiin tapahtumasta ja oppaasta löytyy helposti tapahtuman kartta, näytteilleasettajien sijainnit sekä tapahtuman koko ohjelma. Teemoittain tarkasteltuna matkakohteita ja matkailutapoja voidaan jakaa monellakin tavalla, tämän vuoden messuille on luotu neljä ryhmää, jotka ovat: Adrenaliinia ja seikkailua Esillä aktiviteetteja ja unohtumattomia elämyksiä mm. pyörämatkailua ja treenimatkoja kulttuuria ja historiaa. Tasapainoa ja hyvinvointia Tietoa uutuuksista, uusista kohteista sekä käytännön vinkkejä esim. rentouttavia spa-kohteita, luontokohteita ja uutena golf- ja vapaa-ajan alue. Kulttuuria ja historiaa Matkakohteita ja kulttuuritarjontaa Suomesta ja maailmalta. Ruokamatkailu Ruokamatkailu ja ruoka on tapahtumassa vahvasti läsnä niin näytteilleasettajien osastoilla kuin Tasty Travel -alueella. Helsingin Messukeskuksessa järjestetään matkamessujen kanssa samanaikaisesti myös Caravan-messut. Matkamessujen messulipulla on ilmainen sisäänpääsy myös Helsingin Caravan 2026 -messuille, Aukioloajat ja lippujen hinnat selviävät täältä. Lue lisää Kaikki artikkelit 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?