30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Olemme saapuneet Vilnaan, auto on toistaiseksi kunnossa ja katsastuskin läpäisty. Moottorin matka Liettuassa järjestettävään lehdistöralliin on käynnistynyt. Eilen julkaisimme artikkelin, jossa kerrottiin mistä on kyse ja hieman muuta viime hetken valmisteluista.Torstaina 29.5. kampesimme itsemme aamuvarhain autolauttaan kohti Tallinnaa. Ihan pahin jännitys oli yön aikana hävinnyt, mutta olo reissusta oli yhä epävarma. Onneksi lautan rantauduttua Muugan satamaan sai muuta ajateltavaa, kun oli aika keskittyä navigoimiseen ja ajamiseen.Via Baltica oli sellainen kuin aina muulloinkin: suora, hidaskulkuinen ja tympeä. Ja tietyömaitakin tietysti löytyi. Jätetään sen osuuden setviminen siis johonkin toiseen kertaan.Perillä Vilnassa meitä odotti ralliin ilmoittautuminen ja autojen katsastus. Paikallisen lehdistön katsastusaika oli ollut jo aiemmin, joten olimme paikalla samaan aikaan lehdistörallin nopeimpien, ja vähemmän nopeampien autojen kanssa: paikalla oli esimerkiksi Porsche 911 ja Toyota MR2. Onneksi paikalla oli myös oletettavasti eri kastiin kuuluva Lada Samara. Tässä vaiheessa viimeinenkin reissujännitys vaihtui hetkessä innostukseksi. Sormenpäissä alkoi tuntumaan sellaista innostuksen aiheuttamaa kihelmöintiä, etten muista vuosiin tunteneeni. Huomenna edessä olisi ensimmäinen autokilpailuni, vaikkakin leikkimielinen sellainen.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLiimahommia hämärässäSuomalaista lehdistöä on tällä kertaa edustamassa kaikkiaan neljä autokuntaa. Niin ilmoittautuminen kuin auton katsastuskin oli hyvin suuripiirteistä. Esimerkiksi ajoneuvon vakuutusta kysyttäessä tulostamastamme Green Cardista toimitsija ei kuulema ymmärtänyt mitään, mutta epäili ettemme ilman vakuutusta olisi Vilnaan asti päässeet. Kypäristä sentään tarkastettiin kiinnityshihnojen kunto. Tarkastuksen rentous tartutti saman ilmapiirin onneksi meidänkin autokuntaamme.Ilta alkoi jo hämärtyä kun saavuimme majoitukseemme. Sauna odotti toisen autokunnan toimesta lämpimänä. Mahdollisuus hypätä saunan ja iltapalan kautta suoraan pehkuihin houkutteli vahvasti. Löysimme kuitenkin vielä kakkoskuljettaja Miska Lampisen kanssa jollain ilveellä sen verran virtaa itsestämme, että liimailimme kilpailuun pakollisena kuuluvat sponsoritarrat autoon.Pimeässä asennukset näyttivät jopa yllättävän hyvältä, mutta todennäköisesti päivänvalo paljastaa ikävän totuuden. Lisäksi auto on kurainen kuin mikä, eikä sellaisella olisi kiva lähteä kisaamaan. Aamulla täytynee siis kehitellä vielä jokin tapa auton puunaamiseen. Värivahaa ei tosin ole enää aikaa kokeilla. Kello näyttääkin tätä kirjoittaessa jo puoli yhtä keskiyöllä, joten tämän päivän raportti saa olla tässä tältä erää. Hyvää yötä! Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 26.3.2025 Uutinen Peugeot kääntää GTi-kelkkansa sittenkin – ensimmäisenä e-208 GTi 29.10.2023 Ajoneuvot Fordin kimppuun: Stellantiksen loput kahdeksan uutta asetta maailman pakettiautomittelöön 14.5.2023 Ajoneuvot Peugeot E-2008:n kampanja-autoista syntyi sotku – maahantuojan mukaan myös facelift-mallin riittävyys vielä kysymysmerkki 6.5.2023 Ajoneuvot Peugeot 2008 päivittyi sukulaismalliensa vanavedessä 28.2.2023 Ajoneuvot Peugeot 508 ottaa muun malliston kiinni uudella leijonalla ja muilla päivityksillä 21.2.2023 Ajoneuvot Kahteen Peugeot-malliin uudet hybridivoimalinjat – tulevat myyntiin tämän vuoden aikana 29.1.2023 Ajoneuvot Peugeotilta viisi uutta sähköautomallia kahdessa vuodessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 29.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota Corolla Cross – se C-HR:n konservatiivisempi velipuoli 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota bZ4X Touring – katumaasturi, joka haluaakin olla farmari 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”