31.12.2023 Matkailu Matkailuvuosi 2023: mitä jäi mieleen – ja minne matka vie 2024 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Koronapandemia on enää muisto vain, kun ihmiset ovat rientäneet taas maailmalle hakemaan elämyksiä. Jotain on kuitenkin muuttunut. Pandemiat, poliittiset levottomuudet, ilmastonmuutos, ihmisten käytöstapojen muuttuminen… elämme jatkuvan muutokseen ja epävarmuuden aikaa. Vähitellen on parasta alkaa totutella siihen, ettei kyseessä ole vain ohimenevä ilmiö vaan uusi normaali.Tämä näkyy entistä enemmän myös matkailuun liittyvissä trendeissä. Matkaan halutaan lähteä yhä, koska se on helppo tapa irrottautua arjesta. Matkaan ei lähdetä ehkä yhtä usein kuin ennen, mutta reissussa viivytään puolestaan pidempään.Myös vastuullinen matkailu nousee yhä tärkeämmäksi. Monet ovat ymmärtäneet turismin kuormituksen paitsi ympäristölle myös matkakohteelle. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa paitsi kestävään kehitykseen myös siihen, että paikkakunnalle jätetyistä euroista on hyötyä myös paikallisille – ei vain isoille maailmanlaajuiselle ketjuille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikki on kallistunutMaailma on taas avoinna – paitsi että ei. Ennen koronaa oli mahdollista lähteä reissuun melko lyhyelläkin varoitusajalla ja silti edullisesti. Ei enää. Lentolippujen hinnat eivät ole palanneet takaisin koronaa edeltävälle ajalle – mikä on varmasti planeettamme kannalta vain hyvä asia.Toki hinnat ovat olleet yleisesti hieman laskussa loppuvuoden aikana. Kysynnän kasvaessa lentoyhtiöiden operoimien lentojen määrä luonnollisesti kasvaa.Painetta hintojen nostamiselle kuitenkin riittää jatkossa, kun ympäristön merkitys kasvaa ja fossiilisten polttoaineiden hinta nousee.Ympäristöystävällisemmät polttoaineet maksavat enemmän kuin perinteinen kerosiini. Kasvihuonepäästöjen eliminoimisen lentoliikenteestä vuoteen 2050 mennessä arvioidaan maksavan lentoyhtiöille maailmanlaajuisesti noin 820 miljardia euroa. Raha kerätään tietysti asiakkailta eli matkustajilta.Ja suhteessa enemmän kallistuvat lyhyet lennot, mikä kasvattanee ainakin Euroopassa raideliikenteen suosiota. Raideliikennettä tuetaan myös poliittisesti, mistä kirkkain esimerkki vuonna 2023 oli Ranska, jossa ryhdyttiin karsimaan lyhyempiä kotimaan lentoja. Jos matka kahden kohteen välillä oli mahdollista tehdä alle 2,5 tunnissa junalla, sisämaan lento leikattiin pois listoilta.Ja miksi ei, juna on hieno matkustusmuoto, ja reilaaminenhan on aina in.Autolomailu kallistunutSuomi on valitettavasti kuin saari Euroopan laidalla, josta ei pääse helposti junalla kuin muualle Suomeen. Onneksi autolauttoja ja reittivaihtoehtoja on tarjolla runsaasti, joten monelle auto on yhä se kätevin kulkuneuvo lomamatkalle.Ja autolomallehan kannattaa suunnata tunnetusti Autoliiton kautta.Lentäminen ja vuokra-auto on toki aina vaihtoehto sekin, mutta loman pituudesta ja perheen koosta riippuen omaan autoon saa enemmän tavaraa mukaan. Jos lomareissu on varsinaisen turistikauden ulkopuolella, vuokra-autoja löytyy yhä myös huomattavan edullisella hinnalla.Hotellien hintataso on sen sijaan yhä kalliimpi kuin ennen pandemiaa. Ja viime hetkessä tien päällä varattuja edullisia huoneita on valitettavasti tarjolla vähemmän kuin ennen. Alennukset ovat nekin selvästi pienempiä kuin ennen.Monella suomalaisella on kuitenkin lomakoti ja peti valmiiksi pyörillä, vaikka ainakin myyntilukujen valossa näyttää siltä, että matkailu- ja retkeiluautojen buumi on hidastunut. No, kuume nousee varmasti taas alkuvuonna, kun Caravan-messut järjestetään Matkamessujen yhteydessä Helsingin messukeskuksessa 19.–21.1.Mutta ollaan liikkeellä sitten henkilö- tai matkailuautolla kalliit polttoaineiden hinnat kirpaisevat kaikkia. Sähköautojen myynnin kasvun myötä yhä useampi suuntaa tosin Eurooppaan lomamatkalle pelkän sähkön voimin. Latausinfra alkaa olla monessa maassa jo melko hyvä, mutta mitä etelämmäksi mennään, sen harvemmassa latausmahdollisuuksia on.Teimme viime kesänä 5000 kilometrin lomareissun Keski-Eurooppaan VW ID.4:llä. Menomatka suhautettiin via Balticaa pitkin ja paluumatka tuli Tanskan ja Ruotsin kautta.Pidemmälle ja pidemmäksi aikaaYleisen hintatason nousu sekä inflaatio jarruttavat nekin monen matkasuunnitelmia. Siksi ei ole vaikea ennustaa, että ensi vuonna suosiota kasvattavat sellaiset maat, missä koetaan saavan rahalle vielä riittävästi vastinetta. Suomesta katsottuna esimerkiksi Turkki ja Marokko ovat varmasti monen listoilla. Tosin kohdemaan politiikka vaikuttaa ainakin osalla lopullisen valinnan tekoon.Euroopan puolella Kreikka on ollut viime vuosina taas nousussa, ja Espanja ja Italia ovat aina varmoja valintoja. Autoilijoille Saksassa on paljon löydettävää.Ja kun lyhyet lennot ovat suhteellisesti kalliimpia kuin pidemmät lennot, moni on valmis suuntaamaan vähän kauemmas ja pysymään siellä myös hieman kauemmin. Trendikkäät kaupunkilomat menettänevät siksi jonkin verran suosiotaan.Aasia kiinnostaa selvästi yhä useampia, sieltä löytyy mielenkiintoisia ja pienemmälle kukkarolle sopiva kohteita. Vietnam on esimerkiksi jatkuvassa nousussa.Vastaavasti Eurooppa kiinnostaa aasialaisia, mikä näkyy jo kaikkialla Euroopan katukuvassa. Osa tietysti ottaa kasvaneet turistimäärät innolla vastaan, mutta turismin lieveilmiöt aiheuttavat myös varautuneisuutta.Tähän ollaan jo reagoimassa. Esimerkiksi Venetsia ottaa vuonna 2024 käyttöön uuden ”sisäänpääsymaksun” kaupunkiin saapuville. Samanlaisia ideoita on väläytelty myös muissa suosituissa kohteissa, missä turistien määrästä on tullut vähitellen jo haitta paikalliselle elämälle.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTekoäly tekee tuloaanTekoäly oli yksi vuoden 2023 ilmiöistä, joskin sen vaikutukset matkustamiseen jäivät vielä vähäiseksi. Vuosi 2024 tuonee mukanaan jo aavistuksen siitä, mitä kaikkea tekoäly voi tuoda matkailubisnekseen.Kaikki tehostuu ainakin, se on varma. Todennäköisesti myös matkustajille on tulossa tekoälyn avulla generoituja palveluja, joissa tekoäly osaa tehdä suosituksia ihmisten yksilöllisten mieltymysten mukaan. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla.Teksti: Vesa Eskola, kuvat: Vesa Eskola ja Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 26.5.2025 Matkailu High Chaparral – tämän lähemmäs seikkailua villissä lännessä et enää pääse 25.5.2025 Matkailu Kauheata – ja ihanaa: tässäkö on Euroopan tulevaisuus? 21.5.2025 Laivat Yltäkylläinen risteily Välimerellä – Espanja, Ranska, Italia ja Malta yhdellä reitillä 19.5.2025 Matkailu Dacia Duster -kierros Itä-Euroopassa: osa 3 – EU:n ulkopuolelle 18.5.2025 Matkailu Slovenia on hieno keskieurooppalainen maa 18.5.2025 Matkailu Matkavinkki Tukholma: Pohjoismaista elämää 500 vuotta – Nordiska museet ei petä 14.5.2025 Matkailu Matkavinkki: Tukholman edustan saaristo haltuun päiväretkellä 13.5.2025 Matkailu Astrid Lindgrenin maailma: huima seikkailu satujen maailmassa 13.5.2025 Matkailu Maakuntamittelö: Atomi vs. Lörtsy! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”